Olen kai ihan tavallinen 18 vuotias nuori, mutta jonka elämä on ollu piinaa ja tuskaa. En kerjää keneltäkään huomiota, tarvitsin vain paikan mihin voin kirjoittaa... Onko normaalia, etten muista lapsuuttani tai muuta menneisyyttäni. Jos valokuvia ei olisi keksitty en suoraan sanottuna muistaisi päivääkään elämästäni. Muistan pieniä hetkiä joita sain viettää perheeni kanssa, perheen jota minulla ei enää ole. Kun äitini kuoli pitkään sairastettuaan 7vuotta, 5ja puoli vuotta siitä oli hänelle täyttä helvettiä. Sisarret muuttivat pois, minä olen pienin 5 lapsesta. Minut hylättiin kotiin. Home talo jossa kummitteli, minä, sairas edesmennyt äitini ja isäni jolta oli myös lähteä henki. Kasvoin, kärsein, sisältä olin pieni heikko tyttö joka pelkäsi ja itki itsensä uneen joka yö.
Ulkoa olin kova, mutta en tarpeeksi kova. Isä petti äitiä, jonka kaikki hyväksyimme, minä en olin katkera. Nukuin isäni paikalla äidin vieressä. Nukuin mutta olin kokoajan hereillä, kun hän liikahti edes vähän. Tein ruokaa katsoin kun hän söi, pari kertaa melkein tukehtui. Hän käveli kepeillä vaikka ei tahtonut pysyä pystössä.
Puin oman äitini joka aamu ja illalla riisuin hänet. Oli ensimmäinen ammattikoulu vuoteni. Pärjäsin hyvin omasta mielestäni vaikka olin väsynyt ja sain rytmihäirijöitä. Sitten minut vietiin pois. Kiitos vittu sossujen ja sisarrieni. En nähnyt äitiäni puoleen vuoteen. Siitä meni seuraavaksi toinen 6kk. Hän asuin yksin, eräs yö hän soitti vanhimmalle tyttörelleen jonka luona asuin, ettei päässyt enään ylös vessasta ja oli yrittäny yksin jo 2h. Seuraavana aamuna soitimme hänet hakemaan hoitolaitokseen. Täytin 18 ja sinä yönä sisarreni mies hetti minut ulos "kodistani". Vitun kalajoki! Muutin kokkolaan poikaystävälleni ja asuin heillä n.8kk. Siinä ajassa näin äitiäni max 10kertaa.
Kun eräänä päivänä menin sisarrelleni töihin, että saisin rahaa, kuulin että hän oli sininen ja kuolisi kohta. Sovimme että menemme kaikki yhdessä katsomaan häntä. Yritin saada yhteen ystävääni yhteyttä, mutta turhaan hän ei piitannut enään. Klo. Oli puoli yksi päivällä ja sisarreni tuli luokseni itkien, tiesin mitä oli tapahtunut rakas äitini oli kuollut puoli tuntia aijjemmin kun sovimme tapaamisen hänen luokseen... en näyhnyt enään äitiäni elossa kolmen viikon jälkeen näkemisestämme viimeksi.
Mikä pahinta vain täys sisarreni 20v välitti myös oikeasti äidistämme. Siitä on 2kk. Sairaus on perinnöllinen, frontotemporaalinen dementtia (als on pahempi versio sairaudesta, kuolee 5vuoden sisällä). Äidin sairaudessa ei ole aika rajaa. Se on lihas-sairaus. Kuolet kuihtumalla, lihakset surkastuu pois, sydän on ainut joka jää. KUOLET TUKEHTUMALLA. 4 perillistä lasta kaksi yli 30vuotiasta kavaltaa rahat nuoremmilta, tosi reilua. Sain kuun vaihteessa oman asunnon, poikaystävä muutti mukana. Toivun mutta ajan kanssa. Kaikki sanovat vahvaksi, koska itken vain kun olen yksin tai muut nukkuvat. Lepää rauhassa rakas äiti♥♥♥♥
#my #mother #i #love #you #ikävä #olisitpa #täällä #vaikea #ja #tappava #sairaus
