IRC-Galleria

Rallia ilman malliaMaanantai 26.02.2007 00:39

Eilen 24.02 Lauantaina kävin kuvaamassa ensimmäisen rallitapahtumani Nousiaisissa.
Raision Urheiluautoilijat järjestivät K1 rallin SM-kisat.
Ennakkosuunnitelmieni mukaan päätin käydä kuvaamassa 1. ja 7. etapin.

Onnistuminen alkaa valmistautumisesta. En ollut todellakaan valmistautunut oikeilla varusteilla kuvauspäivään. Keski-Euroopassa valmistettuun kamerareppuuni ei mahtunut termospullo kunnolla. Termarin ja leipien viedessä kaikki ylimääräinen tila repusta jäi vesipullo kotiin ja joitakin ruokia oli pakko laittaa kameratarvikkeiden puolelle.

Mars matkaan, mutta minne? Kartta oli jäännyt johonkin ja piti käydä keskustassa tulostamassa uudet.
No nyt päästiin loppujen lopuksi matkaan ja kun paikalle saavuttiin käveltiin/hortoiltiin ja käveltiin/hortoiltiin kunnes alkoi autoja ja ihmisiä näkymään.

Jonkin aikaa jaksoin samassa paikassa kunnes huomasin, että ainoakaan auto ei aja a) ulos ab) eikä ulosajessaan voi törmätä mihinkään. Alkoi siis vaellus kohti lähtöä. Ajattelin, että hyvä kuvauspaikka olisi alue missä saisi taustalle ihmisiä ja autot mahdollisesti ulos ajaessaan täräyttäisivät joko olohuoneeseen tai kanalaan.

1. etapin rata kun tuntui olevan jokaisen talon vierellä joka Nousiaisista löytyi.
Ainoa mihin kyllästyin päivän aikana oli puut.

Aikaisempaa -kokemusta ralleista tai kuvausvinkkejä päätin ottaa kameralla kuvia lähes jokaisesta autosta - jos joku onnistuisi. Suljin räpsähti tuona päivänä yli 10 000 kuvan rajan ( hyvä minä!).

1. etapin lopussa päätettiin sitten lähteä matkaamaan kohti 7. etappia.
Nopeasti tulostaessa tietenkin etapin kartasta oli puolet jäännyt saamatta ja päätimme huonolla Eniron kartalla matkata noin puoleen väliin edellämainittua etappia.
Arvioimme matkaksi ~4 kilometriä, mutta autolla palatessamme matka olikin 7-8 kilometriä.
Oliko kävelyreissu sitten sen arvoista?
- Ei ollut. En saannut toiselta etapilta ainoatakaan kuvaa, koska en jaksanut odottaa autoja ja mikä parasta jouduin kuuntelemaan järjestyksenvalvojien huonoja vitsejä.

Jos kesällä sitten jaksaisi seurata pidempään yö kun ei tule jo kello 1700, eikä lämpö häviä mihinkään auringon laskettua.

Uppisin kuvat palvelimelleni http://sugo.kuvat.fi/kuvat/3/Tapahtumat/K1+SM+ralli+24.02.2007/
ja jos joku päivä jaksan niin vaihdan nimet ja lisään kuvateksteihin autojen nimet, kuljettajan&kartanlukijan sekä muuta infoa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.