IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 29.01.2009 00:27

Hah hah haa.

Jänis juoksi karhua pakoon ja juuri, kun karhu saavutti jänistä heidän eteen ilmestyi jokin henkiolento. Hän lupasi molemille karhulle sekä jänikselle kolme toivetta, jos karhu lopettaisi jahtaamisen ja karhu lopetti. karhu sai toivoa ensimmäisenä.
"toivon, että kaikki tämän metsän karhut olisivat naaraita" ja niin tapahtui.
"minä olen aina halunnut omistaa oman mopon" sanoi jänis ja hän sai moponsa.
"toivon, että kaikki tämän mantereen karhut olisivat naaraita" sanoi karhu ja näin tapahtui.
"kypärä olisi hyvä myös olla" sanoi jänis ja sai kypärän.
"toivon, että kaikki maailman karhut olisivat naaraita" karhu sanoi ja tietenkin näin tapahtui.
jänis oli jo käynistämässä mopoaan ja laittamassa kypärää päähänsä ja sanoi lopulta
"toivon, että sinä(karhu) olisit homo!" ja lähti ajalemaan.

HAHAH :D




Savolaenen koera

Kaveri läks hommii Afrikkaan ja otti koerasa mukkaa. Sielä ol helevetin paljo haisteltavvoo ja niinpä siinä sitten kävvii että koera hävis viidakkoo.

Äkkiä koera huomas, että leoparti havittelloo siitä loonaaksi ja koera miettimään hetkeks, milleehän pirulla sitä nyt ihtesä pelastas.

Niimpä koeralla äkkäs: Se nappas jonnii vanaha luun muasta, kiäns seläkäsä leopartia kohti ja justiisa kun leoparti ol hyökkeemässä, koera sylykäs luun poes suustasa ja sano 'Huh, huh, vuan ol paskanmakune leoparti, onneks se on nyt syöty'.

Leoparti kiitti onneesa, ettei ollu kerinny hypätä koeran kimppuu ja lähti tiehesä.

Apinan perkele ol kuitennii puussa parahiks ja näki koko tappaukse.

Apina ajattel, et jos hän kärräyttää koeran valehtelemisesta, hän vois suaha leopartista ystävän, eikä tuo ennee kehtois yrittöö syyvä apinoo.

Apinan perkele män kertomaa leopartille, että koera se kusetti sitä.

No leoparti tietennii suuttu helevetisti ja huus apinalle, "Hyppee minun selekään nii piäset kahtommaan mitenkä höynäättäjälle kääp".

Koera näk leopartin juoksevan apina selässä häntä kohti.

Sillo koera kiänti selekäsä ja huus isolla iänellä 'Missee se saatanan apina viipyy.
Minähän lähetin sen hakemaan uutta leopartia ainakii puol tuntia takaperi.

Näläkäänkö tässä pittää kuolla?'

Tarinan opetus:
Perseennuoleminen voep auttoo hetkeks, mutta taitava
savolaenen paskanpuhuja
selevii tilanteesta kun tilanteesta!



Metsästyskaatta odotellessa

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.