IRC-Galleria

Strigoir

Strigoir

:: Nti Apatia ja ripaus valtaa ::

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Perjantai 04.05.2007 00:41

hiljaisuus hengittää niskaani
ja juuri tällaisina
hämärinä iltoina
se kaikki saa minut miettimään
asioiden nurjia puolia

loppujen lopuksi
minulla ei ollut aikaa niille ajatuksille
eikä minkäänlaisille huolille

kaikki tuntui niin oikealle

mieleni harhaili jo tyystin muualla
kun viimein huomasin kelloni pysähtyneen
se olikin jo hetken jos toisenkin
jätättänyt aina samaan kellon aikaan

mutta mikään ei saanut minua havahtumaan
ajatukseni kun olivat jälleen kääntyneet sinuun

pystyin kuvittelemaan huolettomat kesäpäivät
vaikka ulkona satoikin vettä

tuntui kuin olisi tutustunut johonkuhun jonka on tuntenut jo ikuisuuden

en halunnut
enkä aikonut
juurtua näille sijoilleni

en aikonut jäädä

halusin nähdä pidemmälle
halusin tietää enemmän

aamukasteesta kostealla nurmella
aamuyön hämärissä
voit nähdä jalanjäljet
jotka vievät pois näiltä main

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.