No nääs.
Ensiks muutettiin Kuopioon opiskeleen. Sitten erottiin koulusta että saatoin kirjautua samaan kouluun lukeen jotain ihan muuta viisi minuuttia myöhemmin.
Sitten juman kekka mentiin ja haettiin koira, RUOTSISTA.
No ainoa pulma on että minähän en osaa kahta sanaa ruotsia. Onneksi koira on kielimiehiä ja suomi alkaa sujua. Ja kenties se minunkin ruotsi harjaantuu, ut - on ainakin tullu hoettua niin ja komma. Siinä se sanavarasto nyt sit oli.
Mutta nyt sitä ollaan seuraavat viisi vuotta Kuopiossa kiinni ja seuraavat 20v koirassa, toki aina sitä toinen koira perään tulee.
Koira on ollut aivan ihana, samaa ei voi sanoa Kuopiosta. Koirakin tosin haukkuu yksin ollessa. Kuopio taas räksyttää päivisin ja leikkii kuollutta öisin.
KUORSAAMINEN.
Toisella puolella sänkyä on kevyen sarjan pelaaja, minun mies. Ääntely on sängen epäsäännöllistä eikä säännöllistä rytmiä ole.(Eivätkös nämä kaksi ole sama asia? DA?!?!?)
Toisella puolella on raskaan sarjan mestari. Meirän Otto. ROhina on ihan kadehdittavaa. Salaisuus tuntuu piilevän siinä että hän nukkuu kivekset kohti kattoa. Rohina on toistuvaa ja varoituksia satelee naapureilta aina kolmen kerroksen päästä. Petoni senäkin osoittaa pientä murentumisen merkkejä.
Heikkoina hetkinä päästän kuitenkin Oton sänkyyn jolloin hiljaisuus vallitsee. Jokainen tarvitsee joskus kauneus unensa. Harmi että olen kyllä herätessä yhtä ruma kuin nukkumaankin mennessä.
Ja mitä tulee ruokapuoleen. Läskiksi on mennyt.
