IRC-Galleria

Strigoir

Strigoir

:: Nti Apatia ja ripaus valtaa ::

Selaa blogimerkintöjä

<Funeral For a Friend - Juneau (acoustic)>

Yritän unohtaa ikäväni.
Sattuuhan se,
mutta peitän sen.

Sataa taas.
Asiat kulkevat aivan samaa rataa,
kuin aina ennenkin.
Ja taas tulee yö,
jota seuraa aamu,
niin, aivan kuten aina,
.. mutta silti mikään ei tunnu olevan ennallaan.

Maa on kylmä tähän aikaan vuodesta.
Avojaloin se tuntuu raikkaalta,
se laittaa ajatukset liikkeelle,
aivan uudella tavalla.
Ja minusta tuntuu,
ettei millään ole enää mitään merkitystä.

Aurinko lämmittää.
Taivas on sininen,
aurinkoon katsominen polttaa silmiä,
ja öisin näkyy tähtiä,
ellei ole pilvistä,
niin, aivan kuten aina,
.. mutta silti mikään ei tunnu olevan ennallaan.

Missä kuljettiin harhaan,
ja odotanko sinua takaisin turhaan,
kun en edes vastauksia kysymyksiini saa..

Tulee pimeä.
Ehkä tänään,
lämpötila laskee nopeammin,
siellä kauempanakin,
ja uhraat yhden ajatuksen juuri minulle.
Yhden pienen hetken ajattelet,
kaikkia niitä hauskoja hetkiä,
iloa ja naurua,
etkä muistele pahalla.
Ehkä yhden pienen hetken ajattelet,
mitä kaikkea meillä joskus oli,
hulluja juttuja,
yhteisiä matkoja,
etkä muistele pahalla.

Annan ajatusteni virrata,
mihinkään tarttumatta,
avaan silmäni,
mitään katsomatta..
Kuulen ja tiedostan,
mitään sanomatta.
Muutan näkökantaani
ja yritän ymmärtää sinuakin,
niin, aivan kuten aina,
mutta silti mikään ei ole ennallaan.

Ehkä myönnän viimein,
etten riitä..
Ja ehkä ulkona odottaa erillainen maailma.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.