Hänen silmät täyttyy kyynelistä, elämä on kärsimistä.
Yöllä hän valvoo kanssa kuun ja tähtien, kanssa yksinäisten enkelten.
Kanssa toiveiden, pienien haaveiden hän peiton päälleen vetää.
Unessa elämän kärsimyksetkin, edes hetken pienen lepää.
Kun aurinko aamulla ikkunasta työntyy sisään, hän herää ja huomaa, että elämästä voi oppia vielä paljon lisää.
Ei haittaa suuretkaan haaveet sisimmässä, kun vaan rakauden säilyttää sydämessä.