IRC-Galleria

puhdas Elämä lapselleTorstai 13.09.2007 17:07

Part2. Päädyimme Pasilaan, josta menimme venailemaan lippuja. Mietimme hetken onko konsertti suunnattu meidän ikäisille, kun polvenkorkuista Tokio Hotel-fania juoksenteli kirkuen ympäriinsä. Päätimme mennä ostamaan olutta ja siideriä jotta olo helpottuisi. Kävelimme takaisin kauppaan ja palasimme tunnelin varteen nauttimaan hyödykkeistämme kunnes rjoku randomrokkihippi tuli pyytämään tupakkaa, tutustuimme häneen ja saimme selville että hän oli Agnesin jätkä ja hänen bändin rumpali, seuraan liitty Welho, rumpalien aatelistoa. Saimme myös tiedon että bändeille ei oltu varattu minkäännäköistä alkoholitarjoilua, joten järkytyimme syvästi, jos paikka olisi muutenkin päihteetön. Bändit joutuivat käymään alkossa ostoksilla. Odottelimme lippua ja saimme sen alehintaan, koska meillä ei ollut tarpeeksi rahaa. Menimme lopulta sisälle ja pyörimme tietämättöminä maailman menosta. Lämppäri oli niin suerkee playback esitys, kuin lovex joka herutteli menemään mikittänättömillä basareilla ja kitarakaapeillaan, jotka olivat kiinni. Totesimme että on oluen paikka. Katselimme hädissään baareja, jotka olivat suljettu, mutta kysymyksen avulla saimme tiedon että yläkerrasta voi löytyä pelastus. Ostimme helvetin kalliit hodarit mikä pisti vituttamaan ja menimme ottamaan oluet. Katselimme tyytyväisenä konserttia yläkerran televisisota, kallista olutta nautiskellessamme ja tajusimme, että rahan menoa ei voi estää. Odotimme innolla Tea Hiillostetta ja näimme sen, wau mikä mimmi ;) harmi että ottamamme kuvat epäonnistuivat, koska kamera oli play-asennossa. Menimme Tean jälkeen anniskelualueelle yläkertaan nauttimaan loppuajan antimista. Kallista(sipa 6e, olut 5e). Menimme käymään pihalla, jossa sauhuketta kärytteli mm. Nisse ja Panu, soosoo! Kun 15.yö alkoi soida toista kertaa, niin menimme vielä kerran kurkkaamaan ylhäätlä ja näimme kaikki artistit heittelemässä ihania pehmoleluja, ja näimme Teankin. harmi kun emme olleet alhaalla. Tosin meitä häiritsi se videokamera, joka oli koko ajan kimpussamme. Lähdimme pois tapahtumpaikalta.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.