Naava lähti tänään kotionsa. Oli se yöllä tai päivällä kerinnyt repimään mun noppaani oman päänsä kokosen reijjän. No, ei elämä siihen kaadu.
Vähän veti hiljaseks, kun kävin kirjottaan Tiinan perheelle menevään muistokirjaan. Mieletön itku vaan ja sitten kirjottelin siihen. Katoin jostain värssykirjasta pätkän
On yksin niin raskas murhetta kantaa,
kuin sydän ois täynnä raskasta santaa,
mutta ystävän ymmärrys ilon voi tuoda,
sydämeen ilon ja rauhan suoda.