Olen miettinyt, onko miettiminen itseasiassa miettimistä, sillä ihminen ei osaa ajatella.
On todettu, että ihmisen käyttäytyminen muuttuu tämän suuttuessa -aivolohko puimuu silppurista.
Minä olen area 51.
Minä olen ne avaruusoliot jotka politiikka kieltää.
Te suljitte minut tähän kuplaan, saippuakuplaan, jota en saa puhkaista.
En osaa olla, joka ainoa eleeni, sanani, katseeni ja mietteeni on piikikäs.
Minä olen palapeli, josta puuttuu reunat, mutta taivas on sininen.
Ruoho on vaaleanpunainen.
Onko taivas kokonaisuus? Onko siinä kerroksia? Niinkuin sipuleissa (ja jäteissä)?
Entä kaikki taivaan alla? Ja kaikki ruohon alla, mitä siellä on?
Jos kaikki on ei-mitään, kuka minä olen ja missä ovat avaimieni?
Missä on lukkoni johon avaimeni sopivat, vai onko sellaista edes? Onko Jeesusta?
Minä en koe elämää. Minä koen kuoleman joka päivä.
Asuntoni on ruumisarkku.
Ja maailma on leikkikenttä, minulle se on kahleet. Minä vapaudun en koskaan. Kolme.
Kolmekymmentä minuuttia aikaa päättää, seitsemän tapaa kuolla ja seitsemän tapaa elää.
Kuusi sydäntä, kuusi murhaa ja kuusi jakautunutta persoonaa.
Kaksi ihmistä.
Ja verinen loppu. Punainen juoksee minua kiinni.