IRC-Galleria

Näinä yön pimeinä(?) tunteina kuuntelen nostalgisia biisejä, jotka tuovat muistot koko pienen elämän ajalta esiin. Olo on mitä euforisin. Olo on kuin koko maailma olisi yhtä isoa ystävää.

~Minä ymmärrän sinua ja sinä minua~

Muistoja tulee myös ajalta, joka oli kaksi vuotta sitten. Se ei ollut elämäni parasta aikaa, mutta aikaa kuitenkin ja aika on aina arvokasta.

~Älköömme koskaan jättäkö mitään taaksemme~

Ah tuon ajan muistot tulevat aina mieleen, murroskausi tosiaan... Silloin luulin kuolevani ja riutuvani pois. Ihme kyllä mitä enemmän olen aikaa ja kipua olen aiheeseen kuluttanut sitä värikkäämpiä sävyjä se on saanut.

~Tuskan läpi meistä kasvaa parempi ihminen~

Mitä nykyään tapahtuu elämässäni. En enään ihmettele asioita. Kun muutama vuosi takaperin syövyttävä pimeys tuntui nielevän koko olemukseni kaikilla tasoilla nyt tihkun valoa ja lämpöä vaikka koko maailmalle. En esitä kysymyksiä, koska uskon tietäväni vastauksen suurimpaan osaan kysymyksistä, jotka koskevat minua.

~Ei mikään, ei suru, ei ilo, ei viha, ei rakkaus elä itsestään~

Miksi kärsimme asioista. Koska oma valintamme on niin. Kun elämme elämää, jolla ei ole merkitystä, tavalla, jolla ei ole merkitystä, on loppu siellä, mistä lähdimmekin. Liikaa Carpe Diem:ä, jos ihmiset olisivat lukeneet lauseen oikein me ymmärtäisimme sen. Ei Carpe Diem viittaa hetkeen elämästämme vaan elämämme hetkeen, joka on koko ajan.

~Älä elä hetkessä, elä koko ajan~

~Missä olet, et ole kotona, jos et ole siellä missä olet aina ollut (Älä jätä mitään taaksesi)~
~Mitä olet tuntenut, sitä et ole voinut itseltäsi piilottaa (kasvamme tuskan poltossa)~
~Ketä rakkaus sai sinut viihaamaan, ketä viha sai sinut rakastamaan (Ei yksikään itsekseen)~
~Me emme ole niin suuria, että voisimme määrätä ajan (Elämä on hetki)~

Lopetan lauseella Raamatusta:
"Suurin lahja, kiitos. En pelkää enään"

Ulkona sataa ja tuulee. Tuuli ja sade... Sade ja tuuli...

"Sallittakoon niiden, joilla on ymmärtämystä, tunnistaa..."