IRC-Galleria

Swineflu

Swineflu

The physical systems, the chemical fluxes

huiTorstai 11.11.2010 19:22

Ennen lintuja oli jo erilaisia munista kuoriutuvia eläimiä, joten oli myös munia. Siksi jotkut sanovat vastaukseksi "muna". Tämän takia on joskus tarpeen selventää kyseessä olevan munan olevan nimenomaisesti "kananmuna".

Brittiläinen geneetikosta, filosofista ja kanafarmarista koostunut tutkimusryhmä päätyi tulokseen, että muna oli ennen kanaa. Ryhmän mukaan johtopäätös perustuu siihen, että geneettinen materiaali ei muutu eläimen elinaikana. Sen vuoksi ensimmäinen lintu, joka muuttui evoluution tuloksena kanaksi, luultavasti esihistoriallisella ajalla, on ensin esiintynyt alkiona munan sisällä. Samaa mieltä on myös HowStuffWorks-sivusto, jonka mukaan kaksi esikanaa paritteli ja tuotti mutaatioiden kautta tsygootin, josta kehittyi lopulta kana. Sivuston mukaan munankin oli siis oltava kananmuna, ja se tuli luonnollisesti ennen kanaa, koska tsygootti oli kananmunassa.

Ekologian ja ympäristötieteiden professori Kai Lindströmin mukaan kana oli ennen munaa. Hänen päättelynsä perustuu siihen, että kaikkein yksinkertaisimmat eliöt ovat yksisoluisia ja käyttävät jakaantumista lisääntymiskeinona. Yhdestä solusta tulee kaksi uutta solua, lapsisolua, jotka ovat samanlaisia kuin emosolukin, vain pienempiä. Suvullisessa lisääntymisessä kaksi sukusolua tuottaa yhden uuden yksilön, usein emosolun ulkopuolella. Kanalla sukusoluja tuottavat aikuisvaihteet ovat hänen mukaansa niin monimutkaisia, että tsygootti joutuu kehittymään vielä paljon ennen aikuisuutta. Toisin sanottuna muna ei ollut vielä kananmuna, mutta tämän eliön kehittyessä siitä tuli kana, joka muni sitten kananmunan.

Kolmannen vaihtoehdon mukaan eläinten luokittelu lajeiksi on epämielekästä, koska jokainen on ainutlaatuinen ja lajien väliset rajat on mahdotonta määrittää tarkasti. Sen takia kanan ja esikanan välinen raja on mahdotonta määritellä, joten on myös mahdotonta määritellä ensimmäinen kana tai muna.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.