IRC-Galleria

Temesis

Temesis

Liian monimutkanen tonttu

Selaa blogimerkintöjä

Johtamistapojen tarkastelusta pääsemmekin sulavasti eteenpäin tarkastelemaan johtajan ja työnantajan suhdetta, sen erilaisia ilmenemismuotoja ja kehitystä, erilaisten ilmenemismuotojen soveltuvuutta erilaisten persoonallisuuksien henkilökohtaisia tarpeita tyydyttävinä ja suorituskykyä parantavina tekijöinä, työnteon osapuolten toimintaa ja sen tuloksia ja saavutuksia parantavia tekijöitä, eri osapuolten onnellisuutta erilaisten suhdemallien kohdalla, erinäisten suhdetekijöiden tarpeellisuutta sekä mahdollisia parannuskeinoja joilla näitä asioita, niitten toimivuutta sekä ryhmänä, että yksittän voitaisiin kehittää sekä samoja teemoja molempien näkökulmien tutkimuksen pohjalta erikseen tarkasteltuna, jolloin henkilökohtaiset huomiot ja intressit sekä asioiden kokeminen näkyvät selvemmin, mikä mahdollistaa myös muiden kohtien tarkastelua sekä ymmärtämistä suhteellisen helpoin ja inhimillisin keinoin ilman asiaa turhan paljon monimutkaistavia tekijöitä joiden olemassaololla ei välttämättä ole kovinkaan suuria perusteita, tai käytäntöön perustuvia sellaisia on ainakin mahdotonta tai lähes mahdotonta havaita kunnolla tai ollenkaan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.