IRC-Galleria

Kuinka tarpeeton olen?
Kukaan ei tunnu tarvitsevan minua, saati edes kaipaavan.

Tässä pahuksen maailmassa ei ole sellaista vaihtoehtoa, että voisi vain olla.
Sitä joko pitää yllä jotakin,
tai sitten muuttaa sitä.

Pitääkseen yllä jotakin, täytyy olla tarvittu, omalla tavallaan haluttu.
Jos ei ole, niin silloin ei voi sanoa "olen osa tätä rakennetta, olen sen puolustaja."
Koska jos olet yksin, muutat kaikkea, mihin kosket.

Kun olet yksin, muutat asioita.
Et voi pitää mitään yllä, koska et ole sidoksissa mihinkään.
Toisinsanoen, et ole kaivattu tai tarvittu.
Jos ja kun joudut tekemisiin jonkin voimasuhteen kanssa (olkoonkin kuinka pieni tahansa),
muutat tuon voimasuhteen potentiaalia.
Tämän takia et voi sanoa "edustan tätä", koska todellisuudessa et ole osa sitä.
Olen vain ulkoinen tekijä.

Nykyään jälkimmäinen on muodostunut muoti-ilmiöksi.
Halutaan muuttaa maailmaa ja olla radikaaleja.
Perkele.
Jos katsotaan pidemmälle huomataan, että tällaisilla "muuttajilla" on tasan kaksi vaihtoehtoa:

-Onnistua muuttamaan jotakin pysyväksi, jolloin he joutuvat puolustamaan tätä vakiintumista
muulta muutokselta.

-Epäonnistua muuttamaan jotakin pysyvästi, joko siksi, että he eivät puolusta sitä
muutoksenjälkeiseltä regressiolta tai koska he alunperinkään eivät saaneet edes hetkellistä muutosta aikaiseksi.

Muuttajista tulee joko muutoksensa puolustajia tai unohdettuja.
Ainoastaan asiaa puolustavat tahot voivat jättää jälkensä tähän maailmaan.



Minä:
Tunnen itseni enemmänkin ajetuksi tilaneeseen, jossa minun pitäisi "muuttaa maailmaa"...
Olen pyrkinyt kovin pitkään seisomaan tiettyjen arvojen takana:
Yritys, kunnia, velvollisuus, toivo ja rakkaus.

Yksitellen nämä arvot ovat vuosien varrella pettäneet minut olemalla valheita ja perversioita.

Yritys - Lakkasin uskomasta siihen, koska tässä maailmassa kuka tahansa pärjää ilman
yritystä. Minäkin olen käynyt kouluni yrittämättä tippaakaan ja läpäissyt sen
kiitettävin paperein.

Toivo - "Toivossa" on sanana näppärä ansa. Vaikka tiedän, ettei sitä ole, TOIVON silti, että olisi
toivoa... Mutta en usko siihen enään, enkä puolustaisi sitä arvona.

Kunnia - Hah, luovuin tästäkin pitkän ja turhan kamppailun jälkeen. Kunnia merkitsi minulle joskus
paljon. Tuotti iloa olla luottamuksen arvoinen ja arvostettu muiden silmissä.
Mutta en koskaan saanut kunnioitusta. En edes teoillani ja luottamuksen osoituksena.
Ihmiset puhuivat ja puhuvat vieläkin, että "Nikoon voi luottaa."
Mutta koskaan minuun ei todella luotettu, ainoastaan asioissa, joissa voitiin ottaa riski.
Minuun ei siis todella luotettu.
(Kun sanoin "anteeksi" tarkoitin sitä! Kun sanoin "Antaisin henkeni puolestasi"
tarkoitin sitäkin!)

Rakkaus - Kauan, kovin kauan uskoin siihen... Sellaista tunteiden "unionia", jota pidän rakkautena
ei ilmeisesti ole tässä maailmassa. En ole tavannut ketään, EN KETÄÄN, joka haluaisi
elää toisen ihmisen takia, toisen ihmisen kautta. Ha! Minulle on jopa sanottu, että se on
väärin ja että jokaisen pitää elää vain ja ainoastaan itseään varten.
Ehkä olen tämän tunteen kanssa yksin.
Ehkä olen vain epäsikiö tämän "rakkauden" suhteen.
Mutta sitä arvoa, mikä "rakkautena" on teille tuttu, vihaan ja inhoan.
Se saa minut pahoinvoivaksi.
Se on vain toisen ihmisen hyväksikäyttöä, omistamista ja mustasukkaisuutta.

Velvollisuus - Viimeinen, jonka hylkäsin juuri tänä iltana. Jos minun pitäisi olla jotakin tai tulla
joksikin, niin miksi en sitten ole tällä tapaa haluttu ja odotettu?
Ei, minulta ei kukaan odota mitään, eikä kenellekään ole todellisuudessa väliä,
olenko olemassa.

Olen siis radikaali, muuttaja.
Vaan mitä minun pitää muuttaa?!
Haluan seistä asioiden takana.
Haluan puolustaa arvoja.
Olla jotakin.
En vain unohtua.
En vain olla tarpeeton ja ohimenevä vaihe jonkun elämässä.

Jotakin, mitä unohdetaan.