IRC-Galleria

Olen koko kesän ihan paria poikkeusta vaille joka viikonloppu reissannut jossain. En ole normaalisti mitään reissuihmisiä ja tuo alkoi jo stressaamaan pahasti, koska en laske reissua vapaa-ajaksi ja pollani ei kestä sitä, että palaan matkoilta krapulassa sunnuntai-iltana, jolloin vapaa-aikaa jää vain se ilta ennen töitä.

Olen taas reissulta palanneena, krapulassa ja nyt on sunnuntai-ilta. Kerrankin reissu oli kuitenkin mahtava ja henkisen tuskan työviikon alkamisesta kestää, kun oli kivaa. Reissun idea oli lähteä kahden rakkaan ystäväni, joita näen nykyään liian harvoin ja yhden heidän kaverinsa kanssa vetämään persettä olalle metsään böndelle kotaan. Näin me tehtiin ja kivaa oli.

Jo pelkkä matkustus Outokumpua kohden oli jännää, kun piti jäädä bussilla matkalla pois ihan randompaikkaan ja mikään ei ollut tuttua. Valamon luostarikin tuli matkalla nähtyä ja kaunis syyspäivä lämmitti sielua. Kun lopulta sitten pääsi perille, kahvit ja ruoat oli syöty ja nokka kutsui kohti kotaa, paljastuikin typeryyteni. En ollut ottanut mukaan mitään ruokaa, enkä makuupussia tai makuualustaa. Jotenkin en vain tajunnut, että kun lähdetään metsään kodalle, niin siellä tarvitsisi makuupussia. Äääsh. Turhaa kotkotusta ne. Ja enhän minä sinne syömään lähtenyt...

Paikka oli aivan mahtava. Kota sijaitsi järven rannalla ja rantaan oli verkkoaidoilla rakennettu joku lasten ja vammaisten kalastuspaikka. Kiitos tämän koko ranta oli rakennettu yhtä pitkää laituria ja nämä laiturit myös ylettivät koko järven yli vastarannalle. Päivällä tämä oli vain perushienoa, mutta yön tullen... Kuppi väheni, jutut lensi ja savu haisi kodassa. Pimeyden mukana aamuyöllä tuli sumu ja tämä sumu peitti alleen kaiken. Kun laiturilla käveli, näki vain muutaman metrin eteensä ja taakse. Koska laiturit veivät koko järven poikki, tuntui kuin seisoit keskellä järveä täydellisessä tyhjyydessä ympärillä sumua ja vettä. Jokainen harha-askel olisi vienyt sinut järveen ja laiturin päitä ei erottanut pelkästä sumunäkyvyydestä. Tämä oli aivan uskomaton kokemus, yksi hienoimpia ja tunnelmallisimpia asioita mitä olen eläissäni nähnyt. Asiaa vielä paransi se, että seura oli kivaa, känni mukava ja fiilis hyvä.

Ennen sumua tuli maattua laiturilla tähtien lisääntymistä katsellen ja avaruudesta puhuen, taas kivassa seurassa. Vaikka ilta ei ollutkaan paras tähtien katselulle pilvien takia, näkyi niitä kuitenkin riittävästi. Olo oli todella mitätön, hyvällä tapaa, kun ajatteli miten helvetin kaukaa tähtien valo on saapunut, miten me ollaan vain pieni itikanpaska valtameressä ja miten upeat näköalat ihmisillä ovat, kun vain kääntäisivät päänsä kohti taivasta ja kävelisivät hetkeksi pois kaupungin valoista.

Nukkuessa oli varsin kylmä, mutta sopu antoi sijaa ja pylly tulta vasten ja toinen puoli ruumiista ihmistä vasten oli loppujen lopuksi lämmin köllöttää, joskin kännilogiikalla en mennyt makuupussiin sisälle, vaan tein siitä peiton, joka aina tipahti lattialle. Vaatteet haisevat ihan hirveälle savulle (työvaatteet vielä, tämäkin oli kaupunkilaisuuttani, kun en oikein tajunnut miten siistejä vaatteita kodalle kannattaa ja ei kannata ottaa), viikon tupakkalakko meni vituiksi, krapuloittaa, pelottaa, paleltaa, hiottaa ja näytän aivan hirveältä, mutta silti suupielet helmuavat korvissa. Kerrankin kivaa, eikä edes vain kännikivaa, vaan kokemuskivaa! Ihanata! Mirka hiljempaa!