IRC-Galleria

Kaikennäköstä sanotaan sattuvan tekevälle ja normaaliin päivääni kuuluukin vaikka mitä jos muihin verrataan tai sitten vain kiinnitän enemmän huomioita asioihin kuin muut.
Ehkäpä osaan katsoa asioita objektiivisemmin kuin muut ja tunnen suurta halua kirjoittaa halveksuvasti pölvästeistä...
Näin ainakin päättelin kun luin Wanhoja kirjoituksiani. Kirjoitan todella, todella sarkastisesti ja jokaisesta asiasta tuntuu löytyvän jotain mätääkin mikä pitää tuoda julki omilla mielipiteillä ja päätelmillä. Huomaan myös, että kiinnitän nykyään enemmän huomioita yksittäisiin sanoihin ja lauserakenteisiin... monet ovat varmasti sen huomanneet sillä mielestäni piikitän jokaiseen asiaan jotain ja vastaan sarkastisesti.

Päätin tähänkin kirjoitukseen tuoda joitakin negatiivisa asioita esille ja tämän takia jätänkin itseni käsittelemisen kokonaan. Siirrymme siis eteenpäin...

Eikös alkuviikoksi luokitella maanantai ja tiistai?
Keskiviikkohan ei pienen kielentutkimuksen jälkeen kuulu alkuviikkoon vaan keskelle viikkoa, jonka jälkeen alkaa loppuviikko.
Pikaisen laskutoimituksen jälkeen 7/2=3.5 joten mikäli keskiviikko olisi alkuviikkoa vaihtuisi alkuviikko loppuviikkoon keskellä päivää.
Mikäli tälläinen käytäntö olisi niin joitakin ongelmia saattaisi esiintyä päivämäärien kanssa.

Voimme siis pienen päättelyn ja maalaisjärjen käytön jälkeen päätyä vain tulokseen missä maanantai ja tiistai on alkuviikkoa.

Pitkä pohjustus, mutta jos vien fillarin huoltoon ja kaverit lupaavat pyörän alkuviikoksi, muttei ole tullut niin silloinhan sopimusta rikotaan, eli kaiken järjen mukaan asiasta pitäisi reklamoida kyseiseen firmaan.
En nipota jokaisesta asiasta niin antaa tekniikan poikien tehdä mitä lystäävät, jotta pyörällä olisi tulevana ajokautena enemmän ajo- kuin huoltotunteja.
Odottelen siis edelleen tekstiviestiä milloin saan hakea fillarin.

Sunnuntaina raportoin Coca-Cola Comppanylle kuinka automaatti riisti viimeisetkin pennoset näpeistäni, mutta vastausta ei ole vielä kuulunut. Palaamme asiaan kun vastauksen saamme.

Asiasta ilmapalloon, kaikki TP-Sn kololla käynneet tietävät urbaanin legendan hra. Hy**risen.
Tämä kaveri on tehnyt hiljaiselon jälkeen comebackin ja aloitti sopivalla ryminällä heti alkuunsa.
Pihalla kääntyminenkin riittää siihen, että tarvitsee pelätä henkensä puolesta.

Muistan erään kuuman, aurinkoisen päivän, kyseessä olisi marssipäivä ja perinteisesti kokoonnumme lippukunnan sisäiseen palkintojen yms. romppeen jakoon.
Tämä kaveri alkaa huudella sitten parvekkeeltaan ensiksi uhojaan ja tämän jälkeen uhkaa ampua kaikki haulikolla. Tässä vaiheessa lippukunnan pienimmät siirrettiin kololle sisälle "juomaan", koska oli kumminkin kuuma kesäpäivä.

Jonkin aikaa oli hiljaista, joitakin satunnaisia tapauksia kuulemma olisi sattunut, mutta sitten taas pitkään hiljaista, tänään kumminkin pamahti.

Pihalla kääntyminen polkupyörällä riittää siihen, että edellämainitun kaverin vaimoke alkaa huudella omiaan parvekkeelta ja itse |petun ville| tulee uhoamaan ja mielestään varmasti kouluttamaan.
Kun emme suostuneet poistumaan "hänen" kerrostalopihaltaan uhattiin väkivallalla. Nokkelana tartuin tilaisuuteen ja ilmoitin, että väkivallalla uhkaaminen on laissa kielletty teko.
Ei tainnut uskoa vaan jatkui. Palasin kolon ovelle ja pyysin yhtä VKJtä avaamaan kolon oven, jotta venekuntalaiset pääsevät sisälle... tilanne kumminkin vaikutti uhkaavalta ja olin vastuussa näistä pikkuipanoista.

Tämä jotain sillä aikaa edelleen uhoen mutisi ja käänsi jo selkänsä. Muistutin uudelleen, että väkivallalla uhkaaminen on laissa kiellettyä, jonka jälkeen hän palasi solvasi ja tönäisi kohti porttia. Tämän jälkeen suosittelin poliisin soittamista ja kun puhelimen kaivoin esiin niin kyseinen henkilö oli jo lähtenyt kotiota kohti.
En poliisia soittanut, mutta lippukunnanjohtaja pyysi rikosilmoituksen kyseistä kaverista tekemään ja näin olenkin ajatellut tehdä. Häiriköinti on kumminkin toistuvaa ja kyseessä on nuorisoliike ja nuorten henkinen- sekä fyysinenkehitys on taattava turvallisella kasvuympäristöllä.

Kai kaikki muistavat, että poliisinnumero ei ole enää 10022 vaan 112, joka on yleinen hätänumero josta saa yhteyden viranomaiseen kuin viranomaiseen.

Päivän sloganina voisikin pitää "Tunne laki".

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.