IRC-Galleria

[Ei aihetta]Maanantai 22.09.2008 04:32

Mulla on punainen leivänpaahdin ja uusi MacGyeri. <3

[Ei aihetta]Lauantai 23.08.2008 20:39

Moi, oon Suomessa. Tulin jo eilen, nyt olen Keravalla.
Mun selästä(hartioista) lähtee nahka. :p

Ainiin. Joukolle synttärionnittelut.<3

[Ei aihetta]Tiistai 05.08.2008 17:02

Valtavan kokoinen kiitos Ninnulle. <3

[Ei aihetta]Perjantai 11.07.2008 22:35

Oltiin Annin (Karkkilan, selvennykseksi joillekin, jos sattuvat tänne) kanssa mökillä Joutsenossa. Oli kivaa. Onnistuttiin jopa saamaan grilli syttymään. :p
Saimaan vesi oli 18 asteista, muttei silti käyty uimassa, kun tuntui kovin kylmältä silti. Vesi oli julmetun korkealla, korkeammalla kuin moniin vuosiin.
Opettelin hitusen myös pilkkomaan puita. Onnistuin melkein. Anni taitavasti sohaisi jalkaansa. :D
Yhtenäkään päivänä ei muuten satanut, mikä on ihme. Yleensä aina sataa, kun olemme mökkeilemässä. Tosin tavan mukaan lähtöpäivä kaikista aurinkoisin ja kuumin. No mutta ensi vuonna uudelleen todennäköisesti (seitsemännen kerran).

Ps. Silkkiuikulla oli ainakin kymmenen poikasta, luulin, että munivat vain 2-3 munaa.

[Ei aihetta]Lauantai 14.06.2008 03:31

Suomessa jälleen. Oli kivaa, olisin voinut olla vielä muutaman päivän Virossa oleilemassa. Näin niitä villisikoja, oli nättejä. Tiirailtiin niitä vain kauempaa. Haikarat on nättejä ja muutenkin Viron luonto oli upeaa. Kiitos kaikille kivasta reissusta. <3

[Ei aihetta]Torstai 22.05.2008 21:38

Sain Irlannista kortin. <3
Siinä on lampeja.

Korkeasaari.<3Maanantai 12.05.2008 21:07

Oltiin muuten lauantaina Korkeasaaressa. Kuvasin muun muassa pupun perseitä. <3 Ja pari riikinkukkoa tuli lähentelemään. Näin jellonia ja muita kissaelukoita, käärmeksiä, kilppareita, erilaisia lintusia, heposia, kamelin, jättikamelin, vuohia, hanhia, lokkeja, ötökkäisiä, apinoita syömässä, karhusia uimassa ja sen sellaista.

Oli kivaa. Pääsin lasten lipulla, koska olen alle 18. Huisia sekin.
Syötiin lettuja ja kermavaahtoa ja niitä vimpuran turkinpippurilakuja ja muuta läskistyttävää. Ihana päivä ja viikonloppu muutenkin. Kiitos siitä.

Ainoa mikä periaatteessa jäi kalvamaan, oli se, kun eläimillä niin pieni tila. Pöllöilläkin ihan hirmu pieni häkki, tuntui pahalta katsella sellaista. Joskus sisäinen kettutyttö-Saija (se kuviteltu, jossain lehmushameessa ja tuohitossuissa) tolkuttaa pääni sisältä, että sellainen on väärin. Olisi kiva, jos niitä häkkejä ja muita suurennettaisiin. Vaikka siten, että eläimiä vähennettäisiin niin, että eläintarhassa pidettäisiin vain niitä, jotka ovat uhanalaisia ja haavoittuneita, eivätkä pärjää yksin luonnossa.
Joo, tiedän kyllä etteivät eläintarhassa kasvaneet otukset pärjää muualla.
Ja kivahan on eläintarhoissa on käydä, ei siinä mitään. Eikä edes kovin hintavaa. Tykkäsin kovasti.

Ps. Söin perjantaina kevään/kesän ensimmäiset mansikat. Oli yllätyksekkään maukkaita.


Muokkasin miljoona kertaa, koska kirjoitin muun muassa "Pöllilläkin ihan hirmu pieni.." ja muuta upeaa.

Unohdin myös mainita, että näin myös MYNNEJÄ.
Sain eilen 26 turkinpippurilakua. <3
0,5a=26viikkoa=26 turkinpippurilakua.

Olen halpa. [yes]
Kovin tylsää ja tyhmää tällainen.

S+Z=0,5a

Hihii.Lauantai 26.04.2008 23:30

Zacke lähetti viestin jollekin hepulle, että mitkä sivut englannissa pitää lukea (heillä koe tiistaina). Hän lähetti viestin kuitenkin vahingossa minulle. No päätin mukavana tyttönä lähettää takaisin: "Sivut 17-165. Lisäksi kielioppi."
Hetken kuluttua tulee viesti, jossa kerrtaan minun olevan söötti ja vastaan siihen, olettaen, että tajusi minun kirjoittaneen koealueen hänelle.
Muutaman minuutin päästä päivittelee sitä, kuinka koealueena onkin koko kirja ja kielioppi. Hihittelen ja kysyn ai sivulta seitsemäntoista lähtien. Reaktio oli mitä vittua ja sen jälkeen tajusi viestin tulleen minulta eikä luokkahepulta.

Ähäkutti ei tajunnut.