IRC-Galleria

Kävin torstaina mummolla...juteltiin niitä näitä ja syvällisiä. Sain kerrankin sanottua mummolle sen mitä olen aina halunnut sanoa :) - kiitoksen siitä, että hän on siinä. Ja paljon muutakin...

Työharjottelussa on ollut ihan mukavaa, muutama vaikea ihminen siellä on. Agressiivinen ja vihainen papparainen, joka tekee kaikkensa, että saisi sanottua toiselle mahdollisimman ilkeästi. Mutta on niitä todella mukaviakin ja ihania asukkeja :).

Tulevana viikonloppuna menen äiti2 kanssa tampereelle, pyysi mukaan makutuomariksi vaatteiden ostoon :D. Aino on kyllä valtavan ihana ihminen ja olen todella kiitollinen siitä, että hän on minun elämässä. Kovin monella ei ole noin vilpitöntä sydäntä, on aivan uskomatonta, miten ihana ja hyvä ihminen hän on. Mutta onneksi on niitäkin, heitä tarvitaan.

Esteillä tultiin viidenneksi, kusin kisan toisella kierroksella. Mutta muuten meni oikein hyvin :). Hauskoja kuvia tulossa kunhan jaksan.

Se on jännä, miten musiikki vaikuttaa. Ollu pinna tosi kireellä pitkän aikaa ja sattunut vaikka mitä kommelluksia...ollu sen takia tosi levoton olo ja välistä leposykekin nousee aika korkealle. Oon alkanu treenaamaan laulua nyt melkein päivittäin ja siihen jää koukkuun, huomaamatta aika menee ja todellisuuden taju katoaa, sitä vain häviää siihen hetkeen, kun pystyy ilmaisemaan itseään noin hienolla tavalla! Kumpa vain vielä se järkyttävä jännittäminen häviäisi joku päivä, niin vois yrittää alkaa tekemään sitä muutenkin kuin omaksi iloksi. Mutta kyllä se pikkuhiljaa.

Olo on paljon rennompi ja iloisempi, jaksaa jotenkin kaikkea paljon paremmin. Innostusta ei voi oikein hillitä, kun sun tunteen mukana uppoaa ihan täysin :). Se on jännä, miksi meni näin pitkään ennen kuin antoi itselleen luvan yrittää ja uskaltaa.

Nyt harmittaa, ettei enkku ole niin vahva kuin pitäisi, voisi yrittää rueta kirjoittamaan biisejä. Jotain melodioita on jo "kehittänyt" ja on tajunnut, että osaan kehittää - se ei olekaan ydinfysiikkaa, antaa vain sielunsa puhua.

Paljon pitää päätöksiä tehdä ja konkreettisia, tää matkan takaa koulun käyminen tällä tahdilla kun nyt on joutunut käymään verottaa aivan liian paljon. Välistä ollut niin väsynyt, ettei tekisi mieli mitään muuta kuin nukkua...päivästä toiseen. Ei haluaisi herätä ollenkaan...ei jaksa nousta vessaan, ei pesemään hampaita, ei mitään (tai siis ne on työn ja tuskan takana). Ollut niin järkyttävän väsynyt. Varsinkin kun unirytmi ei ota asettuakseen, en vain ole pystynyt muuttamaan sitä niin, että jaksaisin herätä aamusta toiseen viideltä ja mennä illalla yhdeksältä nukkumaan. Sit tullu kaikkee omituisia oireita, mahakipuja ja rytmihäiriöitä - kroppakin rupee ilmottelemaan ettei enää kestä tällä tahdilla.

Jotenkin yrittää saada aina lisävoimia jostain, mutta miten pitkään ihminen kestää varaparistoilla? Milloin tulee se hetki, ettei enää muutaman päivän nukkuminen riitä, ettei jaksa nousta enää ollenkaan?

Miten paljon ihmisen on määrä kestää, miten monesta asiasta pitää luopua?

Estekisat 17.10. Jeffryllä 80cm sarjaan ensimmäistä kertaa. Olen samalla innoissani ja kauhuissani!

Ei oo ilmeisesti koulusta vielä tarpeeksi stressiä ja miettimistä, niin sit toi yks on vielä ihan tajuton idiootti. Voi vitun vittu että mulla hajoo pää tuon tampion kanssa!

Oikeesti...

Saanko hakata päätäni seinään ja vittu hajota siihen?

ÄRRRRRrrrrrrr!!!

Oon taas jotenkin ihan poikki, viikonloppu meni ihan yhdessä hetkessä ja tuntuu, et yhä oon ihan helvetin väsyny, vaikka sain nukuttua...ei oikein saa mitään aikaseks, kun on sellanen lamaannuttava väsymys. Viime viikko olikin tavallaan rankka, kun oli 4 aineesta kokeet ja sit tehtävien palautus. Vielä olis luettavaa ja tehtäviä ja oon ihan väsy...

Tänään oli tosi kaunis ilma, käveltiin teemun ja nerin kanssa ulkona :). Sit sain houkuteltua teemun salille nopeisiin treeneihin, äsken yritin treenata laulua, mutta jostain syystä niska-hartia-kasvojen rentouttaminen ei onnistu yhtään niin helposti, kuin opettajan opissa...mutta ehkä se siitä jonain päivänä.

Yliopisto-opinnot houkuttas yhä enemmän ja enemmän, sosiaalipsykologia kuopiossa, tai ravitsemusterapeutti...ja sit oli ehkä joku liikunnallinenkin ala. Mutta en tiedä...nää matkat nimittäin oikeesti väsyttää ja huomasin, ettei se lukeminen NIIN kamalaa ole kun on todella mielenkiintonen aihe. Ja sos.psyka olis sitä - yliopistossa vois paremmin valitakin niitä asioita, jotka oikeasti kiinnostaa. Mutta kattoo nyt, tammikuussa alkaa erikoistumis-opinnot, jotka alkaa olemaan enemmän sitä, mitä tältä koulutukselta olen tullut hakemaankin. Jos se sillonkin tökkii, niin ens keväällä on sitten taas uusi pyrkiminen.

Akkaa pihalle ja nukkumaan, huomenna taas kouluun aikaseen...viideltä herätys :P.

Antakaa minulle piristysruiske tai jotain muuta piristävää!

Ihanaa, että neri on taas kunnossa!

Akka siis säikäytti meidät keskiviikkona aamuyöstä, Teemu tuli herättämään minut, nerillä ei ollut kaikki kunnossa...se oli oksentanut verta useamman lammikon olkkarin lattialle. Herääminen tuli kerta heitolla! Nopee soitto päivystävälle ja koira lääkäriin, vaikka pirteä olikin, veri ei silti ole ikinä hyvä merkki. Oksenti uudemman kerran lääkärissäkin...

Lekuri ei uskonut, että tolla olis mitään vakavaa ja vähän rauhoituinkin. Se laitto nerille jonkun piikin ja anto tabuja mukaan, jos vielä oksentelee. Olin jo lähdössä kouluun, kun neri alko oksentelemaan verta uudestaan ja pelko heräsi taas. En voinu lähtee, sillä pelkäsin, että jotain pahempaa sattuis sinä aikana kun oon koulussa. Teemu oli taas tullu just töistä, ei se jaksais valvoo ja vahtia nerin olotilaa.

Jäin siis kotiin, enkä uskaltanut nukahtaa, vaikka väsytti aivan älyttömästi. Välistä piti tarkistaa, et hengittäähän koira varmasti, kun toinen oli ihan poikki noiden oksentelujen jälkeen. Oksenti vielä vähän myöhemmin aamulla, jonka jälkeen soitin itkien mummolle, olin niin väsynyt ja pelkäsin tuon koiran puolesta. Ja oli NIIN yksinäinen olo, teemu nukku kun se oli työyön jälkeen väsyny...

Mut sen jälkeen nerin olo parani pikkuhiljaa, iltapäivällä juttelin koulukaverin kanssa, joka sano et kannattais kuvauttaa nerin maha. Soitin toiselle eläinlääkärille, joka määräs antibiootteja tolle koiralle, ihmetteli ettei toinen lekuri ollu tehny niin.

Mut nyt koira on taas entisensä ja oon tosi kiitollinen ettei ollu mitään pahempaa, sillä oli ilmeisesti vaan mahan limakalvojen tulehtuminen tai jotain...Kohta lähdetään vielä ilta"lenkille". Toi koira on taas vaan laihtunu näiden sairastelujen takia, nyt rupeen syöttää sille jotain ekstraa raksujen lisäksi, ettei sen luut törröttäs noin pahasti. Sitten siis kun sen maha on kunnolla parantunut...ruokahalu sillä tosin on ennallaan, nytkin anelee ruokaa tuossa vieressä :D.

Niin ja tuskailen tässä hampaitteni kanssa, alko oikeeseen yläkulmaan kasvattamaan viisauden hammasta. Mä jo luulin väistäneeni geeneissäni kaikki tommoset, kun tämä on vasta ensimmäinen viisashammas :P. Luulin ettei ne tule mulle ollenkaan, mutta...luulin, et leuat on kipeet laulutreenien takia, oon yrittäny opetella rentouttamaan leukaani, koska laulaessa jännitän sitä liikaa ja ääni tulee tavallaan leuan kautta. Mut leuka olikin kipee siitä hemmetin hampaasta :D.

Kyrsiinnyin taas viime maanantaina ratsastuksenopettajaan, joka ensin neuvo toista ja seuraavassa vaiheessa kumosi kaikki edelliset neuvonsa ja ohjeensa. Sit vittuilee kun en osaa tehdä oikein, kun en helvetti tiedä, mitä se oikein hakee. Sanois selvästi, mitä on tarkotus tehdä eikä sanois ensin yhtä ja sitten toista...ja jos antaa sekavia ohjeita, ihan turha hermostua, jos ihmiset ei tajua! Mä sentään maksan opetuksesta, en sekavista neuvoista ja vittuilusta. Vaihdan kohta joko tallia, tai sanon, että haluan toisen opettajan tunnille. En yksinkertasesti tule toimeen ton sekoilijan kanssa, enkä viitti maksaa paskasta. Se ei kuitenkaan ilmaista ole!

Kuvia tulee vielä lisää kunhan koululta/harrastuksiltani ehdin. Kohta nukkumaan...

Neristäkin päivittelen, kunhan ehdin :P (eli vuoden päästä!)

lisää kuvia aamulla, en jaksa enää! Jäljellä ciang maij (josta on megapaljon kuvia) ja lisää bangkokista...yritän lisäillä aikajärjestyksessä viimeisestä päiväatä lähtien...

Öitä!

Lisää kuvia myöhemmin yöllä tai aamulla! Paljon on vielä laittamatta, tossa oli vasta loppuosia reissusta ;)

No joo, pitänee laitella niitä kuvia tänne kunhan jaksaa, alko taas koulut ja olin reissun jälkeen kanttuvei aikaerosta ja nyt sitten koulusta :D. Tää viikko raskaan treenin viikko eli vapaata ei juuri ole, ens viikolla otan sit rennommin, jaksaa taas paremmin...

Mut se tarkottaa sitä, että meikä lähtee vielä salille! Koulu oli mukava alottaa, näkee taas ihmisiä :D.

Mut ne kuvat tulee varmaankin viikonloppuna...laskutkin pitäis maksaa :P.

Hani täyttää 4.9. 30-vuotta :P, me juhlitaan täällä sitten. Leivon sille jotain hyvää ja ostin vielä yhden yllärilahjan (josta sillä ei ole mitään hajua) ;).

Mutta nyt treeneihin! Tällä viikolla ei lepäillä kun ens viikko on sitä varten :D. Illemmalla vielä eväät kouluun (tein tosi hyvää tuna-pastaa)...

Hua hinissa ollaan ja pidan paikasta :). Osasyy taitaa olla siina, etta taalla voi vuokrata hevosen tunniksi ja ratsastaa itsekseen pitkin rantaviivaa! Ratsastin tanaan 2 tuntia (eri hevosilla kuitenkin), vaikka pohkeet oli ensimmaisen tunnin jalkeen jo aivan mustelmilla ja hiertyneet vaarien varusteiden takia. Ihmiset, ei kannata yrittaa laukata lyhyissa shortseissa ja liukkaissa kengissa! Jalustimet ei "jostain" syysta pysy kunnolla jalassa ja iho hiertaa kuumaa, nihkeaa satulaa vasten. Huomenna uudestaan, ainakin kahdesti taas, paremmilla varustuksilla. Oikeat lenkkarit, joissa kuviota pohjassa antamassa vahan tukea seka pitkat housut ja pitkat sukat suojaamaan pohkeita.

Hepat on taalla hieman erilaisia kuin suomessa. Ratsastaa pitaa tosi pitkilla ohjilla, mutta nama konit onkin tosi herkkia suustaan. Ei tarvinnut antaa kuin tosi pieni pidatteita, niin hepo kuunteli todella natisti ja hiljensi vauhtia. Olin aika innoissani tanaan :).

Ollaan kayty ratsastamassa myos norsuilla, jotka yha edelleen on ihan huippuja! Viidakkovaellus oli loistava, pidin ciang maista paljon ja jalkeenpain harmittaa, kun bangkokkiin tuhraantu niin monta paivaa...siella kaupungissa ei ole mitaan muuta kuin ostoskeskuksia. Jos tykkaa shoppailla, kannattaa menna sinne, mutta jos haluaa nahda muuta thaimaata, upeaa luontoa ja ystavallisia ihmisia, mene muualle...paastiin viidakkovaelluksella uimaan vesiputoukselle ja hyppasin yli kymmenesta metrista veteen siella! Pelotti ihan helvetisti, mutta uskalsin ja oli huippua! Yksi englantilainen meinasi hukkua, kun mentiin myos patka sellaisella bambulautalla pitkin jokea. Pysahdyttiin yhessa uintipaikassa ja siellakin oli hyppypaikka, tosin paljon matalampi. Tama tyyppi hyppasi siita, vaikka ei osannut uida! Luotti siihen, etta paasisi virran mukana matalemmalle, mutta hyppasi liian lahelle seinaa. Oli aika kamala katsoa ylhaalta, kun tyyppi vajoaa veteen...mutta han selvisi.

Koh samui oli kans aivan mahtava paikka! Sain kaverikseni eraan paikallisen, todella ihanan ja lutuisen koiran! Muutaman paivan jalkeen se tunnisti minut aanesta ja tuli iloisena, hanta heiluen vastaan. Illalla se tuli meidan mukaan ja jai nukkumaan meidan mokin takakuistille.

Eilen kaytiin entisen kuopiolaisen aikido-opettajan salilla taalla hua hinissa katsomassa thai boxing-otteluita. Oli aika huiman nakoista..."pikkasen" rajumpaa kuin suomalainen nyrkkeily! Ollaan taalla taas jossain aivan huippu spa-paikassa yota, meilla on respasta mahdollisuus saada autokuljetus meidan mokkiin, jos ei jaksa kavella 500 metria :D. Ja ilmainen kuljetus on monta kertaa paivassa rannalle ja kaupunkiin seka takaisin.

Ollaan nyt kahvila-ravintolassa ja mun ruoka tuli jo aikoja sitten, joten syomaan...kerrottavaa olisi vaikka kuinka, mutta pitaa taas menna!

Rakastan tata maata, haluan ehdottomasti uudestaan!