IRC-Galleria

Noniin, ihan ensiksi kerron mahtavan teoriani siitä, miksi kävellessä maata tuijottavat huonoitsetuntoiset ihmiset eivät saa ihmisiltä hymyjä, kun taas pää pystyssä käveleville ihmisille hymyillään. Tätä on yritetty selittää valikoivalla muistilla (kun oma fiilis on paska, muiden hymyt jää näkemättä), ihan puhtaasti sillä, että maata tuijottava ei näe ihmisten naamoja eli niiden hymyjä, sillä, että jos oma naama on norsunvitulla, muitakaan tuskin huvittaa hymyillä takaisin ja sillä, että hyvä itsetunto "loistaa" ihmisestä ja tekee hänet viehättäväksi. Noh, onhan nämä kaikki totta, mutta se oikein ja paras ratkaisu tähän dilemmaan on tietenkin KAKSOISLEUKATEORIA!

Keksittyäni tämän teorian, en ole enää kävellyt, en edes uskaltaisi kävellä, katse maata tuijottaen, vaan nyt pääni on pystyssä kuin ankanpoikasella. Vaikka olisi maailman paskin ja rumin fiilis, ei se sillä parane, että katsoo kengänkärkiään. Tälle on täysin luonnollinen selitys.

Ylläolevasta kaaviokuvasta näette kaksi tilannetta. Tapauksessa 1 (helvetin söpö) esimerkkihenkilö on angstviil-olotilassa ja kulkee kadulla tuijottaen maata. Pää on kääntynyt noin 45 asteen kulmaan alaspäin, jotta kaduntuijotus on mahdollista. Leuan laskeutuminen saa leuan alla olevan mahdollisen rasvan työntymään esille puristuessaan leuan ja kaulan väliin, eli käy "kaksoisleukaefekti". Kun kävelet angstisena tuijottaen maata, etkä ole täysin laiha leuastasi, sinulla on kamala kaksoisleuka kokoajan naamassasi. Tämän takia ihmiset eivät hymyile. Normaali kaksoisleuka, jota joillain hieman pulleammilla on, ei ole minusta ainakaan ruma, mutta tämä alaspäinkatsomispuristuskaksoisleuka on yleensä kaikkein rumin kaksoisleuoista ja vähän isommilla ihmisillä ne leuat eivät rajoitu kahteen, vaan niitä on 3-inf.

Kuvassa 2 taas söpöllä esimerkkihenkilöllä on itsetunto sinä päivänä kohdillaan ja hän kävelee pää pystyssä. Leuka ja kaula muodostavat 90 asteen kulman, eikä leuan alla oleva rasva työnny esiin, kun sillä on tilaa olla koko leuan alapuolen mittaisesti. Kukapa ei hymyilisi ihmiselle, jolla on vain yksi leuka?

Joten... Tuntuuko usein ulkona rumalta? Eikö ihmiset hymyile kadulla? Nosta pääsi, hyvä tyttö/poika/jokumuu, niin maailma on sinun!

Noin, nyt kun nobelin arvoinen teoriani on saatu julkaistua, voidaan siirtyä eteenpäin. Voisin kertoa päivästä, mutta kerronpa ensin yhdestä asiasta, joka ei ärsytä vain minua, vaan joku tutkija valitti samaa. Nimittäin tyypillisessä etenkin tekniikan alan työpaikkailmoituksessa olevat henkilöt, ilmoituksen ilme, sen tuoma mielikuva ja todellisuus. Eli jos vaikka Nokia tai Abb hakee töihinsä dynaamisia moniosaajia ja nuoria huippulupauksia, on kuvassa _aina_ yksi hymyilevä mallikasvoinen mies (jolla on sänki), yksi hymyilevä missinainen, yksi hymyilevä tummaihoinen mies/nainen (muttei koskaan mustaihoinen), yksi hymyilevä aasialainen mies/nainen ja mahdollisesti vielä yksi intialainen. Mitä tästä voi päätellä?

1) Dynaaminen moniosaajuus ei riitä, vaan selvästikin päästäksesi firmaan sinun täytyy olla malliulkonäköä
2) Firma palkkaa yhden kutakin eettistä ryhmää. Jos paikkoja on siis tarjolla kuusi, niistä 3 tulee miehille ja 3 naisille ja näistä 2 valkoihoisille, 2 tummaihoisille ja 2 muille, yleensä aasialaisille.
3) Jos olet _musta_ihoinen, et ole tervetullut firmaamme. Maitokaakaoihoiset huolimme
4) Meidän firmassa ei tunneta käsitettä "vapaa pukeutuminen"
5) Joko otamme töihin vain hymyileviä ihmisiä tai olemme niin hyvä työntekijä, että kukaan ei saa naamaansa nykkyrälle, vaikka kuinka yrittäisi

No tietysti ylläoleva on kärjistettyä ja huumoripitoista, mutta tietyt ärsyttävät stereotypiat ärsyttävät myös työpaikkailmoituksissa, ei vain esim. elokuvissa ja mainoksissa. Jostain lehdestä luinkin, että nuo kuvat on otettu jostain kuvapankista ja etenkin amerikassa ne ovat todella suosittuja, koska siellä on äärimmäisen tärkeää, ettei ketään loukata. Tämän takia pitää harrastaa etnistä- ja sukupuolisyrjintää ja valita yksi kutakin, koska jostain syystä tälläinen syrjintä muka tarkoittaa sitä, ettei yritys syrji oikeasti. Outoa.

Omaa työnhakuitsetuntoa ja -motivaatiota ei tuollainen mauton ja hajuton, sekä stereotypisoiva mainos paranna. Jos kuva olisi realistinen, eli siinä olisi normaaleja firman työntekijöitä random-otos, heti voisi firmakin kiinnostaa enemmän. Hymyilevien pukumallien sijaan jos kuvassa olisi sellaisia normaaleja vähän elämäänsä kyllästyneen näköisiä insinöörejä, joista pieni osa olisi naisia ja yksittäinen ulkomaalainen ehkä ja päällä olisi collegea ja taustalla pyörisi koneessa blue screen, olisin heti jeij, tämä firma on tästä maailmasta, eikä pilvilinnojen takaa smalltalk-bisnerverkostojen maailmasta, jossa dynaamiset moniosaajat ratsastavat core kompetenssilla töihin yksisarvisten konsulttiratsujen kanssa. Tulkaa joukkomme, mennään myymään työnantajallemme vapaa-aikaamme, olemmehan me itsekin itsemme pomoja ja meidät palkannut yritys on meidän asiakkaamme! Tulkaa, muodostetaan verkostoja ja tehdään arvoketjustamme horisontaalinen! Tulkaa, liitäkäämme iloiseen 12 tunnin työpäivään, jonka jälkeen menemme harrastamaan, leffaan, poikien kanssa kaljalle ja palaamme kotiin onnellisen vaimon/miehen luo onnellisina insinööreinä. Tulkaa!

Vielä yksi marmatus. Snickers-Nutcase-mainokset. Nämä, jossa rankkisextreme-awesome-TO-THE-MAX hemmot lumilautaavat talonsa ikkunasta sisään agrorockin soidessa, skeittaavat jääkaapille, heittävät VOIMARUOKAA naamaansa ja sit kun on nälkä ja ovat juuri himalajalla tekemässä viitoisslutzia skeittilumilautajääkiekolla päällään laskuvarjo ja 3 missiä, he PUREVAT maistuvaa Snickers-patukkaa, josta he saavat TOTAL ENERGIAA temppuilua varten. Yksi Snickers sisältää jopa 600% TOTAL ENERGIAA ja sen syömällä EXTREME-kykysi kasvaa 112% ja olet 4 kertaa luultavammin saavuttamassa SUPER TOTAL ENERGY LEVELIN, jolloin Bam Margera tulee telkkaristasi sisään, heittää kämpässäsi bileet ja leikkaa puolet hiuksistasi. ENERGY! TO THE MAX! AWESOME! TO THE NEXT LEVEL! AND IT TASTES AWESOME *snicker, mums, yummytummy*

Ensinnäkin vihaan sydänjuuriani myöten koko extreme-pelleilyä, jossa muka ei koskaan saisi ottaa rennosti, vaan aina pitäisi olla menossa ylivirkeänä, temppuilla, pelleillä, kiusata kavereita ja skeitata/bleidata/tiesmitätätä ympäriinsä. Tottakai tämän suhteen minulla ei ole sananvaltaa, jokainen tehköön mitä haluaa ja olen noin 10% kateellinen siitä, että jotkut jaksaa ja kehtaa. Sen sijaan se mikä oikeasti häiritsee on tuo ristiriita Extreme-ihmisten ja Snickersin välillä. Minulle kun Snickers edustaa enemmänkin sellaista rauhallista hieman nörtihköä ihmistä, joka istahtaa kynät kauluspaitansa etutaskussa hieman hassuun asentoon sohvalle, lukee Mikrobittiä ja samalla varovasti närkkii Snickersiään. Tytön kohdalla Snickersin syöjä on hieman pullakka ja fiksu tyttö, joka keittää kesäiltana teetä, nostaa keittiössä jalat tuolille, lukee uusinta Kahlon kirjaa ja nakertaa Snickersiä. Nam, *snicker*.

Snickers on hintalaatusuhteeltaan paras patukka, enkä siis itse patukkaa ainakaan hauku, vaikken itse niitä syö enää sokerin takia. Maultaan Twix on paras, mutta se on myös kallein ja hurvittelevin patukka. Twix on kuin 10 euron kebabyllätys-grillillä, vaikka 4 euron makkaraperunoillakin lähtisi nälkä. Mars on taas aika perus, sellainen jonka koripalloilija syö treenien jälkeen samalla kun juoksee kylille pelaamaan pajatsoa tai jonka intissä metsäleirillä oleva tyttö kuorii pakistaan ja pistää naamaansa ennen vihollishyökkäystä. Snickers on näistä varovaisin ja nörtein, tarkan markan vartijalle tarkoitettu. Muut patukat ovat sitten asia erikseen, niihin en edes puutu.

Vieläkin jäi vaikka mitä sanomatta, mutta nyt ei enää jaksa. Huomenna tai joskus sit. Ainiin, mitä tein tänään? Kävin salilla, oli kivaa pitkästä aikaa. Sali-ihmiset söpöjä. Huomenna juomaan, kai. Jeij.

Nyt on niin paljon kerrottavaa, että ehkä en jaksa, viitsi, muista tai halua kertoa kaikkea kerralla. Unohdan kuitenkin kaiken sen, mitä en sano nyt, mutta samapa tuo. Aloitan ihan päiväkirjamaisesti kertomalla mitä tänään tapahtui.

Tänään kalenterissa luki hammaslääkäri, työkkärikäynti ja Suomalaisen ale. Yö meni tietenkin valvoessa, kun pelasin La Pucelle Tacticsin läpi ja tuttuun tyyliin läpipeluun jälkeen luen aina kaikki läpipeluuohjeet ja strategiaoppaat huomatakseni, miten paljon jäi löytämättä tai jatkuuko peli vielä. Jatkuu, voi pyhä jeesus että jatkuu. Harmi vain, että vähemmän kiinnostavana. Unimatti kutsui noin klo 03.45 ja herätys oli klo 08.00. Vaikea aamu, mutta kun ylös pääsi, kyllä se siitä. Vesiräntäsateessa puolen tunnin pyöräily hammaslääkäriin oli yhtä tuskaa, eikä asiaa auta se, että pyöräni jarrut ovat tyyppiä "jarruta ja korjaa", eli jokaisen jarruttamisen jälkeen pitää kytkeä jarruvaijeri takaisin kiinni. Jos tämän unohtaa tehdä, voi olla nopeasti asiaa hammaslääkärin lisäksi myös normaalille lääkärille. Keli näytti liukkaalta, muttei ollut edes mitenkään pahasti.

Tuttuun tapaan oli ihan hirveä kiire ja sit odottelin vartin paikan päällä. No aina parempi näin kuin myöhästyä. Hammaslääkärin sijaan aika oli suuhygienistille, jonka oli tarkoitus tehdä normaali tsekkaus hampaista, missä kunnossa ne on. Kuulemma ihan ok, mutta jotain tietenkin piti löytää, joten joutuu vielä kerran menemään näyttämään niitä lääkärille (aika toukokuulle, pienet jonot). Hygienisti oli söpö ja nuori, mutta kiitettävän osaava. Hammaskiven poistossa käytetty ultraäänipora sen sijaan oli helvetillinen. Jos normaali pora kuulostaa pahalta, tuo kuulostaa viisi kertaa pahemmalta. Oikein kimeän raastava. Kun hygienisti kysyi, vihlooko, teki mieli sanoa, että päätäni vihloo tuo ääni. Noh, pian alkoi se oikea vihlonta, joten pilkka osui omaan nilkkaan. Ei mitään tuskallista tuskallista, mutta hyvin epämiellyttävää kipua, oikein sellaista kylmää hermokipua aina välillä. Lisäksi kun se sillä laitteella ajeli ienrajat myös, niin se kirpaisi aina välillä. Session jälkeen olikin aika hassu tunne, kun jokainen ien puski verta. Se ei tietenkään vielä riittänyt, vaan sitten kraapattiin sillä piikillä lisää. Saan jopa outoa tyydytystä siitä, kun hammaskiveä kaivetaan sillä piikillä ja sitä lähtee kunnon köntti. Sen sijaan se on ihan kamalaa, kun hammaskiveä ei enää ole ja se piikki liukuu hammasta pitkin oikein raastavasti. Tuntuu kamalalta, kuulostaa kamalalta ja pelottaa, että se raastaa kalliit hampaani rikki.

Hammaslääkäristä matka vei työkkäriin, jonne oli viimeinen päivä palauttaa selitys, miksi olisin opiskelijana muka oikeutettu työttömyyskorvaukseen. Ei mikään muukaan taho minulle mitään maksa, ei edes sossu, joten toivottavasti olen oikeutettu. Leimattujen ja allekirjoitettujen paperien saanti yliopistolta oli jo sen verran työn ja tuskan takana, että jotain hyötyä saisi siitä olla.

Ärrältä kävin ilmaisen tupla-patukan facebookista saatua lappusta vastaan (kiitos facebook ja tupla-mainosyhteisö, tälläisestä sosiaalisesta markkinoinnista minäkin pidän) ja Suomalaiseen ostamaan GI-keittokirjaa. Tuttuun minu-tyyliin ensin etsin itse kirjaa tunnin ja vasta sitten alennun kysymään myyjältä. Tosin sekunti ennen kysymistä huomasin, että se kirja oli keskellä liikettä. No eihän sitä sieltä tajua katsoa, liian näkyvillä! Jatkan kyllä edelleen karppailua, mutten ole koskaan ollut mikään natsi/alakarppi, vaan enemmänkin hyväkarppi. On ihan positiivista lukea matalan GI:n/GK:n keittokirjojakin, niin saa vähän näkemystä siihen, mitkä niitä hyviä hiilareita ovatkaan. Lisäksi yhdistämällä matalan GK:n keittokirjan ja alakarppikeittokirjan saa tehtyä ruokaa, jossa on mukana vähän hyvää ja halpaa (ja hidasta) hiilaria, mutta silti se täyttää karppinormit ja pieru ei ala lentämään. Paistettu täysjyväriisi on niin hyvää, etten siitä aio luopua, vaikka kuolisin mihin betekseen ja suolipöhöön.

Eilen sain yhtäkkisen valaistuksen siitä, että näin työttömänä ja toimettomana voisi tehdä muutakin kuin istua koneella. Esim. lukea. Nokka vei siis kirjastoa kohden, josta lähtikin sylillinen kirjoja. Tykkään eniten kauhunovelleista, joita on tosin tarjolla valitettavan vähän. Käytännössä vain Markku Sadelehdon toimittama novellisarja on lukukelpoinen ja siinäkin moni kokoelma on teemaltaan tylsä (vampyyrit, hohhoijaa, ihmissudet, hoah, klassiset kummitukset, tylsää, psykotappajat, älkää viittikö nukuttaa mua!) ja ne kiinnostavat tuli luettua jo teininä. Uusin kirja on vuodelta 1997, joten tarjontaa oli aika vähän. Muutama kirja kuitenkin tarttui mukaan. Osassa oli tuttu kansi, mutten muista lukeneeni niitä. Hieman outoa, kun omasta mielestäni luin kaikki lukemisen arvoiset (tai sitten en pitänyt näitä lukemisen arvoisina). Otin myös ihan testimielessä kummittelukirjan, vaikken niistä niin pidäkään, peruskummittelu kun on kirjoissa hyvin tylsää. Ihan kirjavinkkinä jos haluatte erikoisia, osittain hyvinkin häiritseviä, sadistisia, kauheita ja lyhyitä novelleja, niin Outoja Tarinoita 1-5 on lukemisen arvoinen sarja.

Semmoinen perusreissu "kylille". Ainiin, olin jostain syystä kirjastolle velkaa 40 senttiä, en edes tiedä mistä. Kirjaston sääntöjen mukaan ei saa lainata, jos on penniäkään velkaa. Kun sanoin, että voin maksaa luottokortilla, neidin (söpö) naama venähti ja sanoi, että jospa maksat vaikka enskerralla. Vasta jälkikäteen tajusin, että minullahan on aina repussa yksi 50 senttinen uimahallin pukukoppia varten, joten olisin jopa saanut maksettua tuon. Normaalisti en vain koskaan enää käteistä kanna, enkä käytä edes lompakkoa, joten nou mani hani tilanne tulee kun joku vaatii kolikoita.

Matkalla ihmisiä taas nähdessä tuli mieleen se, miten makuni tyttöjen päähineiden suhteen on muuttunut. Hyvin pitkään olin kovinkin tiukka (ever so strict, hahaa, rakastan tuota ever-sanan käyttöä!) sen suhteen, mitä siedän nähdä tytön päässä. Paljas pää on aina ok, oli pakkasta kuinka paljon tahaansa. Lippis on myös ok, etenkin useille. Korvat peittävä panta tai aurinkolippa on jeij (normaali tukkapanta on taas superhot). Korvaläpät on eijeij. Pipoista normaali ehjä tyttömäinen peruspipo on iiiihana. Sen sijaan kaikki erikoispipot olivat täydellinen EI! Lippapipo, EI! Lemmu, PERKELE EI! Myssy, EIIH!! Inkkaripipo, NNOUU! Itseäni alkoi vähän kikatuttamaan kun näin sieluni silmin kuvan itsestäni pari vuotta nuorempana paasaamasta päähineistä, aatteista ja standardeista. Minun aatteisiini kun ei kuulu, että hyväksyisin epästandardeja päähineitä naisilla. Ai, mihin aatteisiin? Mikä aatteissasi estää lemmun hyväksymisen? Rumuus. Aatteeni ovat rumia päähineitä vastaan.

Nyt oudon, mutta jo kerran tapahtuneen vihasta rakkauteen tapahtumaketjun jälkeen olen alkanut jopa viehättymään jostain erikoisemmista hatuista. En minä vieläkään pidä jotain lemmua millään tavalla hienona, mutta silti sen näkeminen kiinnittää huomion. Periaatteessa minun pitäisi vihata, mutta yhä useammin en vain pysty siihen, vaan henkilö korostuu jotenkin entisestään ja näyttää jopa seksikkäältä. Sama juttu ernumyssyjen kanssa. Vaikka ne ovat oikeasti ihan helvetin rumia, niin silti jostain syystä enää sen ihmisen kohdalla ei lue iso punainen EI, vaan se ihminen korostumalla korostuu kun päähine kiinnittää huomion ja kaikki hyvät puolet ihmisessä muuttuvat tuplasti paremmiksi. Toki hyvä pipo on edelleen paras ja hyvä pipo toki parantaa enemmän kokonaisuutta kun huomiota herättävä, mutta ruma lemmu, mutta silti... Argh. Edellisen kerran tälläinen viharakkausvaihto tapahtui yläasteen alussa villapaitojen suhteen. Vihasin villapaitoja tytöillä, jostain oudosta syystä (ehkä samasta kuin vihasin niitä itsenikin päällä, enkä vieläkään pue villapaitoja koskaan). Villapaidat ja farkut, joka siihen aikaan oli sellainen perusrentopukeutumistyyli, oli vihalistani ykkönen. Yhtäkkiä vain tajusin haaveilevani vuotta nuoremamsta tytöstä hemmetin ruman villapaidan kanssa ja argh, nopeammin kuin tajusinkaan, villapaidat olivat jotain hienonta maailmassa. Ovat edelleen, ehdoton ykkössuosikkini mistään vaatteista tyttöjen päällä, joskin villapaitojenkin suhteen makuni on hyvin rajattu. Sanoisinko jopa, etten hyväksy aatteellisesti vääränlaisia paitoja ;D

Minua kikatuttaa usein oma makuni, sen analysointi ja tietyt vähän hölmöt rajat, joita itselleni vedän. Usea tuttu ja exä onkin kysynyt, miksi teen elämästäni niin vaikeaa. Siksi, että se on kivaa! En minä näitä sääntöjä keksi! Eikun keksin, mutta whaevö, ette te voi määrätä! Ei se niin vain mene, että minä soittaisin ja varaisin ajan. Eiei. Sen sijaan minun pitää viisi päivää ensin stressata ja sitten perua koko asia. Ei niitä karkkeja saa ottaa. Joojoo, siinä lukee, että saa ottaa karkkia, mutta ei niitä saa ottaa kahta. Ei vain saa. Et sinä ymmärrä, ei niitä saa. Minä en ainakaan halua olla tämän asian kanssa tekemisissä, poistun takavasemmalle jos otat. Eh, ei se nyt vain toimi niin, että minä tiskaisin syönnin jälkeen. Et vain ymmärrä. Ei sitä lusikkaa voi laittaa teräpuoli alaspäin siihen kuivaimeen. Ei vain voi. En suostu syömään enää, jos laitat. Äläkä viitsi vedota siihen, että syön likaisilla astioilla pilaantunutta ruokaa, se on ihan eriasia kuin käyttää lusikkaa, joka on ollut väärinpäin astiankuivaimessa!

Lisähaasteet elämään tuovat jännittävyyttä ja rajoja, joita on kiva yrittää rikkoa.

Jahas, nyt tuntuu jo liian pitkältä tämä, enkä kertonut kuin yhdestä asiasta joka oli mielessäni. No, huomenna sit, jos en unhoita. Kirjoitanpa ne jo valmiiksi tähän ylös: työpaikkailmoitusten syvällinen sanoma, teoria miksi katua tuijottava ihminen on vähemmän viehättävä kuin ylpeästi pää pystyssä kävelevä, ihqutus ja vihqutus parista pelistä ja laiskan juomisen antiylistys.

Huomisiin.

Onko edellisestä kirjoituksesta jo melkein viikko? :O Miten minä kuvittelin, että kirjoitin viimeksi pari päivää sitten. Tälläistä se työttömän/toimettoman arki on, aika rupeaa kulumaan ihan järjettömän nopeasti. 3 vuotta lukiossa kesti pitkään. 6kk intissä kesti pitkään. 7 vuotta yliopistossa meni heittämällä. 6kk töissä kesti pitkään. Nyt tammikuun ekat viikot ovat menneet yhtä nopeasti kuin töissä ollessa olisi mennyt pari päivää. Kaikesta huolimatta tai juuri siksi ei ennätä saada mitään aikaiseksikaan. Ihan yhtä vähän saan mitään tehtyä kuin töissä ollessa, jos pelaamista ei lasketa tekemiseksi. En minä kaipaa takas töihin (paitsi rahan takia), mutta silti pitäisi saada otettua vähän itseään niskasta kiinni, ettei tuhlaa viimeisiä nuoruusvuosiaan koneen ääressä kököttämällä ja jättämällä kaikki haaveensa toteuttamatta, nyt kun olisi aikaakin niitä tehdä.

Jos/kun olen isona miljonääri, aion palkata itselleni jonkun "valvojan", jonka tehtävä on saada elämäni järjestykseen. Joka yö 8 tuntia unta. Ei enempää, eikä vähempää. Aamulla herään joskus klo 8-10 ja lähtemällä lähtisin pois kotoani "aktiivisuuskeskukseen" tekemään asioita, joista tykkään. Tämä valvoja valvoisi kaulimen kanssa, että oikeasti lähden. Aktiivisuuskeskustassa olisin esim. 4 tuntia päivittäin. Siellä kirjoittaisin kirjaa, piirtäisin sarjakuvia, kasaisin laitteita, lukisin ja tekisin kaikkea sitä, mitä haluan tehdä, mutta mille ei muka koskaan ole aikaa tai mikä jää aina kesken, kun innostus loppuu. Iltapäivällä klo 14-16 palaisin sit kotiin tai menisin hengaamaan jonnekin. Valvoja taas vahtisi kaulimen kanssa, että myös päivän sosiaalinen elämä tulisi elettyä. Tällä tavoin ei tarvitsisi tehdä töitä, mutta silti elämällä olisi selvä rytmi, tulisi tehtyä asioita joita haluan tehdä ja joku käskisi minut liikkeelle, kun en itse jaksa. Plussaa olisi, jos tämä valvoja olisi samalla elämänkumppani, mutta toisaalta enemmän auktoriteettiä olisi jollain viiksekkäällä Justiinalla tai stereotypisesti ulkomaalaisella taloudenhoitajalla, joka opettaisi minulle meksikolaisia tapoja ja varastaisi pöytähopeat kiitokseksi työstään.

Toimettomuudesta ja saamattomuudesta tulikin mieleen minun "hauska" tapa merkitä tehtäviä töitä ylös. Alussa pistin ne vain muistiini. Tee tätä ja tee tuota. Sitten kun tuli jotain tärkeitä töitä, niitä ei voinut sulloa päähän muiden töiden sekaan, vaan pistin ne kalenteriini. Pian kalenteri oli täynnä tärkeitä töitä ja sieltä ei enää erottunut tärkeät tärkeät työt, joita varten liimasin kaapin oveen A4:n ja piirtelin ne siihen. Kohta paperi oli täynnä tärkeitä tärkeitä töitä ja tärkeät tärkeät tärkeät työt eivät enää erottuneet. Ostin tussitaulun, johon merkitsin nämä työt. Tussitaulu oli pian täynnä tärkeitä tärkeitä tärkeitä töitä, eikä tärkeät tärkeät tärkeät tärkeät työt erottuneet. Liimasin muistilapun tietokoneen kylkeen ja kirjasin siihen näitä töitä. Nyt tuo lappu on täynnä tekemättömiä hommia ja pitäisi saada merkittyä johonkin tärkeät tärkeät tärkeät tärkeät tärkeät työt. Ajattelin tatuoida ne otsaani. Eli siis ihan sama mihin niitä töitä merkkaa, ei niitä silti tule koskaan tehtyä. Mikä "parasta", vähintään kolmasosa näistä töistä on tyyliin järjestä lehtikaappi, osta raitasukat tai piirrä sarjakuva, joiden tekemiseen menisi tunti. Ääsh, liikaa työtä! Merkitsen ne tähän lappuun ja teen "huomenna".

Siitä olen sentään ylpeä, että usean kuukauden itkemisen ja nyyhkyttelyn jälkeen kokosin kuntoilulaitteen, aikaa meni reilu tunti. En tiedä kokosinko oikein, muttei se liity (deja vu, olen kertonut tämän jo). Tänään pitäisi pumpata pyörän kumeihin ilmaa ja tehdä selvitys työkkärille, miksi olisin muka oikeutettu tukeen. En ole kuitenkaan, mutta pakko silti yrittää. Nämä pitää varmana merkitä johonkin ylös. Tietysti voisin tehdä ne nyt... Äääsh, taidan liimata uuden lapun monitoriini, siinä se on näkyvillä.

Pientä ihqutusta. Simpsoneista tulee kaksi tai oikeastaan kolme ihan jumalattoman ihanaa asiaa mieleen. Jos lähdetään alhaalta kohti parasta, niin numerolla kolme on Lisan räkänauru. Se on jotenkin niin syvimmästä sielusta tulevaa ja ivallista. Numerolla kaksi on Margen nauru, joka muistuttaa aika paljon omaa nauruani. Pidin pitkään tätä Simpsonien parhaana asiana ja se on vain niin järkyttävän positiivista ja ihanaa. Päivästä tulee aina hyvä kun kuulee Margen nauravan, etenkin kun hän usein nauraa niin toivottoman huonoille asioille. Numerolla yksi on Lisan epätoivoisuusitku. Tämä on niin sydäntäsärkevän suloista ja samalla kamalaa. Jos joskus omistan lapsia ja he itkevät noin, en voi olla enää vihainen, jos he ovat jotain pahaa tehneet. Eilisessä vai oliko toissapäiväisessä jaksossa, missä Maggie oli nero, Lisa itki pariinkin kertaan noin. Tässä jaksossa oli myös ehdottomasti yksi itkettävimpiä Lisa-itkuja, kun hän makasi jätti-ihmisen kielellä, kirosi ensin perhettään, tajusi olevansa "Bitter" kohdalla kieltä, siirtyi Sweet-kohtaan ja itku silmässä kertoi miten kaipaa perhettään ja itki. Eipä ollut Lisa ainoa, joka itki silloin. Snif. Enkä halua edes aloittaa Frendien itkettävyydestä puhumista, kun se menisi pelkäksi vollottamiseksi.

Minulla oli joku asia, miksi ylipäätään tulin kirjoittamaan tätä viestiä, mutta unohdin sen tietenkin. Yllätyspyllätys. Noh, ehkä kerron siitä sitten huomenna, jos jaksan. Samalla tulee herkkää kokemusta hammaslääkäristä ja vitutuksensekaista itkukitkua siitä, miten työkkärissä sanoivat kuitenkin, että ei me sulle mitään makseta, mee töihin pummi!

Tänään on ollut sanoituspäivä. Kuten olen jo monesti sanonutkin, minulla on tapana hoilata ihan järjettömiä lauluja. Sanat ovat kuitenkin yleensä vain "Kissalan Matti se saunoo, trallalaa aunoo" tyylisiä. Tänään jostain ihmeen syystä sanat ovat olleet kielellisesti järkevämpiä, mutta itse sanomat vieläkin hyvin outoja. Alkoi jopa pelottamaan kokatessa, kun kuuntelin mitä ajatuksissani lauloin...

"Alatyyli-Petteri,
on isiemme sankari,
Hänellä on keihäs,
pitkä kuin itse kuolema

Alatyyli-Petteri,
kumarramme sinua,
Alatyyli-Petteri,
voit saada lapsemme.

Alatyyli-Petteri,
tulet vihollisten mailta,
sinulla on oikeus,
siipesi tuoksuvat vauvoilta.

Trallalla-shalalala-PIKKU G PIKKU G MITÄ SÄ OIKEIN TEET?

Alatyyli-Petteri, ..."

Aivoni luultavasti vastaanottavat haamujen puhetta. Jostain syystä ympärilläni pyörii normaalisti vain haamuja, joilla ei ole matot ullakolla ihan suorassa, hissi ei nouse ylös asti ja ovat yhtä vaille täyskäsiä. Tällä kertaa joku runoilija on lyöttäytynyt seuraani ja vaikuttaa lauluihini. Hus, pois päästäni, haluan laulaa taas Kissalan Aunosta ja hänen saunomisestaan.

Olen laihtunut *kop, kop, kop* jo monta päivää peräkkäin ja kerrankin tuntuu, että ihan syystä. Kyse ei ole enää randomvaihtelua, vaan olen syönyt vähemmän ja siksi vaakakin näyttää vähemmän. Toki tahti on liian nopea ollakseen pelkkää läskiä (noin 900g 4 päivässä), mutta kun asian tiedostaa, niin ei se tahdin hidastuminen haittaa ja kun kuitenkin paino tulee viikonloppuna nousemaan, niin on taas mitä tiputtaa. Pääsin eroon sipsiroskaruokamässykaudesta ja aloin syömään taas oikein. Karppailua raotin sen verran, että olen kokeillut varovasti hiilihydraatteja. En ole hirveästi kiinnitänyt huomiota piereskelyyni, kun sitä saa yksin kämpillä vapaasti tehdä. Mahdollisesti kuitenkin pieren enemmän kuin ennen, joten ei ne hiilarit taida vieläkään täysin sopia. Harmi, ne maistuvat vain niin hyviltä ja tarkka hiilarittomuus on tylsää :< Meinasi viedä kielen mukanaa kun keitin täysjyväriisiä ja sit wokkasin sen oliiviöljyssä tex mex-kasvisten kera, jolloin se riisi hieman paloi rapsakaksi. Ihanaa! Sori, piti sanoa ihanata!

Lidlireissulla myös törmäsin johonkin "laihdutusvanukkaaseen". Olen aika kovasti vastaan noita laihdutustuotteita, koska niissä on yleensä järjettömästi sokeria (joka on pahempaa kuin rasva), mielettömästi lisäaineita ja mikä pahinta, reilusti (osittain) kovetettua kasvisrasvaa, eli sitä pahinta transrasvaa. Noh, ylläripylläri sitä löytyy tuostakin, mutta kun kyseessä on "vaahto" ja yhteen annokseen tulee 7g sitä pulveria, niin ehkä vaikutus ei ole niin dramaattinen. Vaahdottamiseen tarvitsisi tehosekoittimen, eikä minulla sellaista ole, mutta ihan lusikalla sekottamallakin tuli ok-makuista. Hieman ällöttävän paksua, mutta en tehnytkään ihan ohjeen mukaan kun tuli kiire. Pitää koklata huomenna uusiksi ja antaa olla tarpeeksi jääkaapissa. Jos tuo vanukas on hyvää, niin onpa helppo tuollakin vähentää mässäystä. Joskus tekee mieli makeaa tai vain tekee mieli syödä. Aina kun syön, katson telkkaria, jonka takia elimistö on oppinut sen, että kun katson telkkaria, pitää myös syödä. Aijai. Jos illalla tulee 4 tuntia ohjelmaa, on aika vaikea pitää kalorit kurissa. Purkan ja vanukkaan avulla tuosta voisi selvitäkin.

Mitäs muuta. Joojoo, piti ottaa se raitapaitakuva, mutten ole saanut sitä paitaa vielä edes päälleni. Kiitos pienen flunssan ja kuumeen en ole ihan parhaimmillani ja mitään kuvia en nyt kyllä räpsi :P Vituttaa muutenkin tämä outo olo. En tule koskaan *kop, kop, kop* sairaaksi, enkä siis nytkään, mutta päättäisi jo. Jos en kerta sairastu, niin saisi tämä yltäilykin hävitä. Joka aamu on kurkku kipeä ja ällöttävän tuntuinen, yöllä näkee kuumepainajaisia ja iltaisin paleltaa. Ei hyvä. Salillekin pitäisi päästä, viimeksi tullut käytyä ennen joululomaa ja nyt on taas arki. Kipeänä ei vain uskalla huhkia, sillä tavalla tulee vain kusipäisiä lapsia.

Ihan pakko vielä ihkuttaa yhtä henkilöä, nimittäin Myytinmurtajien Kari Byronia (kyllä, hän on tyttö, vaikka nimi onkin Kari). Voi pyhä jeesus ja hänen 11 opetuslapsiaikuistaan, että kyseessä voi olla viehättävä ihminen. Enhän minä tietenkään hänestä tiedä muuta kuin mitä telkun kautta voi päätellä, mutta sen perusteella hän on täydellisen sopivan ernu, eli raitasukkaa ja jännää vaatetta löytyy, muttei liikaa. Hän on iloinen ja hupsutteleva, mutta myös älykäs. Hän on kasvissyöjä (joka ei ole sinänsä itsessään plussa, mutta olen aina viehättynyt itseäni hipimmistä ja vasemmistolaisimmista tytöistä), muttei kiihkoilija. Mikä parasta ja oudointa, hän on kunnon rasvakoura, eli korjaa koneet, smirkkelöi pultit ja asentaa palkit. En mä edes tiedä mitä nuo tarkoittaa kun en itse käsillä tekemisestä (kröh) ymmärrä mitään, mutta ennen Byronia en edes tiennyt, miten kiihottavaa ja omituisen ihanaa voi olla nähdä, kun söpö ja fiksu tyttö rakentamalla rakentaa käsin jotain, eikä vain sipsi suunnittelupöydän ääressä. Maailmanhistorian sydäntäsärkevin kohta televisio- ja elokuvahistoriassa? Bambin äidin kuolema? Eieiei. Leonin loppu? Eieiei. Kari Byronin kiinalainen vesikidutus Myytinmurtajissa ja paniikkikohtaus. KYLLÄ! Olen aina ihmetellyt, miksi jotkut tytöt pitävät söpönä sitä, kun mies itkee. Mitä söpöä on toisen henkisessä ja/tai fyysisessä tuskassa? Mutta on siinä, etenkin henkisessä. Se on jotenkin suojelevan ja samalla sadistisen ihanaa, kun toinen on ihan raasuna ja panikoi ja itkee.

Täältä tähän.

Mulla oli aamulla pientä kipeyttä lukuunottamatta jeij-fiilis ja olin jo innoissani tulossa kirjoittamaan, kun firefox ylläripylläri alkoi vittuilemaan täydeltä laidalta. Nyt reilu tunti myöhemmin käsissä on tuppo hiuksia, otsaan koskee pään paukuttaminen seinään ja meinasin viskata monitorin ikkunasta läpi. Jotkut kukkahattutädit väittävät, että jotkut tietokonepelit tekevät ihmisistä aggressiivisia. Kyllä, tämä on ainakin omalla kohdallani totta, mutta pelin väkivaltaisuus ei tee minusta aggressiivista, vaan pelin huonous tai rasittavuus. Jo pelkkä tietokoneen käyttö yleensä riittää siihen, että verenpaine nousee ja tekisi mieli repiä joltain kädet irti ja pahoinpidellä hänet niillä irtirevityillä raajoilla. Graaah. Miksei mikään koskaan voi toimia? Ehkä säästän teidät nörttimäisiltä yksityiskohdilta, mutta vitutti. Noh, jospa saisin ihanata-olon takaisin.

Kävin eilen kaupoilla. Piti ostaa uudet puuvillasatiinilakanat, kun jotenkin yhtäkkiä tulin tajuihini ja huomasin, ettei minulla ole kuin yksi siisti pussilakana ja epäsiistienkin kanssa vain kolmet, joka on aika vähän. Polyestersatiinisia on kyllä monta, mutten enää niitä halua käyttää, kun jalkani ovat liian kuivat. Seksikkäät esittelylakanat ovat ne, mutteivat nukkumista varten. Normaali puuvilla myös tykkää polttaa ihoani, joten puuvillasatiini on tämän hetken valintani. Perkeleen kallista, valitettavasti.

Pääsin Jyskiin noin 17.45, eli varttia vaille sulkemisaika. Olin tietenkin lukenut kuvastoa väärin ja alennuksessa olleet 7 euron pussilakanat olivatkin puuvillaa, eikä puuvillasatiinia. Etsiskelin sit jotain halpaa ja nättiä puuvillasatiinia (löysinkin, ihanat mustat lehtikuvioiset, 15 eur alennuksessa), kun liikkeen ovelta alkaa kuulumaan jotain älämölöä. Naispuolinen myyjä huusi jollekin, että pysähdy rouva, mitä ihmettä sinulla on hameesi alla. Uteliaana menin toki katsomaan ja muistinkin, että liikkeeseen tullessa olin nähnyt ryhmän romaneja sisällä. Romanirouvapari oli jäänyt kiinni varastamisesta. Ensin yrittivät väittää, ettei heillä ole mitään, mutta pian hameen alta alkoi löytymään tavaraa. Lopulta sitä tavaraa tuli yksi markettikärryllinen. En voinut uskoa todeksi sitä tavaran paljoutta :D Siellä oli mattoa, lakanaa, tyynyä ja ties mitä. Tässä vaiheessa myyjät laittoivat ovet takalukkoon, eli liikkeeseen ei päässyt sisälle ketään, eikä sieltä päässyt ketään pois. Tämä siksi, etteivät he voineet vahtia ovella kun piti asiakkaitakin palvella. Nähtävästi heillä on ollut ennenkin jotain ongelmaa, kun niin ärhäkkäästi poliisit kutsuivat ja asenne oli sellainen, että _tällä kertaa_ ei riitä anteeksipyynnöt ja anelut.

Hieman kikatellen sit odotin vartin poliiseja ja kikattelu yltyi, kun tuona aikana parivaljakko oli pöllinyt jo lisää tavaraa, vaikka poliisit olivat tulossa heidän ekaa varastusta selvittämään. No pitäähän sitä jotain odotellessa tehdä ;) Lopulta kissalan pojat saapuivat ja myyjä avasi oven, jotta pääsin lähtemään. Lienen aika elämätön olmi, kun jo tuollainen pieni tapahtuma tuntui ihanalta piristykseltä päivään, vaikka tosiaan ne rouvat olivat ihan kiltisti ja anelivat vain, eli mitään moria ei vedetty esiin.

Kauppareissu jatkui sit halpiskauppaan, siellä kun oli purkkihernekeitto alennuksessa. Oli aika, kun pidin 50 sentin hernekeittopurkin syöjää idioottina porvarina, joka ei tiedä mitään köyhyydestä. Totta, totta, mutta nopeasti sitä oppii rahan makuun. Tällä hetkellä normaali ruokani maksaa noin 2 euroa per ruoka-annos kaikkineen, joskus enemmänkin. Miten ihmeessä tulin joskus toimeen 50 eurolla kuussa, kun nyt sen verran menee jo yhdellä ruokareissulla. Kun aloin laskemaan, miten euro päivässä (kaksi purkkia) hernekeittoon olisi paljon paljon halvempaa kuin nykyinen syönti, mutta opiskelijana en olisi voinut edes haaveilla tuollaisesta porvariudesta, niin pitkä matka on tultu. Ja pitkä matka on kuljettava takaperin, nimittäin olen nyt lomautettu, enkä saa tukea mistään. Työkkäri ei maksa kun olen opiskelija, mutten saa opintotukea, enkä opintolainaa. Sossukaan ei anna mitään, kun tilillä on rahaa. Kyllä niillä säästöillä elää pitkään, mutta vituttaa käyttää vaivalla säästettyjä rahoja elämiseen, kun olisin voinut tuhlata ne uuteen tietokoneeseen ja sit nostaa rahaa valtiolta. Tulen maksamaan veroissa kyllä jokaisen opintotuki- tai sossukuukauteni takaisin, joten en ota huonoa omatuntoa siitä, että käytän laillisesti minulle suotuja turvaverkostoja hyväkseni.

Köyhäily ei ihan onnistunut, koska mukaan tarttui paita. Alet menivät tosin noin muuten aika ohi silmien, joten ei kai tuota voi pahaksi sanoa, jos 7.5 eurolla ostaa paidan, kun muutenkin niistä puute. T-paitoja on ja huppareitakin tarpeeksi, mutta pitkähihaisia paitoja ei oikeastaan yhtään ja neuleita tasan 0. Ostin siis ihanan mustaharmaaraidallisen ohuen villapaidan, jollaisesta olen niin pitkään haaveillut. T-paita kun on usein liian kylmä, mutta hupparissa tulee kuolema. Lisäksi kun raitavillapaidat ovat niin ihanan söpöjä ja seksikkäitä tyttöjen päällä, niin miksi ei myös minun? ;) Paha paha Pasi tosin osti sen paidan kokeilematta... Illalla tulee joko kuva paidasta tai sit "vittusaatanaperkele" lisäviesti, kun se ei mahdukaan, on liian iso, tms.

Noniin, olokin jo paranee. Eilen aloitin selkäjumpan ja tänään niskat ovat siinä kunnossa, että auauauau. Onnistuin siis mokaamaan taas kerran tuonkin. En vain miehenä osaa aloittaa tarpeeksi varovasti, vaan pitää runnoa heti kärkeen täysillä. No, nyt tänään verryttelyä ja huomenna uudestaan paremmalla ja kevyemmällä onnella.

Jokainen joka lukee näitä päiväkirjaviestejä, huutakaa "Jeij", "Ihanata" tai jotain muuta. Jos myös haluatte vierailijoita omaan päiväkirjaanne/blogiinne/tms, pistäkää linkki joko yksityisenä tai julkisena.

Aloitan ihkutuksella.

Kaveri lähetti minulle joskus taannoin The Soundsin uusimmalta levyltä ne hittibiisit (Tony The Beat ja Painted By Numbers). Biisit iskivät kuin vasaralla varustettu hirvi kultasuoneen. Olin jo ennen kuullut bändiltä ihanan Hit Me:n ja ihan menevän Living In American. Koska olin kuullut neljä hyvää biisiä ja 0 huonoa, innostuin toki enemmän ja ryntäsin katsomaan Youtubesta musavideoita. Tony The Beatin videon olinkin jo nähnyt, enpä ollut vain tajunnut sen olevan The Soundsin. Song With A Missionikin iski. Lopputuloksena oli 5/5 hyvää biisiä ja tämä riitti levyn ostamiseen.

Levy ei oikein toiminut. Tunnistin ne hittibiisit sieltä ja muu ei avautunut. Pyöritin kuitenkin (onneksi) levyä aikani, yleensä kun vähemmän hyvän levyn tökkään takaisin hyllyyn ja sinne se jää. Pikkuhiljaa aloin kuulemaan levyllä hyviä kohtia useammastakin biiseistä. Biisit eivät vielä jääneet mieleen, mutta ne kohdat kyllä. Lopullisesti levy avautui vasta kun lähdin kerran lenkille ja halusin iPodiini hittibiisit kuunneltavaksi. Kiitos Applen iPod tietenkin kusi ja tyhjensi itsensä ja täytti soittimen random-biiseillä ja tökkäsi koko levyn kaikki biisit soittimelle. Siellä ne sit olivatkin kuukauden, kun laiskotti tyhjentää soitinta ja laittaa vanha soittolista tilalle. Kun lopulta kuukauden päästä sain aikaiseksi miettiä mitä biisejä jätän tältä levyltä, en saanut aikeiseksi poistaa enää yhtäkään. Jokainen biisi (miinus se paska Fall Out Boyn remix) oli vähintään 4-tähteä hyvä. Vaikka itse levy ei ole tasan viiden tähden levy, silti tämä levy on vaikuttanut minuun eniten vuosikymmeneen. Ehkä viimeksi sama fiilis on tullut teininä Cradle Of Filthin Dusk... And Her Embracesta.

Tänään kiltti Postihenkilö-Pate/Patiina toi The Soundsin vanhemman levyn, jonka olin joululomalla jenkkilästä tilannut. Levyn biiseistä jopa 4 oli uudemmalla levyllä (minulla kun on bonusversiolevy), joten siinä mielessä tuo oli vähän pettymys, kun uutta matskua on aika vähän, mutta se matsku on hyvää! Sama juttu kuin ekalla levyllä, eli ihan heti ei kaikki avaudu, mutta nyt jo kolmen kuuntelun jälkeen ehkä 75% biiseistä toimii ja loputkin sit kun saan ne iPodille ja suoraan korvakäytävään hakattua. Ekaa kertaa viiteen vuoteen myös haluan jonkun bändin keikalle. Viimeksi tämä fiilis tuli Trio Niskalaukauksesta (jolla olikin maailman paras keikka eräs Ilosaari). IHANAA! MUSIIKKI TOIMII TAAS!

Toinen juttu, joka on puoliksi ihkutusta ja puoliksi itkemistä. Nimittäin nettisarjakuva nimeltään xkcd ( http://www.xkcd.com/ ). Muistaakseni olen ihkuttanut tätä jo ennenkin, mutta ihkutan lisää. Sarjakuvat ovat hyvin matemaattisia ja nörttihauskoja, eivätkä ehkä sellaisenaan avaudu kaikille. Hauskuutta tärkeämpää on kuitenkin usean sarjakuvan todella mystinen asenne elämää kohtaan. Jos Cyanide and Happinesista joutuu cyanidetripille, jolloin tekisi mieli repiä edelläkulkevan kädet irti ja ihmetellä, miksei ympärillä lennä puluja, xkcd:n jälkeen tulee aina niin jumalattoman tyhjä olo. Ei siksi, että ei ole elämää, vaan siksi, että istuu päivät koneella. Xkcd:n jälkeen tekisi mieli lähteä etsimään aarretta, kuvata oravia, kiipeillä puuhun ja ratsastaa pilvellä. Lapsuudenaikainen lekkimielisyys oikein haisee noista sarjakuvista ja sellainen maailman ihailu ja ihmettely. Lisäksi xkcd:n parisuhdesarjakuvat ovat niin uskomattoman söpöjä, että niitä lukemalla tekee kamalasti mieli löytää jostain kiva nörttityttö, jonka kanssa suhde olisi "it's complicated". Monet kerran on päässyt pieni itku siitä, miten söpösti hän osaa kuvailla sitä vastapuolta ja kertoa ongelmistaan.

Xkcd:n huonoin puoli on kuitenkin se, että sarjakuvan lukeminen aiheuttaa masennusta. Sama juttu jos joskus käy vaikka hyvissä bileissä, sen jälkeen on pitkään allapäin, kun ei ole sosiaalista elämää. Xkcd:ssä ei tule niinkään sosiaalista elämää kaipuu, vaan sitä, että ylipäätään lähtisi ulos. Sarjakuvan lukemisen jälkeen myös joka kerta saan saman idean päähäni, eli tarttua elämään, keksiä jotain hullua tekemistä ja noudattaa niitä. Tänään kuvaan oravaa! Huomenna matkustan bussilla naapurikaupunkiin, menen baariin ja juttelen spugelle. Ylihuomenna moikkaan kolmea vastaantulijaa. Yliylihuomenna rakennan elektronisen laitteen ja käyn paijaamassa koiraa. Viikonloppuna matkustaan Sorsuanperään. Miksi? En tiedä! Siellä on varmaan aarre!

Kaiken tahtomieni yritysryppäiden ja muiden lisäksi tulee taas yksi: "Lapsellisten seikkailijoiden kerho", jonne kokoonnuttaisiin porukalla, kiipeltäisiin puolapuilla, tehtäisiin maja, etsittäisiin aarteita ja puhuttaisiin matemaattisesta filosofiasta ja spiraalisesta aikakäsityksestä.

Argh, mulle tulee kohta identiteettikriisi, kun haluan olla yhtä aikaa pohdiskeleva nörtti, rosoisen komea rokkari, kiltti insinöörismies ja söpö fruide. Graaah! Must... resist...

Nyt ei ole oikein päässä mitään selvää säveltä, jotan paasaanpa vähän useammasta aiheesta. Ensin vitutusta, sitten ihanatutusta.

Minua vituttaa ihan järjettömästi tietokoneeni. Olen aina koonnut ne itse jo valmiiksi paskoista ja halvista osista ja kaikki uudetkin osat ovat olleet lopulta paskoja mitä olen ostanut, minulla kun on legendaarisen huono elektroniikkaostostuuri. Koko elämäni aikana olen tainnut saada vain pari elektroniikkatavaraa, jotka ovat toimineet miten pitää, kaikissa muissa on ollut jotain pientä tai isompaa vikaa. Olen myös legendaarisen laiska viemään mitään takuupalautukseen.

Nykyisessä myllyssä ei riitä puhti pyörittää oikein mitään pelejä tai windowseja ja kiitos risan näytönohjaimen näyttis kaatuilee pari kertaa päivässä, joka käytännössä tarkoittaa game overia aina jos pelaa. Myös blue screeniä tulee 2-3 kertaa viikossa. Nyt uutena "hauskuutena" näppäimistö on alkanut tökkimään. Vituttaa ihan sairaasti kirjoittaa juuri nyt tätä viestiä, kun noin joka 10-15 merkin välein kone pysähtyy pariksi millisekunniksi ja tekstin tuleminen hidastuu siksi aikaa. En tiedä mistä ihmeestä tämä johtuu, mutta on järjettömän rasittavaa. Tälläistä ongelmaa yleensä on tullut kun on liikaa prosessorikuormaa tai joku vie liikaa muistia, mutta nyt kyse ei ole siitäkään. Patteritkin on näppiskästä vaihdettu.

Tästä päästäänkin siihen pahimpaan tietokonevalitukseen, eli vihaan vihaan vihaan sitä, kun en osaa ja windows ei halua näyttää mitä se tekee ja mikä mättää. Jos kovalevy alkaa yhtäkkiä hirveästi rutisemaan, haluan tietää MIKSI! Mihinkään ei koskaan jää kuitenkaan mitään järkevää tietoa näistä ja erikoisohjelmillakin saa yleensä kaivettua esille vain jotain paskaa tai sitten jo ihan liian tarkkaa tietoa, joka ei auta kuitenkaan kokonaisuutta ajatellen. Haluaisin myös paljon vapaammat kädet määrittää se, millä ohjelmilla on oikeus tehdä yhtään mitään silloin kun konetta ei käytetä. Jokaisen asennetun ohjelman on tietysti ihan välttämätön saada asentaa ties mitä paskoja servicejä ja muita pyörimään, eikä ne koskaan uninstallointivaiheessa tietenkään sit lähde pois päältä ja mitkään total uninstallerit ja muut persvitut eivät koskaan hyödytä yhtään mitään yhtään mihinkään. Pitäisi kai vain kylmästi tottua siihen, että windows (ja linux) on formatoitava kerran pari vuodessa, jos ei halua, että vähitellen suorituskyky vain laskee kuin lehmän häntä.

Firefoxikin vituttaa, kun se vuotaa muistia niin järjettömästi. Ihan naurettavaa paskaa, että selain pitää sulkea tunnin välein kun se hörppää jo 100-150 megaa muistia, eikä tämä mylly enää kestä sitä kuormaa, vaan kaikki alkaa hidastumaan. Etenkin surffailusta tulee yhtä tuskaa kun kuvat valuvat modeemivauhtia. Mitään hyötyä maksaa 8 megan linjasta, kun 99% ajasta se toimii megaisena ja siitä ajasta 90% ajasta firefoxin suuren muistikuorman takia se toimii kuin 256kt yhteys. Asiaa ei helpota se, että minulle 8 megan yhteys maksaa ihan saatanasti ja parhaimmillaan kasimegaisin saisi jostain muualta jo puoleen hintaan. En vain uskalla irtisanoa liittymää tai vaihtaa hitaampaan tai muutakaan, kun netti on kuitenkin toiminut kohtalaisen paskasti, joka on siis tosi hyvin. 50 euroa kuussa ei ole iso raha verrattuna siihen, jos netti olisi poikki aina.

Nyt kun nörttivalitus on loppu, voikin puhua ruoasta. Ostin persiljaa kun uutena vuotena siihen ex-exälässä tykästyin ja herra siunaa, että se sopii hyvin esim. oikean lihan tai mausteisen ruoan kanssa! Olin unohtanut ihan kokonaan tuoreen yrtin ja kuivatun yrtin eron. Mauste on aina mauste, mutta vihreä yrtti lautasella jo lämmittää sielua makuaistin lisäksi. Samanlaisen ahaa-elämyksen sain kun kerran kyllästyin pakastevihannesten höyryttämiseen ja höyrytin tuoretta parsakaalia ja porkkanaa. Se väri oli paljon terveellisempi ja ihanampi ja makukin oli grrrnau! Harmi vain, että kaikki tuore on helvetin kallista ja vaivalloista, joten jos ei halua 3 tuntia päivässä kyykkiä köökissä, on pakko sit käyttää pakasteita ja kuivattuja mausteita.

Toinen ilon aihe oli muistaa irtojauhelihan hyvyys. Jauhelihasta saa noin miljoona hyvänmakuista kastiketta tai pataa, mutta yksi parhaita jauhelihan käyttötapoja on se, että se vain paistetaan, maustetaan ja kasvistetaan ja sit nostellaan sellaisenaan höystöjen, esim. wokkivihannesten ja riisin päälle. Mausteisuutta saa piri-piristä ja tulisesta ketsupista. Jostain syystä tämä on vain niin helvetisti parempaa kuin jos höystöjen päälle laittaisi kastiketta. Se, että jauheliha on kuivillaan, eikä kastikkene seassa, oikein korostaa sen jauhelihamaisuutta ja rauskuvuutta. Ihanata! Jauhelihassa parasta on juurkin sen purtavuus, jota monet outoa kyllä kritisoivat. Tämän takia soijarouhe ei koskaan voi jauhelihaa korvata, koska soijarouheessa ei ole mykyjä ja rustoja seassa.

Paino on heitellyt ihan oudosti. Söin jouluna kotona "liiankin hyvin", joka on jouluna hyvin tyypillistä. Kämpille palattua aloin sit ahtamaan hiilaripaskaa ja roskaruokaa sisääni ja edelleen on vaikeuksia syödä terveellisesti. Tai nyt syön terveellisesti, mutta vieläkin liikaa. En ole saanut otettua itseäni niskasta kiinni ja palautettua taas laihduttelua vanhaan malliin. Siitä huolimatta vaaka näytti vain 77 lomalta palatessa ja pari päivää sen jälkeen vain 75, joka on lähes yhtä hyvä kuin ennen lomaa. Maha kyllä pullottaa, mutta läskiä näyttäisi olevan taas vähemmän. Sitä en tiedä mitä läskit sit tykkää kun ostin taas vuoden tauon jälkeen riisiä ja kokeilen kestääkö maha hiilareita vai ei. Tuskin kestää, ainakin nyt turvottaa kamalasti ja pierettää. Salillekin pitäisi jaksaa taas.

Töistä tuli lomautus ja nyt olisi pari kuukautta loma(utusta). Mikä parasta, työkkäri ei halua maksaa työttömyyskorvausta kun olen opiskelija, mutten myöskään voi saada opintotukea, enkä siten myöskään opintolainaa. Sossukaan ei suostu maksamaan mitään, koska olen typeränä ihmisenä säästänyt. Tilillä on kyllä nelisen tonnia rahaa, mutta vituttaa käyttää säästörahoja elämiseen, kun en minä elämää varten säästä, vaan tuhlaamista. Olisi pitänyt ostaa se tietokone ennen tätä lomautusta, niin olisi saanut tilin nollille ja sossukin olisi avustanut.

Tähän asti on kyllä aina asiat mystisesti järjestyneet *kop, kop, kop* ja tyypilliseen tapaan en osaa ottaa nytkään stressiä mistään. Aina sitä rahaa jostain sataa. Jos ei sada, sit lähden myymään per...unoita ulkomaille.

Banaani + vaniljajäätelö on ihanata! Jeij!

Heij! Jeij! Kika!

Uusi vuosi on vietetty ja uudet kujeet edessä. Olin viettämässä uv:ta Suomen Turussa (finska åbo) ex-exän kanssa. Meillä on samanlainen (typerä ;) huumorintaju ja me kikatetaan hirveästi kaikelle. Alkujännittelyiden ja ekan hieman epäonnistuneen kännäyskokeilun jälkeen tulikin itse aattopäivä ja juomingit onnistui ja kikatusta riitti. Jeij! Turku oli tosin aivan tyhjä. Jotenkin böndeläisenä oletin, että ihmisiä olisi keskustorilla, mutta siellä oli vain pari hassua parin ihmisen rypästä. Täh? Ilotulituksen piti olla sit jossain vuorella, mutta siellä ei ollut yhtäkään ihmistä, ennenkuin keskiyön aikaan sitten väkeä tuli. Se tulitus oli kyllä jossain ihan muualla, edes ääniä ei kuulunut, mitä nyt horistontissa jotain pamahteluja näkyi. Turku, minkä teit!

Onneksi tosiaan meillä oli kivaa kahdestaankin ja ei siis mennyt ilta pilalle sillä, että väkeä ei ollut. Kikatettiin ja höpsöteltiin ja tökkäsin häntä silmään ja yllytettynä toivotin jollekin hyvää uutta vuotta. Tuntuu kerrottuna tylsältä, mutta se oli kivaa. Harmi kun asutaan näin kaukana toisistamme, niin ei voi kikatella useammin. Nyt käytään liikaa sanaa kikatella. Mutkun kikattelu on ihanata! Ihanata!

En juonut eilen mitenkään hirveästi, joten olokaan ei ole ihan hirveä. Näin iltaa myöten tosin vähän sellainen pidempi krapula hiipii ja hengitys haisee pelottavalta. Kuitenkin on se perusolo joka on krapulassa ja etenkin reissusta palatessa krapulassa, eli kaikki himot ovat korostuneet. Himoilla tarkoitan niin seksuaalista, ruokaan liittyvää, laiskotteluun liittyvää, jne, himoa. Tekisi mieli vain piehtaroida omassa liassaan, ylensyödä, harrastaa perverssiä seksiä, roskata kämppää ja olla menemättä töihin. Tästä olosta pääsee usein eroon käymällä suihkussa ja siivoamalla, jolloin saa puhtausvaiheen päälle ja tuo likaisenhikinen ja itsetuhoisen perverssi dekadenssi menee ohi. Mutku ei kiinnosta :< Haluun vain muhia vielä omassa liemessäni, kun se onnistuu. Laihdutan sit huomenna.

Ylläripylläri on myös hirveä läheisyyskaipuu taas. En angstaa sitä, että olen sinkku, vaan sitä, että olen sinkku ja ei käy haliflaksi :D Tahtoisin siis paljon sellaisia ihmisiä, joiden kanssa voisi olla lähellä fyysisesti ilman parisuhdetta, eikä kyse olisi mistään seksisuhteista, muttei myöskään pelkästä kaveruudesta, kun en osaa vain kavereiden kanssa olla fyysisesti mitenkään. Olisi niin ihana soittaa jollekin, että mua halituttaa ja jos vastapuolta halituttaisi myös, sit makaisi päivän toistensa sylissä ja silittelisi kuin kissanpennut toisiaan. Tuntuukin niin naurettavalta, että saadakseen läheisyyttä pitää ensin harrastaa seksiä (tai ensin läheisyys ennen sitä), koska on jotenkin helpompi kertoa olevansa puutteessa kuin halauksen ja pusun tarpeessa :D No ei kyllä ole niitä seksikumppaneitakaan ainakaan tällä paikkakunnalla, joten sitäkään korttia ei voi pelata. Eikä ole lemmikeitäkään, joten heitä ei voi edes yksipuolisesti rapsutella. Gää. Tahtoo halin!

Tästä tulikin mieleeni, että kun on free hugs -kampanja, niin miksi ei maksullinen hugs? Pitäisi olla mäkkärin tyylisiä paikkoja, joista voisi ostaa läheisyyttä. Otanpa kolme halia, 5 minuutin päänsilittelyn ja pari ystävällistä ja rohkaisevaa kommenttia ulkonäöstäni, kiitos! 7.20, ai, mut mulla on tälläinen kuponki. Jepu, vitosen, pistä pankille. Kiitos. Sit seuraava jonoon vain. En usko, että halauksen ja paijauksen myyminen olisi laitonta, jos siihen ei liittyisi seksi. Taidan yhdistää tämän siihen halikampanjaani tai kun isona perustan raitasukkahousujen myymälän, myyn siellä myös halauksia ekotuotteiden lisäksi. Voikin olla kiva selittää kaupan toimialaa jonnekin yritysrekisteriin. Vaatteiden, ekotuotteiden ja fyysisen läsnäolon myynti?

Lisään tähän kuvan, mutten varmaan ihan nyt jaksa, kun pitäisi ensin veivata kännykkä kiinni koneeseen.

Joulu voisi olla vaikka vähitellen jo ohi, joten näitä voi jatkaa.

Huomenna Suomen Turkuun viettämään uutta vuotta. Kikatuttaa jo etukäteen, joskin 6 tuntia junassa suuntaansa ei ole niin kivaa. Junasteluun ja matkusteluun on tosin tottunut, Lappeenrannassa asuessa kun vanhempien luona käymiseen meni aina se reilu 8 tuntia aikaa julkisilla. Pyllylihakset kestää, mutta toisaalta ei kehtaisi koko loppulomaa tuhlata junassa istumiseen. Nääh. Pitää värkätä jotain kivaa tai olla nukkumatta tänä yönä, niin voi nukkua ja kuorsata sit junassa. TSH pitäisi myös lukea loppuun, viimeisen kirjan loppupuoli on jo menneillään ja siellä lopussa näyttäisi olevan vain jotain kakkelia.

Tauon jälkeen runosuoni on vähän ruosteessa, joten aloitan vanhalla tutulla IHANATA-listauksella kepeän laskeutumisen päivistelyn maailmaan.

Alicia Keysin No One on ihana! Biisi toimii kuin hirvi, mutta video vain lisää tehoa. Biisi nykii ja Keyskin videolla, hänellä on aivan uskomattoman mystisen ihania vaatteita (kultainen tuubimekko, wtf?) ja se taustan kellopelimäinen puuppuup ääni sopii niin hyvin. Keysin ääni muutenkin täydellinen, vaikka 99% hänen materiaalista onkin aika paskaa. Ainoa miinuspuoli koko biisissä on se, että tämä jää päähän. Graah. Ihanata!

- Haamutiimi on ihana! (JIM, la klo 20.00, vink) Tätä taisin jo ihqutella joskus aiemminkin, mutta menköön. Sopivan kevyttä epätiedettä ja draamailua ja spookynesiä, yhdistettynä entä jos ajatteluun. Mikä parasta, vaikka kyseessä on jenkkisarja, se 50 minsaa on täyttä asiaa, eikä uusintaa, previewiä, "tätä näette katkon jälkeen" ja muuta paskaa, mitä niin moni jenkkisarja on täynnä. Tämän voi katsoa suoraan telkkarista, eikä tartte ensin nauhoittaa ja kelata turhuuksia pois, jolloin sarjan pituudestakin häviää helposti se 30-40 minsaa, kuten monissa JIM-dokkareissa käy.

- Rebecca Ramijn-Stamos on ihana! Rollerball oli ihanan paska leffa! Kikatin niin hillittömästi sitä leffaa katsoessa, ettei mitään rajaa. Leffan loppu on tosin täydellisen häiritsevä, eikä sovi mitenkään siihen pellekoulumaiseen sladi-rokkitähtilife-kuumii-huorii-hottei-autoi-väkivaltaa-ja-tsiksei-paskuuteen. Loppukin on siis hillittömän paska, mutta häiritsevän raa'an paska. Ilman Rebeccaa ei tätä paskuutta olisi jaksanut kikatusmielessäkään katsoa, mutta kiitos Rebeccan jaksoi. Ja voi jeesus että se hänen kasvovamma oli IHANA! Rakastan verisiä viiltoja naamassa. Ihanata!

- Japandialaiset perverssit tytöt ovat ihania! Toki kyse on vain stereotypiasta, mutta whaevö! Ihanata! Japanialaisuuteen muutenkin kuuluu, ainakin ajatuksissani, sellainen mystinen ja häiritsevä seksuaalinen poikkeavuus. Oikeastaan suurin yllätys 2girls1cupissa oli se, ettei kyseessä ollut aasialaiset tytöt, vaan valkoihoiset. 2girsl1cup on muuten ihana! 2girls1fingerkin on ihana, tosin siinä on japseja, joten se on itsestäänselvä :( 4girlsfingerpaint on ihana!

- Tyttöjen pulleat mahat ovat ihania! Älkää peitelkö niitä telttavaatteissa, vaan käyttäkää tiukkoja paitoja. On vain ihanata, jos paidan alta näkyy jotain. Oikeasti, tämä ei ole sarkasmia. Ihanata!

Ihanata! Jeij! Kika!

Bonuskuvana ihana kahvifirman slogan. Tuleeko joku tässäkin viestissä mainittu videopätkä mieleen?

Argh! Pääni pursuaa uutta materiaalia. Tahdon kirjoittaa kirjaa, piirtää sarjakuvia, luoda epäuutisia, neuvoa ihmisiä "meseviruksen" suhteen kotisivuillani, tuoda itseäni ilmi facebookissa, kuvailla musiikkia, arvostella pelejä, ratkaista yhtälö, suunnitella laitteita, piirtää prototyyppejä ja ... Pääni räjähtää tähän, kun aivoissa on järjetön määrä täysin veitsiselvänä asioita, joita en saa sieltä mitenkään ulos, kun en osaa, jaksa tai ennätä niitä puristaa ulos. Liian usein tekniikkakin haraa vastaan. Sarjakuvan piirtää 10 sekunnissa paperille, mutta menee useita tunteja, että sen saa nettiin haluamassaan muodossa ja silti siihen on täysin pettynyt. Haluaisin työntää aivoihini letkun ja letkun toinen pää koneeseen ja sitten vain antaisin luovuuden virrata ja kaiken materiaalin valua suoraan oikeaan muotoon koneelle. Nngggh. My hippy happy pulsating brains. Graaaah. Värejä. Valoja. Fingerporimaisia sketsejä. Hhhooaaaa.

Teinpä sitten perinteiset, eli koukutuin facebookiin. No en vielä onneksi paljoa, mutta vähän. Harmi vain, että kone hyytyy aika totaalisesti aina kun sivuilla on jotain javascript-hässäköitä ja mitä enemmän saa kaikkea jännää profiiliinsa, sitä tuskaisampaa sitä omaa profiilia on edes katsella. Kurrrrrrrr, lat, lat, lat, kurrrrr, blue screen. Jeah! Rahaa olisi jo ostaa uusi kone, mutta kun ei koskaan ennätä paneutua asiaan, enkä markettimikroja osta. Lisäksi tietenkin aina on kuukauden päässä tulossa uusi prosessori/näytönohjaine/mikäliesukupolvi, jota pitää vielä odottaa. Alunperin hommaa vielä hankaloitti sitä, että yritin odottaa Vistaa siedettävään versioon asti. Sellaista ei taida olla tulemassakaan, joten pakko ostaa kone XP:llä. Noh, yksi odotettava asia vähemmän. Samalla ostan monitoimikoneen ja piirtolevyn ihan vain siksi, että pääsen helpommin piirtämään. En minä osaa piirtää, enkä minä tee niillä mitään, mutta silti ne on pakko ostaa ihan siksi, että sen jälkeen en voi syyttää enää tekniikkaa (enpä), jos en saa aikaiseksi tuhertaa kuvia.

Enää 7 päivää jouluun, laskin aivan itse sen. Pitäisiköhän rueta käymään kohta jouluostoksilla? Äääsh!

Ilmaisena bonuksena kuva minusta.