IRC-Galleria

Täällähän sitä nyt ollaan takaisin Suomessa.. Ja tekis melkein mieli itkut rötkäyttää!

Miten tässä näin pääsi käymään ja kuka perrrrrrkele tästä on vastuussa?? Pohjola? Eurolines?

Mitä seuraavaksi tapahtuu? Sepä se, kun tietäis! Varmaan Piicun kanssa uimalla takaisin;)

Ja vahintaan yhta paljon sekavia ajatuksia.

Huomenna lahetaan Ciudad Bolivariin ja sielta alas kohti Brasilian rajaa.

Oikeeeeeeeeiiiiiiin hyvaa uutta vuotta kaikille rakkaille:)

Voikaa hyvin!! Ja elakaa tayyyyyysilla!! Me tehdaan sita samaa taalla!

Suomi kuvaa viedaan maailmalle. Ja perusteellisesti, perkele!

Maassa maan tavalla, vaikka vakisin;)

Ylihuomenna SE paiva siis koittaa. Onko siina suurta juhlimista on toinen asia..

Tarkemmin, kun ajattelen niin en ole aivan varma koko tasta valmistumis asiasta. Vaikka kai se on turha tassa vaiheessa itkea enaa opiskeluaikojen peraan..

Vaikka nyt on kai SE hetki, kun pitaisi tuntea suurta helpotusta siita, etta se on vihdoin OHI ja kaikki ovet on auki taalta reissusta palaamisen jalkeen.. mutta mutta.. Mita ma sitten teen??

Onneksi en ole Suomessa juuri NYT tata asiaa miettimassa.

Viikonloppu rannalla makoilua ja hullulla moottorinpaltulla ajelua.. Kera yhden hoopon ruotsalaisen.

Rantaleijonia tietenkaan unohtamatta:).

Voih, sinne olisi voinut jaada pitemmaksi aikaakin - paratiisi!!

Nyt taas taalla kaiken lian ja saasteen keskella..

Viikon paasta vaihdetaan maisemaa lopullisesti..:) jei!!

Aurinko paistaa, joten valittaa ei parane.

Ja täällä ollaaaaaaaaaan! Lämpötila lähemmäs 30 astetta ja fiilikset aivan mahtavat!!!!!!!! Kaikenlaista jo sattunut, mutta maassa maan tavalla, tai jotain sinne päin..

Hiusten värjäämistä harkitsen vakavasti - kaikki kun tuntuu kyttäävän NIIN avoimesti.

Winhaan tullut opparista nyt vitonen. SE on siis nyt virallista:) Hieman on hikke olo, joo..

Kaikki oppari asiat jne. tuntuu vaan nyt JO niin kaukaisille, kun on täällä. Tuntuu, että elää niiiiiin eri maailmassa jo.. Jotenkin tosi rento olo ja tunne, että kaikki järjestyy, asioilla kun tapana on. Jotenkin. Asiat, mistä Suomessa ehka kiukuttelisin niiiiiin kovaa ei tunnu täällä niin järisyttäviltä..

Barcelona oli mahtava, kuten ennenkin. Vaikka ilma ei ollutkaan kovin lämmin enää joulukuussa.. Kiitos Tiinalle, että sain olla yötä ja iiiiiso kiitos kaikesta avusta. Ja ehkä maailman parhaimmasta kahvista:):)!! Atlantin yli sujahtaminenkin kävi yllättävän kivuttomasti.. nukuin suurimman osan ajasta. Ja rinkkakin tuli perille - ilman muoveja - malarialääkkeitä edelleen sisältäen. Tiina ja Suomi todettiin jälleen kerran suhteellisen turvallisiksi! Vaikka olo olikin, kuin nappikauppiaalla, kun rinkassa oli varmaan puolet apteekista..

Caracas on kovin saasteinen ja likainen kaupunki. Köyhyys näkyy kovasti katukuvassa, vaikka itse slummeja (sanan varsinaisessa merkityksessä) en ole vielä kerennyt näkemäänkään. Mutta kaikesta tästä huolimatta, ainakin toistaiseksi, mielikuva kaupungista on positiivinen.

Katsotaan mitä tuleman pitää.... Aiiiiiiiivan mahtavaa olla taas ulkomailla!! Tätä ON odotettu!!


"Sä vannoit aivan varmana
että jonain päivänä
pois lentäisit itsekin
etkä tulisi takaisin.

Nyt kun lähdet viimeinkin
ja nouset kauas taivaisiin.
Mä muistan kuinka uskoit niin
kaikkiin tuleviin huomisiin.

Nyt kun katson käytävää
ja seinät kaikuu tyhjyyttään
sanas mulle mieleen jää:
Täältä vain hullut selviää."

Eilen opinnäytetyön palautus ohjaajalla. Tuomio viimeistään perjantaina.

Kuinka nopeasti ihminen leppyykään toiselle, jos ei ole muitakaan vaihtoehtoja. Vuosi? Kuukausi?

Ah-dis-taa.

Luotettu ehkä liikaa. Siihen, että aika korjaa. Se, minkä vuoksi nähtiin niin kovin paljon vaivaa.
Että hajalle saatiin. Se, mikä kauniiksi tarkoitettiin.

Kipu kuolee huutamalla. Alastomana lattialla. Miten kauan sitä kestää? Ei, sitä ei voi tietää. Keneen sattuu ja kuinka paljon? Siitä kysymys enää tässä kai on. Kun on saavuttu siihen pisteeseen, ettei mikään ole varmaa.

Maailman pisimmät tunnit. Niiden otteeseen jää kiinni. Niitä kantaa loppuun asti. Vaikka itse ei aina huomaa. Millainen on se taivas, jota ei löydetty koskaan? Olen kuullut paljon siitä, osan jopa omasta suustani.

Voi niin pitkälle jaksaa, kun itsellensä vakuuttaa.

Opponointi ohi.
Kämppä sanottu irti.
Kypsyynäyte huomenna.
Kaksi viikkoa töitä jälellä.

Tässäkö tää nyt alkaa olemaan?
Miten järkytyn aina uudelleen ja uudelleen siitä?

Pää ihan pyörällä kaikesta.