Kiitos vain tästäkin vapaasta yhteisestä illasta!
Kyl taas sain huomata, kuin vähän sä viihdyt mun seurassa.
Sä varmaan odotit koko päivän, et se soittais, ja voisit mennä sinne, missä oot tottunut iltas viettää.
Eikä se paikka ole mun lähellä.
Sä oot mieluummin kaukana musta, ku mun lähellä.
Et edes yrittänyt pyytää anteeks, etkä selittää.
Et kiinnittänyt huomiota, vaikka itkin.
Nyt tiedän varmaks, sä et enään edes välitä, jos joskus oot ees välittänyt.
Sä satutat mua!!
Etkä edes tajua sitä!
Mä tietääkseni vaan satun näyttämään sen ihan helvetin hyvin,
Joten sä et vaan halua tajuta sitä!
Mä voin lyödä vaikka vetoa, että ainoa mitä sä aiot sanoa, on anteeks.
Mut niinku oon jo monesti sanonu, ei sil sanal oo enään mitään merkitystä meiän elämässä,
Joten ei tarvi vaivautua.
Miten kaks toisensa vastakohtaa tunteissa, voi olla yhtä aikaa niin vahvasti sydämmessä, tarkoitettuna kuitenkin vain yhdelle, ja samalle ihmiselle?