IRC-Galleria

Ei bändi enää yhdessä ollut.. Ei soinnut enää synkanny.. tiet erosivat..ei kukaan enää toisiaan kaivannut..

näin kitaristi yksin laulujaansa veisaa.. niin surullisia ja syyttäväisiä sointuja.. kaipaa hän tätä vanhaa elämää.. mitää korjata enää voi..
langennut syyllisyyten on..

ei soinnut tunnu muuttuvan kauniiksi sävelmiksi enää..
rumpali niin yksin soittaa omia sävelmiään.. komppi ei enää onnistu..

kerran kitaristi makasi maassa maassa ruohikolla katsoen tähtitaivasta.. ei kitara auttanut peittämään surua jota hän kantaa.. pieni tähden lento kiitää ohi.. näin sulkee pien tyttö silmänsä ja toivoo jotain niin pientä mutta niin suurta.. silmänsä sulkiessaan pien kyynel näin valahtaa hänen kasvoilleen.. niin särjetty musiikki on.. ei soinnut ja laulut enää onnistu.. ei mikää onnistu..kääntää hän kylkeä ja avaa silmänsä.. ei vaan ystävää rumpalistia näy.. ei komppia korvat enää kuule..

rumpali istuu parvekkeella tupakka sauhuen tuoppi kädessä.. ei kitaran karseaa viritys yritystä kuulu.. siemaisee hän oluttaansa hiukan ja polttaa tupakkaansa..

ei tunne kumpikaan enää samaa musiikkia ja sen lämpöä jonka ennen tunsivat..
missä musiikki.. missä sen kauneus.. missä elämä..
ehkä oli maksun aika viimein..


Poika istuu yksin hiljaa, etsii hiljaa kapuloitaan, menettänyt ne tainnut on.
Miettii onko enään paluuta vanhaan, ikävä kun jo on. Särkenyt on sydämen,
niin monen ihmisen. Puhunut on paljon turhaa, siksi on nyt onneton.

Tahtoo kaiken vanhan takas, siskonsa hälle on todella rakas.
Kysyy hiljaa, "voitko anteeksi antaa" mutta turhaan, ei kuitenkaa vastausta saa.

Nyt lähtee soimaan vanha komppi, mut
surullisen hiljaa.
Ei soinnut yhdy karkelohon, menneesen matka pitkä on.


Pienen liekin valossa tyttö kirjoittaa.. ei sanat enää luonnistu.. kuva pöydällääsä kehyksessä vain paistaa.. tyttö ja poika.. veli ja sisko.. ei kestä tätä tyttö enää ja viskaa kuvan seinään.. muuttuu kuva sirpaleitten peittämäksi.. ei kyyneleet enää pysyneet sisällä.. muste lainehti paperilla kuin meri kun tyttö itkeä alkoi.. kääntyi hän katsomaan heittämäänsä kehystä ja sitä sirpalemäärää kuvan päällä..

kyynelien peittämien silmien läpi hän yritti nähdä tiensä pimeässä huoneessa kuvan luo.. jalat pettivät ja kaatui hän kuvan eteen..tärisevin käsin tarttui pieni tyttö kuvaan ja katsoi sitä.. ei kyyneleet loppuneet.. kuvan hän painoi sydäntäänsä vasten.. ei enää jaksanut.. tarttui hän sirpaleeseen ja antoi sen viiltää ihoaan..

veren valuessa ranteistaan hän kirjoitti viimeisen säkeen verelläänsä valkoiseen seinään.. omistaen sen veljelleensä..

näin lauluni on lopussa.. näin elämäni on lopussa.. näin kaikki on lopussa.. mutta sain kokea kaiken sinun kanssasi.. ja olen onnellinen.. olethan veljeni..


Poika kuulee jossakin laulun ääntä. Miettii mielessään, kaunein sävel päällä maan.
Mutta kuulee sanan kuolema, vajoo takas unholaan. Poika kiinni oli saanut toivon hivenen, kuoleman kuullessaan, se haihtui ilmaan.

Näkee mielessään siskonsa,
mieleen nousee sanat nuo " menettänyt oon kauniin runoilija sielun " Hetken miettii uudestaan, sitten vasta tajuaa, että sisko kokee kuolemaa.

Tajuu että kaikki toisin on, mokannut hän kaiken on. Peruu kaiken mielessään, jotta siskonsa hän saisi pitää.


Ei tunne kipua enää hän.. Iho valkoinen kuin lumi.. Sumeisin silmin vain huomaa kuinka ovi avautuu ja joku säntää luokseen hänen..

Joku huutaa hänen nimeään mutta tajua hän enää vastata huutoon.. vaan hän vastaa pienellä hymyllä.. pienellä hymyllä ja kyyneleellä kunnes sulkee silmänsä ja nukahtaa..