herään tukalaan oloon,
kerta kerran jäleen,
ja aina aamuyöstä,
kun ulkona on vielä pimeää.
havahdun taas siihen ikävään,
se on tunne joka seuraa minua kaikkialle,
minä ikävöin sinua,
vaikkei vielä edes tunneta,
enkä oikeastaan tiedä mitä ikävöin.
en uskalla ajatella asioita,
en enää, kuin mahdollisimman etäältä,
etten sotkisi päätäni enää enempää.