Kyynelvirta valuu vain poskillani.
Kuinka monesti minäkin uskoin parempaan huomiseen,
parempaan vuotee,
parempaan elämään.
Ehkä jo niin monta ettei siivet enää kanna.
Suru tuo liikaa taakkaa.
Ei pysty enää nousemaan.
Pudonnut olen pimeyteen.
Päätäni en jaksa enää nostaa.
Sinne haluan jäädä.
En nähdä auringon nousevan aamuun uuteen.
En uskoa onneen uuteen.
Pessimistinen tietää miten aina käy.
Liian monta kertaa yritin.
Sitä enemmän vajosin.
Olisi aika lähteä.
Tietäisi kaiken kivun ja tuskan loppuvan.
Olisi vain hiljaisuus ympärillä.
Ei tarvitsisi nähdä eikä kuulla.
Ei tarvitsisi tuntea tai surra.
Olisi vain tyhjyys.
Ei enää mitään jäljellä.
Kaikki olisi hyvin.
Edes joskus.
Nyt aikani on lähteä.
Jos edes kerran saisi olla onnellinen.
Juuri silloin kun ei tarvitsisi mitään tuntea.
Silloin kun mihinkään ei jaksa uskoa.
Aika olisi nyt.
Saavu pimeys ja vie minut pois.