Kohtaaminen
Vuosi oli 2702 muinaisen Kördhaun laskua. Oli loppukesä kaunissa satamakaupungissa, Gïxössa. Sataman päälaiturilla oli suuri joukko odottamassa aavalta lipuvaa laivaa. Joukossa seisoi kuningas Meekodh Arusin Khettirin pojan poika veljineen Shaselin sekä Sasumin kanssa. Heidän joukossaan oli kuninkaan läheisiä palvelijoita sekä kaupungin silmäätekeviä nauttimassa aamupäivän raikkaasta merituulesta. Väki oli ollut laiturilla odottamassa siitä lähtien, kun laiva näkyi kuninkaan tornista.
Tovin kuluttua laiva laski laituriin ja portaat vedettiin laiturille, sieltä laskeutui kolme neitoa hovineitoineen ja palvelijoineen.
Kuulkaa, kuulkaa! kuuluu kuuluttajan huuto. Lännestä saapui laiva ja muassaan se kantoi Airechanan Córursun Chemmacén kolmea kaunista tytärtä. Tervehtikäämme heitä.
Heistä vanhin oli isänsä nimeämänä Ursulalia ja äitinsä nimellä Airehaukí; siro ja kaunis katsella, ajatuksen juoksultaan sukkela ja lukenut hän oli. Hänellä oli äitinsä vaalea iho ja kullan keltainen tukka. Silmät hänellä oli vihreät kuin Filinmmiloutin ikivihreät havumetsät, vaan katse oli terävä kuin kolmasti karaistu keihäänkärki. Valkoisen mekkonsa päällä hän kantoi isänsä huoneen tunnusta: kultaista keihästä kantavaa karhua.
Keskimmäinen tytöistä oli Brévlalai ja Piceaoebe; korpinmustat hiukset hänellä oli; kuten isällään, ja kruununa tukassaan hän kantoi ikivihreistä havunoksista tehtyä seppelettä, muistona edesmenneestä äidistään. Silmät hänellä oli vanhemman sisarensa tavoin vihreät ja iho vaalea. Valkoiseen ja siniseen taittui hänen asunsa, kun hän asteli portaita laiturille, ja hänellä oli myöskin isänsä huoneen tunnus rinnassaan.
Nuorin tytöistä oli nimeltään Arelle ja Ladenchini, sillä hän kirmasi kesäisin Filinmiloutin loppumattomilla ohrapelloilla kuin peura. Vaaleat hänen hiuksensa olivat vanhimman sisarensa tapaan ja vihreät silmät. Iholtaan hän oli vaalea, poskien punaa lukuunottamatta, ja pitkä hän oli. Hän muistutti enemmän muinaisia pohjoisen valottajia kuin kuninkaan tytärtä. Kän myös kantoi rinnassaa vaakunaa, mutta hänellä oli äitinsä huoneen vaakuna, jossa on hopeinen peura kultareunuksilla.
Ja neidoilla oli mukanaan filinmiloutlaisia kamarineitoja ja naimaikäisiä neitoja. Matkan tarkoitus oli löytää sulhasehdokkaita Mînirmôsta ja päästä rikkaisiin naimisiin. Ja kunikaan veli Shasel kiinnitti katseensa Airechanan vanhimaan tyttäreen, Ursulaliaan. Ja pitkään hänen katseensa pysyi tuossa kauniissa neidossa.
Mînirmôlaiset olivat iholtaan tummia ja tumma oli heidän tukkansa. Miehillä kasvoi tuuhea parta ja pitkät hiukset letitettiin mahdollisuuksien mukaan. Vaan Shasel ei ollut rujo mies, päinvastoin; hän oli lihaksikas ja ylväs mies, pitkä ja salskea. Hän oli aikansa mahtavimpia kirveen käsittelijöitä, eikä moni vetänyt hänelle vertaa kaksintaistelussa. Lisäksi hän oli vertaansa vailla oleva taktikko, ja usean kenraalin suosiossa.
Yllään hänellä oli seremoniahaarniska, soka koostui rintapanssarista, reisi- ja sääri suojista, olkapanssarista sekä teräksisistä hanskoista, muut alueet olivat rengashaarniskan peitossa. Hartioillaan hänellä oli turkikesta tehty viitta, joka oli kultaisella ketjulla kiinni rintapanssarissa. Vyöllään hän kantoi suurta kirvestä sekä lyhyttä miekkaa. Hänen veljensä Sasum oli pukeutunut samoin.
Sasum oli Shaselin kaksoisveli, mutta heissä ei ollut yhtenevää näköä. Shasel muistutti enemmän isoisäänsä Khettiriä, kun taas Sasum muistutti äitiään Shalasia kasvoiltaan, vaan hänkin oli lihaksikas ja pitkä mies; jalan verran miehenmittaa pidempi. Ja jos joku oli Shaseliä taitavampi kirveen käyttelijä, niin se oli Sasum. Vahvana ja rohkeana miehenä hän kävi viholliseen kiinni ja käytti kokoaan ja voimaansa voittaakseen taistelun. Usein Sasum jättikin kirveen vyölleen ja kävi taisteluun paljain käsin joko tyhmyydestään tai näyttämisen halusta.
Sasumilla oli vaimo Lalia ja kaksostytöt Lalai (äitinsä mukaan) sekä Anû (Sasumin sisaren mukaan), jotka asuivat kuninkaan mailla Gïxösta peninkulman verran etelään. Sasum oli nähnyt maailmaa enemmän kuin veljensä ja piti matkustamisesta. Matkoillaan hänelle oli sattunut yhtä jos toista ja hänen vartaloaan komistivat suuret punaiset arvet.
-
Ja kun tervehdykset oli laiturilla vaihdettu, alkoi juhlaväki siirtyä kohti kuninkaan linnaa. He matkasivat kaupungin läpi ja saapuivat linnan ovelle.
Meekodh kääntyi ovella joukkoon päin ja lausui suurella äänellä. Julistan vieraani tervetulleiksi talooni ja linnaani. Olkoot jumalten siunaukset päällänne! Niinkuin sinunkin päälläsi, Meekodh Arusin poika! yleisö vastasi. Väki astui linnaan ja alkoi suuret pidot.
Illan pimetessä alkoi juhlaväki hajaantua kukin taholleen. Meekodh siirtyi vaimonsa kanssa linnan sydämeen, Sasum lähti ratsastamaan kohti kotitilaansa ennen auringon laskua, ja Shasel jäi vaeltelemaan tiluksilla. Hän asui linnassa Meekohdin vieraana, mutta toivoi naimisiin päästyään voivansa muuttaa omaan kartanoon kaupungin reunalle ja rauhaan kaupungin vilskeestä.
Suuren suihkulähteen kohdalla Shasel pysäthyi ja huomasi lähteen reunalla istuvan vaaleahiuksisen neidon. Hän astui neidon viereen ja kysyi tämän nimeä.
Airehaukí on nimeni äidiltäni Spímfoethilta, neito vastasi, ja Ursulalia isäni Ursuchanan antamana.
Kauniit ovat nimesi, lännen neito, kauniit ja todet, sillä hiuksesi ovat kuin kultaa ja silmissäsi on villien, kartoittamattomien metsien tumma vihreä. Minun nimeni on Shasel, Arusin Khettirin pojan poika, kuninkaan veli.
Tiedän nimesi, Peloton, ja tunnen arvosi, kuulutettu ne on kymmenet kerrat tässä kivisessä kartanossa. Vaan sydämeni ei kestä kiven alla asumista, mielelläni en linnoissa vaella tai holveissa uneksi. Mieleni halaja taivasalle, kauniiden tähtien alle. Ylläni tahdon nähdä Jousen ja Kotkan, sekä Juoksevan koiran; en rapattua kivikattoa.
Vaan täällä on eri tähdet. Yöllä taivastamme koristaa Tulppaani, Lohikäärme sekä Metsämies ja Villisika. Jousi ja Kotka jäävät taivaanrannan reunalle ja peittyvät nousevan auringon kajoon. Juoksevaa koiraa en tunne. Kutsumme kentien eri nimellä tuota tähdistöä.
Se voi olla, vaan itse en tunne Tulppaania tahi Lohikäärmettä. Metsämies ja Villisika on myös outo.
Tulppaani on Rûzyâ ja Ruuzyav tai lännemmässä Ánthiroeschilth. Lohikäärme tunnetaan nimillä Prïzix, Shuhin ja Brizhich. Metsämies ja Villisika on Angôringäzäd, Döfýd tai Shirummos rym Goar.
Monia kieliä puhut, kuninkaan poika, ja tähdet tunnet. Tulppaani on maassani eri nimellä, se on Nouseva tähti. Nuo muut kuullostavat oudoilta, joten saat ne minulle näyttää taivallalta."
Ja nuo kaksi viettivät yön tuijottaen tähtiä ja opetellen tähtikuvioita. Taustalla juhlien äänet hiipuivat ja sydänyönä oli ainoastaan nuo kaksi hereillä suihkulähteen reunalla.
-
Ja päivät kuluivat tähtien ja auringon alla. Kuusi kuukautta ja kaksi, yhdessä he kävelivät Gïxön kaupungissa ja sen ympäröivillä mailla. Yhdessä he tutustuivat kukkasten nimiin ja tähtikuvioiden muotoihin. Ja Shasel kertoi paljon maastaan ja sen tavoista, ja Ursulalia kuunteli. Paljon ei tyttö puhunut, sillä Shasel kertoili mielellään asioita ja tyttö kuunteli mielellään. Vaan kun tuli lähtöä edeltävä ilta kysyi Ursulalia Shaselilta tämän aikeita.
Maassani on tapa, että kihlauksesta tulee kulua auringon kierto ennen naimista, Shasel vastasi.
Vaan kihloja emme ole vaihtaneet, armaani Airexâkî, ja huominen on lähtöni päivä. Olenko hölmö, kun odotin kättäni sinun pyytävän? Liekö ollut lumettä nämä tunteeni kuninkaan veljeä kohtaan vai valettako kenties?
Shasel ei vastannut.
Miksi et vastaa, Peloton? Osuin oikeaan, luulen. Kihloja ei ole, ei tule. Näin arvaan.
Tunteeni ovat myrskyisät, Oxï-o-lïlâre. Vapauteni vetää minua yhteen ja tunteeni sinuun toiseen suuntaan. En tahdo matkojeni tuovan pelkoa tai surua muille, itselleni ainoastaan. Ja suuri on menetys tähdiltä, jos niiltä sinut vien omaksi, sillä kauneutesi on se mille tähdet ja Kuu ovat kateellisia; hiustesi kullasta on Aurinko ottanut mallin; silmiesi syvyydestä voivat metsälammet uneksia; lumikentät ihosi vaaleutta katellisina katsovat. Ja nyt minulle tarjotaan osaa ottaa nämä kaikki itselleni. Matkalainen pelkää luonnon vihaa, ja päälleni kaunan saan, jos kaikkein kalleimman otan itselleni.
Paljon puhut, vaan kiertelet. Huomenna on lähtöni päivä. Jää hyvästit, kunnes vastauksen saan, Únshýli Epäröivä. Ja Shaäsel jäi yksin pimeään tujottamaan Ursunlailian perään.
-
Aamu tuli yksinäisenä Ursulalian huoneeseen. Kostein silmin hän tuijotti kivistä kattoa ja kuunteli linnan ääniä. Hän ei ollut nukkunut silmällistäkään tuona yönä; hän oli rukoillut tähdiltä ja Kuulta siunausta ja Shaselin mielen suunnan näyttämistä.
Kun ovelle koputettiin ja hovineito asui sisään, oli Ursulalia jo täysissä pukeissa ja valmiina lähtöön. Laivan oli tarkoitus lähteä auringon ollessa korkeimmalla kohdallaan. Surun murtamana Shaselin eilisistä sanoista Ursulalia lähti kohti kaupungin reunaa. Läheisen metsän siimeksessä hän polvillaan pyysi metsää luopumaan vaateistaan häntä kohtaan. Taivaanrantaan nousi uhkaavia pilviä ja lokit nauroivat pilkkalauluaan. Suru mursi Ursulalian ja synkin mielin hän palasi kartanoon.
Hän joutuisi palaamaan maahansa ilman sulhasta. Hänen siskonsa olivan molemmat löytäneet sulhon Gïxösta; Arelle oli antanut kätensä Galus Vahvakädelle, Gïxön sotamarsalkalle, ja Brévlalain kättä pyysi kauppakillan johtajan Ûnhittin poika Eurra.
Saattui lähti kartanon portielta neljännellä tunnilla auringon noususta. Soitto soi ja tanssijat pöyrivät joukon ympärillä. Ihmiset vilkuttivat Filinmiloutin kaunokaisille ikkunoistaan ja kadunreunoilta. Kaikilla oli juhlava mieli, poislukien Ursulalialla. Shasel ei ollut saattojoukossa ja Meekodh kyseli Ursulalialta tämän perään, mutta ei osannut sanoa Shaselin olinpaikkaa.
Viimein saattue saapui satamaan, jossa hyvästejä vaihdettiin. Ursulalia viivytteli laiturilla, ja katsoi väkijoukkoon ja rinteeseen, josko hänen rakkaansa saapuisi. Aurinko alkoi olla korkeimmalla kohdallaan.
Ursulalia katsoi kohti aurinkoa, joka oli jo lähes lakipisteessään, ja puhui. Jos minua rakastat, niinkuin Peloton sanoi, viivyttele nousuasi ja anna rakkaani saapua satamaan. Tiedän hänen olevan tulossa. Anna hetki, Kultakehän kantaja, ja viivy matkallasi.
-
Ja aurinko viipyi. Tuon päivän sanotaan kestäneen useita tunteja pidempään kuin mikään muu päivä. Vaan Shaselia ei näkynyt. Perämies ilmoitti torven törähdyksellä laivan lähtevän ja laskusilta vedettiin laivaan. Kyynelten muuri murtui, kun laiva irtosi laiturista; Ursulalia itki laivan kaidetta vasten ja painoi päänsä. Sinilintu lensi reelingille häne viereensä ja liversi iloissaan.
Kultakutri! kuului huuto laiturilta. Myöhässä tulen, mutta viimeisellä hetkellä! Se oli Shasel valkoisella tammalla. Metsämiehen vaatteet hänellä oli eikä kiiltävää kuninkaan haarniskaa. Yöllä Kuulta ja tähdiltä anelin kättäsi, Auringolta sinut pyysin aamusella, metsän lammelta sinua vaimoksi pyytämästä tulen. Ja vastasivat kaikki myöntävästi. Siis kättäsi pyydän ja vaimoa sinusta. Miten vastaat?
Aurinko teollaan minut sinulle luovutti, Kuu kasvosi siunasi loisteellaan ja metsän lintu soi korpien siunauksen. Vastaan kyllä!
Myöhässä kun tulin, en saanut sinua sormuksella omakseni ottaa, oi Airexâkî Kultatukka, mutta ota tämä. Shasel otti kaulastaan ketjun, jossa roikkui syvän virheä timantti kultareunoilla. Hän nosti sen päänsä päälle ja sinilintu lensi sen hakemaan ja toi sen Ursulalialle. Se on Lïlâre, Metsän lampi. Koristakoon se kaulaasi merkkinä minusta, sillä tulen Ursunbleghiin niin pian kun pääsen. Sen lupaan, kautta tähtien ja Kuun, Auringon ja metsän lampien.
Jää hyvästi, Peloton. Et enää ole Únshýli! Shasel Caerrath, sinua odotan! Vaan kiirehdi! maa jäätyy taas talvella ja lumi ei meitä siunannut.
Ja Laiva lipui aavalle.