IRC-Galleria

Elämä voi muuttua silmänräpäyksessä. Sain kokea sen tänään kun lähdimme hyvän ystävän ja tämän pikkusiskon kanssa autolla matkaan.. Päivä oli muuten normaali; perus aamuvitutukset kun mikään ei suju ja löin päitä, jalkoja ja varpaita seiniin, pöydän jalkoihin ja mihin lie. Hyvä että edes kahvinkeittimen sain päälle ilman suurempaa taistelua. Mutta tosiaan, nimeämätön hyvä ystäväni tuli hakemaan kuten normaalisti mikä tahansa arkipäivä. Lähdimme matkaan, juttelimme niitä näitä kuten tavallisesti. Kunnes juuri ennen määränpäätä, juuri ennen viimeistä mutkaa perille näin hidastetusti, kuinka automme lähti luisumaan kohti vastaantulevien kaistaa. Siinä kohtaan ajattelin jo, että se oli nyt tässä. En saanut edes yhtä sanaa ulos, ennen kuin törmäsimme puuhun.

Siinä istuimme kymmenen pitkää sekunttia autossa lievässä shokissa, kunnes tajusimme mitä oli tapahtunut. Kun vihdoin kömmeimme ulos kymmenen pitkän sekunnin jälkeen, kysyin tuliko kummallekkaan mitään vahinkoja? Onneksi selvisimme pelkällä mustelmalla ja pienellä säryllä. Siinä kohtaa tajuaa jo viimeistään, kuinka pienellä hiuksen hienolla varalla ihmishenki on helppo menettää. Sääliksi käy kaverin auton puolesta, mutta se on pientä verrattuna henkilövahinkoihin. Mietin tässä samalla kun kirjoitin tätä tekstiä, että miten tuntisin tällä hetkellä, jos ystäväni tai hänen pikkusiskonsa olisi nyt sairaalassa/teholla.. Vielä kun kyseisen ystävän ylioppilasjuhlat ovat tosiaan kahden päivän päästä. Mikä kaaos siitä olisi tullut... Ylipäätään. Olen kuullut paljon lähipiirissäni, kuinka monen läheinen, veli, kaveri, paras ystävä, tyttö/poikaystävä on joutunut vakavaan onnettomuuteen. Tämä ei ole vähäteltävä asia. Vaikka tuntee olevansa hyvä kuski, ja luulee osaavansa hallita kaiken täysin, niin tositilanteessa se ei välttämättä olekkaan niin. Miettikää oikeasti, miltä tuntuu menettää läheinen ystävä. Sitä ei voi koskaan tietää koska tai missä se tulee vastaan. Vaikka tämä tarina voi kuullostaa oudolta, mahdottomalta, tai kenties joillekkin "huomionkipeältä", niin jokatapauksessa tämä tarina todella tapahtui 3.12.2012 klo 10.00 aikoihin.

En aijo olla kukkahattutäti ja sanoa tällä tekstillä, että olkaa varovaisia ja hiljentäkää liikenteessä. Vaan, että ottakaa vastuu teoistanne ja käyttäkää järkeänne. Jos päätätte kaahailla ja heittää perää, siitä vain omasta puolestani. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että jokainen saa tehdä mitä itse kukin tykkää, kunhan kantaa itse vastuun ja todella miettii ennen tekoaan, onko se kannattavaa. Vaikka tässä omassa kokemuksessa oli kyse tiehen jäätyneistä urista, jonka seurauksena törmäys ei ollut kuskin syytä, niin se silti herätti nämä kaikki yllä olevat tunteet. Koska tässä olisi voinut tulla kolmet hautajaiset yksien ylioppilasjuhlien sijaan. Kenties enemmänkin, jos vastaan olisi sattunut tulemaan vielä joku. Olen tyytyväinen, että selvisimme kaikki kolme kaikilta osin.

Lopuksi haluan vielä vain sanoa, että tuli sellainen tunne, että oli pakko jakaa tämä kokemus edes jossain. Tottakai tämä pysyy ystäväni, hänen pikkusiskonsa ja minun mielessäni loppuelämän, mutta haluan myös varoittaa ja avartaa muita siitä, miten nopeasti se voi tulla elämään. Kiitos ja kuittaus. Katsotaan mitä seuraavaksi tulee vastaan..