IRC-Galleria

Taas oli pieni tauko, kun piti käydä viettämässä isäinpäivää vanhempien luona. Hauska reissu oli, vaikken laskekaan matkustelua ja vierailua vapaa-ajaksi, eli perjantaina töistä päästyäni ja nyt maanantaina töihin palattuani vapaa-aikaa jäi sille välille vain 6 tuntia ja sekin vaati kahteen asti valvomista. Unikaan ei ole vapaata, tietenkään, se on velvollisuus. Aivan kuten frendien katsominen.

Perheessämme on tapana antaa hauskoja, mutta vähintään hirvittäviä kortteja toisillemme. Tämä kerta ei ollut poikkeus. Ohessa on liitetty kuva isäinpäiväkortti/shekistä. Setelissä on kuvattu meidän koko perhe, olemme aika kauniita, vaikka itse kehunkin. Nyt saattekin arvata, mikä minä noista kuudesta olen.

Muistaakseni ykkösosassa kerroin saaneeni päähäni henkilöhahmon, oli se sitten peliin, leffaan, sarjakuvaan, jne, jolla olisi häiritsevä tarve valehdella puut suuremmiksi kuin ne ovat. Tänään aamukakilla istuessa ja varpaitani heiluttaessa syntyi uusi hahmo. Taikuri-Pentti. Persoonallista Taikuri-Pentissä on se, ettei hän osaa taikoa. Ainoa taianomainen asia on se, että miten helvetissä hänelle on kyseinen nimi annettu. Taikuri-Pentin "erikoiskyky", jos sitä niin voi kutsua, on kakkia vessassa niin hiljaa, ettei hänen tyttöystävänsä kuule sitä. Tiedättehän sen tunteen, kun ei ilkeä käydä edes vessassa kakilla tyttö/poikaystävän luona, koska pelkää ruplattelun kuuluvan. Taikuri-Pentillä on kyky, ei kuulu! Taikuri-Pentti ja tämä puiden korkeuksia liioitteleva henkilö ovat aika kova parivaljakko, jopa supersankareiksi voisin heitä kutsua. "Puu ja Pete", ratkoo rikokset amatöörimäisen hitaasti, mutta ainakaan et kuule ripulointia sen aikana.

Kutsun vanhempien (eli myös minun) koiraa Nakkipojaksi. En tiedä miksi, mutta se vähän näyttää Nakkipojalta. Vaihtoehtonimiä ovat Vuhvelo, Hiki ja Nappo. Oikealta nimeltään koira on Victor eli Viki. Kissaamme kutsun Mioksi. Missä on Deco-vihjekirja? Anteeksi Mio! Mau! Itseasiassa ainoat sallitut nimet kissoille ovat Mio, Kersantti Mao, Kissa ja Pörri. Koira taas on Nappo tai Lucifer, riippuen väristä. Puput ovat Maikkeja erään exäni mukaan. Yritin kerran miettiä miltä Nakkipoika näyttäisi ihmisenä, mutta ei tullut mieleen mitään painokelvollista. Ehkä jos sitä nakkia ajattelee muualle kuin housuihin, Nakkipoika voisi olla lyhyt (eli poika), mutta tasapaksupäinen. Sellainen, jolla niskan ja pään ympärysmitta ovat samat, esimerkkinä vaikka Kurt Angel smäkkäristä.

Piti käydä tänään kirpparilla, kun siellä olisi ollut pussillinen tavaraa 3 eurolla, joku kampanja. Aamulla kävelin kirppiksen ohi töihin ja tsekkasin, että se on viiteen asti auki. Lähdin ihan lähtemällä 16.30 töistä vartin aliaikaa tehneenä (joka pitää korvata), jotta ennätän kirppikselle. Hassua, kirppistä ei kuitenkaan ollut enää missään kun töistä palasin. Ei ole eka kerta kun käy näin, liike vain katoaa Kauppakadulta. Lohdutukseksi kannoin vanhan polkupyöräni varastoon ihan vain vittuillessani. Raitalapasissani on reikä :(

Ihan kamala pääkipu, mutta kirjoitan ihan vain siksi, että bongasin ihanan otsikon iGooglesta.

"Eksynyt majava puri lehmää"

Jep, voiko sitä enää paremmin sanoa. Valitettavasti uutinen on surullinen ja majava kuolee (sori spoilaus) ja lehmäkin kärsii, mutta ehkä majava tiesi mihin ryhtyi. Lehmien pureminen kun ei ole terveellisintä, jos sen kohdistaa elävään lehmään.

Lehmillä ja kissoilla on jotain yhteistä. Lehmät näyttävät usein samalta kuin kissat lepovaiheessaan. Ne näyttävät hassun söpöiltä, tekevät jotain tyhmää, odottavat rapsutuksia ja silti pinnan alla ovat nerokkaita. Ainakin kissat. Lehmät eivät myöskään kehrää jos niitä rapsuttaa, mutta tykkäävät nuolla naamaa. Lehmät ovat muutenkin kivoja. Isoja ja kiinteitä. Haluan lehmän tyynyksi talooni. Lupaan, etten pure lehmääni, vaikka eksyisin.

Lehmät ovat muutenkin sympaattisia ja kivoja otuksia ja niitä arvostetaan liian vähän. Etenkin lehmien älykkyys jää ihmisiltä huomaamatta, kiitos lehmien aika typerän ulkonäön ja tissien päälle astumisen. Miksi muuten ihmiset eivät kävele rintojensa päälle? Epistä. Tahon, että kävelisivät.

Kävin eilen baarissa. Hih. Käteni ovat kipeät siitä lentämisestä.

Jatketaan tätä, kun edellinen oli niin hauska kirjoittaa. Yksi päivä jäi valitettavasti välistä.

Töissä taas kerran vessatti ja vessassa leikitti. Huolestuneena huomasin, että vaikka minulla oli "timmimmät byysat" jalassa, ne näyttivät vähän lököttävän pyllystä. Ajatukset pyörivät hetken ja mietin, että minun pitäisi varmaan ostaa sellaiset ylikireät hopeiset trikoohousut (etutoppauksella) toki. Nykyiset kävelymaiharit ei vain noiden kanssa sopisi, vaan hopeatrikoot ja bootsit olisi parempi yhdistelmä. Näiden kanssa voisin myös käyttää ohutta paitaani, jossa on syvä kaula-aukko ja sieltä näkyy rintakarvat. Illalla frendejä katsoessa tajusin, että tämä on se jakso, missä Joey käyttää naisten alushousuja ja innostuu niistä kovin. Aivan! Timmien trikoiden lisäksi voisin kokeilla jotain ihanasta kankaasta olevia naisten alushousuja. En niin stringeistä innostu, mutta ehkä ne olisi pakko, ettei housuista näy alushousurajat läpi. Stringit voisi myös nostaa muodikkasti näkyville trikoiden alta. On se epistä, miten tylsiä vaatteita miehillä on ja jos toteuttaisin tuon hassun haaveeni, saisin varmasti osakseni syrjintää. Plaah. Hopeatrikoostringimiehet vallankumoukseen! Niin paitsi että en minä nyt muiden miesten päällä tollaisia haluaisi nähdä, yyyrf.

Edellinen kimmeltävä aasinsiljaketju lähti töistä, joten palataan takaisin alkupisteeseen ja töihin. Sain ruinattua itselleni tussitaulun huoneeseeni sitä varten, että voisin merkitä siihen tehtäviä töitä. Meillä kyllä on kallis Exchange, ryhmäkäyttökalenterit ja pelit, mutta jotenkin fyysinen töherrystaulu on minulle myös tärkeä, koska tykkään tehdä muistiinpanot töhertäen. Harmi vain, että tuo töherrys ajoi muistiinpanojen ohi ja nyt taulun tilasta noin 60% vie yksi iso töherrys, joka kuvaa viikonloppulomille juoksemista (löytyy myös kuvistani) ja lopusta 40% yli puolet on myös kuvia ja sinne kuvien väliin yritän sitten ahtaa jotain tekstiä, että muista miljoonan euron deadline ja osta maitoa. Unohdan molemmat. Tämän blogiviestin ohena on, jos toimii, yksi pienistä töherryksistäni. Kuva kertoo siitä, kun olin viiden korvilla vielä töissä, alaselkääni jomotti ihan helvetisti ja halusin ikuistaa tämän hetken ennen töistä lähtöä. Huomatkaa hyvinmuodostuneet pakaralihakseni. Näillä pakaroilla ei ole ihme, jos haaveilee trikoista.

Uimahallissa tajusin, että veden alle näkee! Aivan uskomaton ahaaelämys. Ehkä hämärästi selitetty, mutta matalassa altaassa kelluessani tajusin, että voin katsoa muuallekin kuin veden pintaan ja kun hetken antaa silmien tottua, näkee altaan pohjan ja veden, jossa kimmeltää kaikki kattovalojen värit. Tuli aivan "wouuuuu duuuuuuuude" olo ja transsimainen mieli, kun katsoin keltaisen, valkoisen, sinisen ja violetin säikeiden kietoutuvan toisiinsa ja tanssivan veden pohjalla. Vesi vielä toimii suurennuslasina, jolloin pohja näytti oudon isolta ja epätodelliselta. Lopuksi pieraisin.

Kokeilin myös ensimmäistä kertaa eläissäni vesijuoksua. Alkuvaikeuksien ja vyön noustua kainaloihin opin, että se kannattaa kiinnittää tiukemmin. Juokseminen oli kivaa, joskin hieman epästandardimaista. Tietyllä vyöllä sain itseni hienoiseen takakenoon, jossa poljin vettä kuin pyörää ja liidin vedessä eteenpäin. Kädet olivat rinnalla, joten en niillä huijannut. Aina kun kääntyi altaan pään takaisin, takakeno katosi ja polkemisesta tuli raskasta, syvää ja hidasta. Piti katsoa sivulle, jotta tajusi edes liikkuvansa. Toisella vyöllä en enää samaa takakenoa saanut, se näytti sentään coolilta. Tai ehkä paremminkin typerältä, punanaamainen mies kun näyttää ajavan reteästi polkupyörää veden alla.

Juttelin itselleni ruokaa tehdessä. Kyse ei ollut siitä, että olisin puhunut itse itselleni, vaan käytin eri persoonia. Toinen persoona oli nuori tyttö ja toinen oli vanha mies, joka oli itsetuhoinen ja masentunut. Vanha mies itki ja nuori tyttö ihmetteli, mitä tälle itkevälle miehelle tehdä. Lisäsin ruokaan fetaa. Lopulta tyttö aivan kuin olisi tajunnut miehen tilan, kypsyi hieman ja selitti pelottavalla äänellä, miten hän on aikonut tappaa jonkun. Sohin puukolla samalla ilmaa ja pilkoin sipulin ja lisäsin HP-kastiketta. Ruoka oli hyvää, mutta syödessäni mietin, mistä nämä persoonat yhtäkkiä ilmestyivät. Aamulla vielä sentään völjyssä oli Takahuullos-Pentti ja Täytekakku-Masa, joka uskokaa tai älkää, söi täytekakun! Ei vitja! Vanha kunnon Masa! Ikuinen teppostelija. Poikien kanssa oltiin ihan nauruissamme ja Sipul-Jaska kakki innosta housuunsa.

Tästä tulee liian pitkä, joten näkemiin, palataan huomenna tai maanantaina astialle, kun viikonlopun riennot ovat ohi. Minä ja savolaiset lumtöetä tekevät alipersoonani kiittävät.

Kun kirjoitan blogimerkintää, niistä tulee aina elämää suurempia sepostuksia. Nyt ajattelin lähestyä asiaa toisinpäin. Ei suuria tunteita, tapahtumia ja miljoonia merkkejä, vaan päivän aikana päässäni pyörineitä ajatuksia ja hassuja sattumuksia. Olkaatten hyvät.

Mietin aamulla tietokonepeliä, jossa olisi yhtenä hahmona henkilö, jolla olisi pakonomainen tarve valehdella näkemänsä puut korkeammiksi kuin ne ovat. Eikä tämä olisi mikään henkilön erikoiskyky, vaan vika. Näitähän riittää. "Tää on tiukka kohta, valitsen Elrondin hahmokseni, hänellä oli hyvä ammuntakyky. Noniin. Jahas, vihollinen on tuolla nuoren männyn varjon kohdalla. Arvioisin välimatkaa olevan 430 metriä..."

Pelleilin taas töissä peilin edessä. Kliseinen leikki on hokea "Are you talking to me? Are you talking to me? Are you talking to me or that man behind me!?" mantraa ja samalla leikkiä, että käsissä on revolverit. Erikoisempaa on se, että vääntelen suutani, heitän yhtäkkiä käsipyyhkeen telineestä kohti peiliä, syöksyn askeleen taaksepäin ja mutisen puoliääneen "Et voinut paeta karatecowboyn aseita". Sen jälkeen olen hyvin ylpeä itsestäni, vedän mahaa sisään, heilutan pyllyäni ja leikin olevani tiimalasivartaloinen. Lopuksi muistan läimäyttää itseäni pyllylle ja laulaa Kissalan Aunosta.

Tein Top Chefiä katsoessa itselleni jäätelöjälkiruokaa. Salitreenin takia oli lupa vähän herkutella ja jääkaapissani on aina vaniljajäätelöä, koska sitä päivittäin käytän rahkan kera. Paljas vaniljajätski on ihan kivaa, mutta kuiteskin tylsää. Ajattelin tehdä sitten Top Chefit ja säveltää jotain erikoista. Leikkasin jäätelöstä siipaleita kuppiin, perään laitoin halpaa mansikkahilloa, murskattuja maapähkinöitä ja veitsellä murrettua 70% suklaata. Sitten annoin jätskin sulaa pehmeäksi ja sekoitin siitä pehmistyylistä mössöä. Herrasiunaa, että se oli hyvää. Vanilja ok, suklaa ok, pähkinä ok, hillo ok, mutta yhdessä nämä oli supernannaa. Hillo jotenkin jähmettyi ja jäätelöstä tuli samanlaista hyytelöä, mitä täytekarkkien sisus on. Suklaassa parasta oli sen koostumus, siitä tuli taas mieleen jäätelökakut. Pähkinä oli ok, toi mukavasti lisämakua sekaan. Nam. Olisin ottanut kuvan, mutta kuppi oli jo valmiiksi likainen, niin en julennut.

Frendit itketti. Viidesti. Phoebe oli grrrnau. En pysty. Enää. Kirjoittamaan. Kokonaisia. Virkkeitä. Uimahallissa oli normaalia violetimmat valot ja tuntui, kuin uimahousuni eivät istuisi pyllystä. Pelottavaa. Join litran uimahallivettä.

En yleensä sorru näihin, mutta what the heck, onhan kyse sentään ruoasta

1. Parhaat pizzan täytteet?
- Kebab, jauheliha, sipuli ja jalapeno

2. Paras jäätelö?
- Lakritsi, kermaa tietty

3. Paras limsa?
- En tiedä, kun en limppareista niin hirveästi välitä.

4. Paras suklaapatukka?
- Maultaan Twix, mutta Snickersiä ostan

5. Paras karkkipussi?
- Turkinpippuri Sweet & Sour

6. Paras siideri?
- Makea päärynä

7. Paras alkoholipaukku?
- Tequila

8. Paras hedelmä?
- Klementiini

9. Paras vihannes?
- Kurkku

10. Paras kotiruoka?
- Lasagne tai itsetehty hernekeitto

11. Paras jälkiruoka?
- Pasha

12. Parhaan makuiset sipsit?
- Kaikki Pringlesit

13. Paras leipä?
- Täysjyväpaahtoleipä

14. Paras grilliruoka?
- Kebab riisillä ja lisälihalla

15. Paras valmispizza?
- Meetvursti

16. Paras kalaruoka?
- Lohikeitto

17. Paras keksi?
- Kaurakeksi tai ballerina

18. Paras täytekakku?
- Tuplakermavaahtosuklaavoikakku (tervemenoa sydän)

19. Mitä irtokarkkeja ostat aina?
- Pääosin salmiakkia, mutta suklaata ja hedelmiä vähentämään närästystä

20. Paras tuoremehu?
- Ananasmandariini

21.Paras grillimakkara?
- Ihan se perinteinen hiillos

(Missä kysymys 22? No kysyn itseltäni. Paras banaani? Banaani!)

23. Missä muodossa peruna on parasta?
- Paistettuna

24. Minkä kanssa syöt kebabisi?
- Riisin tai salaatin

25. Paras salaatti?
- Kesäsalaatti fetan ja kermaviilin kera

26. Peruna-,punajuuri- vai italiansalaatti?
- Peruna

27. Paras jouluruoka?
- Kinkku + laatikot. Tai se koko ateria, ei pelkkä kinkku niin hyvää ole.

28. Mikä on hienointa mitä olet koskaan syönyt?
- En oikein tiedä. Paras muisto jäi lehtipihvistä Imatralaisessa ravintolassam joka oli hieno, muttei hirveän kallis.

29. Mitä et voi syödä mistään hinnasta?
- En tiedä onko tälläistä, jos ei sitten ole kyse siitä, että syömisen kohde kuolisi tai joutuisin siitä vastuuseen. Ihmisliha ok, mutta omaa kissaani en mielelläni söisi

Olen koko kesän ihan paria poikkeusta vaille joka viikonloppu reissannut jossain. En ole normaalisti mitään reissuihmisiä ja tuo alkoi jo stressaamaan pahasti, koska en laske reissua vapaa-ajaksi ja pollani ei kestä sitä, että palaan matkoilta krapulassa sunnuntai-iltana, jolloin vapaa-aikaa jää vain se ilta ennen töitä.

Olen taas reissulta palanneena, krapulassa ja nyt on sunnuntai-ilta. Kerrankin reissu oli kuitenkin mahtava ja henkisen tuskan työviikon alkamisesta kestää, kun oli kivaa. Reissun idea oli lähteä kahden rakkaan ystäväni, joita näen nykyään liian harvoin ja yhden heidän kaverinsa kanssa vetämään persettä olalle metsään böndelle kotaan. Näin me tehtiin ja kivaa oli.

Jo pelkkä matkustus Outokumpua kohden oli jännää, kun piti jäädä bussilla matkalla pois ihan randompaikkaan ja mikään ei ollut tuttua. Valamon luostarikin tuli matkalla nähtyä ja kaunis syyspäivä lämmitti sielua. Kun lopulta sitten pääsi perille, kahvit ja ruoat oli syöty ja nokka kutsui kohti kotaa, paljastuikin typeryyteni. En ollut ottanut mukaan mitään ruokaa, enkä makuupussia tai makuualustaa. Jotenkin en vain tajunnut, että kun lähdetään metsään kodalle, niin siellä tarvitsisi makuupussia. Äääsh. Turhaa kotkotusta ne. Ja enhän minä sinne syömään lähtenyt...

Paikka oli aivan mahtava. Kota sijaitsi järven rannalla ja rantaan oli verkkoaidoilla rakennettu joku lasten ja vammaisten kalastuspaikka. Kiitos tämän koko ranta oli rakennettu yhtä pitkää laituria ja nämä laiturit myös ylettivät koko järven yli vastarannalle. Päivällä tämä oli vain perushienoa, mutta yön tullen... Kuppi väheni, jutut lensi ja savu haisi kodassa. Pimeyden mukana aamuyöllä tuli sumu ja tämä sumu peitti alleen kaiken. Kun laiturilla käveli, näki vain muutaman metrin eteensä ja taakse. Koska laiturit veivät koko järven poikki, tuntui kuin seisoit keskellä järveä täydellisessä tyhjyydessä ympärillä sumua ja vettä. Jokainen harha-askel olisi vienyt sinut järveen ja laiturin päitä ei erottanut pelkästä sumunäkyvyydestä. Tämä oli aivan uskomaton kokemus, yksi hienoimpia ja tunnelmallisimpia asioita mitä olen eläissäni nähnyt. Asiaa vielä paransi se, että seura oli kivaa, känni mukava ja fiilis hyvä.

Ennen sumua tuli maattua laiturilla tähtien lisääntymistä katsellen ja avaruudesta puhuen, taas kivassa seurassa. Vaikka ilta ei ollutkaan paras tähtien katselulle pilvien takia, näkyi niitä kuitenkin riittävästi. Olo oli todella mitätön, hyvällä tapaa, kun ajatteli miten helvetin kaukaa tähtien valo on saapunut, miten me ollaan vain pieni itikanpaska valtameressä ja miten upeat näköalat ihmisillä ovat, kun vain kääntäisivät päänsä kohti taivasta ja kävelisivät hetkeksi pois kaupungin valoista.

Nukkuessa oli varsin kylmä, mutta sopu antoi sijaa ja pylly tulta vasten ja toinen puoli ruumiista ihmistä vasten oli loppujen lopuksi lämmin köllöttää, joskin kännilogiikalla en mennyt makuupussiin sisälle, vaan tein siitä peiton, joka aina tipahti lattialle. Vaatteet haisevat ihan hirveälle savulle (työvaatteet vielä, tämäkin oli kaupunkilaisuuttani, kun en oikein tajunnut miten siistejä vaatteita kodalle kannattaa ja ei kannata ottaa), viikon tupakkalakko meni vituiksi, krapuloittaa, pelottaa, paleltaa, hiottaa ja näytän aivan hirveältä, mutta silti suupielet helmuavat korvissa. Kerrankin kivaa, eikä edes vain kännikivaa, vaan kokemuskivaa! Ihanata! Mirka hiljempaa!

Postisetä/täti toi kasan vaatekauppojen kuvastoa postilaatikkooni ja niitä selatessa purkka tipahti suusta. Olin näet viitisen vuotta sitten eräällä foorumilla kovasti mainostanut hyvinkin poikkeavaa vaatemakua tyttöjen suhteen ja kun hahmottelin jotain unelmavaatetusta naiselle, se oli muunmuassa yhdistelmä hopeisia trikoita ja kultaista takkia. Puolet porukasta nauroi, puolet itkivät tyylivammaisuuttani ja 100% oli sitä mieltä, että mieluummin kuolisi kuin pukeutuisi noin. Mutta nyt on sitten hullut muotigurut taas säätäneet lakejaan ja tadaa, sieltä kuvaston sivuilta minua tervehti iloisesti hopeiset triikot ja kultainen takkikin löytyi! Olin siis vain 5 vuotta ellosmuotia edellä. Kuinkahan moni makuani pilkannut nyt pukeutuu noin (toivottavasti moni ;).

Noin muutenkin Elloksen ja HM:n kuvastot eivät ole aiheuttaneet samanlaisia säväreitä sitten lapsuusvuosien, kun ne toimivat vielä, krhm, ainoina lähteinä tietynlaiselle materiaalille. Piiiitkän ja tylsän leggings ja nollavärilinjan jälkeen sivusto pursusi kiiltävyyttä, säärystimiä, 60/80-lukulaisuutta, pooloneulemekkoja, kultaisia ja hopeisia vaatteita, trikoita, pitkiä sukkia, sukkahousuja ja kaikkea taivaallista. Olen aina ollut kuin harakka kaiken kiiltävän perään ja vaikka se osa aivoista, joka ymmärtää vähän universaalin tyylikkyyden päälle älähtääkin hopeiset trikoot nähdessään, niin se loppu 95% aivoista, jotka käsittelevät näkemäänsä ja pitävät tai ovat pitämättä siitä, taputtavat limaisia käsiään kovasti yhteen.

Säärystimien muotiin tulemistakin olen odottanut niiiiin pitkään. Kasikytluvulla niitä sentään näki paljon, mutta se oikea kasarimuoti oli oikeasti karmeaa. Tämä uusi kasarimuoti, jossa lainataan ideoita, muttei samoja materiaaleja, toimiikin paremmin. Kyllähän säärystimet olivat joku vuosi sitten teinipiireissä hyvinkin muotia ja ovathan ne edelleen tiettyjen gootti/ernupiirien perusasuste, mutta jos jokaisella trendihilebilebeibelläkin alkaa nähdä säärystimiä, niin oujea. Leggingsien valtakausikin toivottavasti nyt päättyy tai jos ei, niin yhtä lyhyet trikoot kuitenkin ne voittavat. HM:n nettisivut tosin jo lupailivat metallikiiltoisia värikkäitä sukkahousuja ja hopean hohtoisia pitkiä sukkia. Oo njamm!

Eikä voi olla hehkuttamatta sitäkään, että kuuskytluvun tyyliin naiset luopuvat turhista alistavista housuistaan ja pukeutuvat pitkään paitaan ja sukkiksiin/trikoisiin. Ei enää turhia farkkuja ja littapersehousuja, vaan jotain paljon parempaa. Uusi tapa yhdistää pooloneule mekoksi tai käytännössä käyttää ylipitkää pooloneuletta sukkahousujen, sukkien ja korkeiden kenkien sekä minihameen kanssa sitten olikin jo viimeinen niitti ja laskin huohottavana kuvaston takaisin lattialle muiden postien sekaan.

Tästä taitaa tulla hyvä syksy...

Snif :.<

Olen aina paukutellut ikeniäni siitä, että vanhempani eivät olleet niin typeriä, jotta olisivat tartuttaneet reikiintymismahdollisuuden minuun nuolemalla lapsena suuhuni tulevia lusikoita, joten hampaani ovat olleet hyvässä kunnossa. En ole mikään Pepsodent-hymypoika, enkä käytä hammaslankaa enkä ota kahta Xylitol(R) purukumityynyä aterian jälkeen happohyökkäystä estämään, mutta kahdesti päivään tullut hampaat pestyä ja pahimpia mähmiä tikulla hampaista kaivettua. Nyt paukuttelulle ei sitten ole enää aihetta, kun ensimmäistä kertaa eläissäni hammaslääkäri sanoikin, että reikä, paikataan.

Osasin kyllä epäillä reikää ja oikeasti lääkäriin olisi pitänyt mennä jo ajat sitten. Toukokuussa poskihampaan purupintaan tarttui todella vittumaisesti pellavansiemen ja viikkojen kaivelujen jälkeen sain itse siemenosan pois, mutta kuori jäi pysyvästi siihen hampaan pinnalle. Vähitellen se reikä on siellä kuoren alla sitten muhinut ja hampaaseen alkoi muodostumaan kuoppa, jolloin aina syödessä sinne jäi jotain ruokaa, joka pahensi ongelmaa entisestään. Eilen karkkia (sokeritonta, toim.huom.!) syödessä sitten tuntui yhtäkkiä suussa jotain kovaa. Sokerittomissa karkeissa on joskus ollut mukana jotain outoja kovia mustia levyjä ja kuvittelin suussani olevan vain nyt jotain kovettunutta sorbitolia/tms. Pian alkoi kuitenkin tuntua yksi hammas oudolta ja kun peiliin katsoin, siitä puuttui ihan kunnon palanen.

Illan nukuttua sitten kutsui työt ja onneksi sain aikaiseksi varata heti ajan hammaslääkäriin. Olen tunnetusti surkea kaikkien ajanvarausten kanssa, enkä tee niitä ennenkuin hengenhädässä. Vaikkei hammas kipeä ollut, palan puuttuminen tuntui kuitenkin hengenhädältä, joten sain rohkeutta soittaa. Onni onnettomuudessa, minun piti saada vain pelkkä suuhygienistin aika, joka olisi arvioinut ongelman ja laittanut jotain pikapaikkaa ja sitten olisi pitänyt hankkia uusi aika oikeaa lääkäriä varten, mutta nyt peruutuspaikan takia pääsin ihan suoraan hammaslääkärille. Varsin hyvä munkki, että ajanvaraussoitosta 4 tuntia myöhemmin istuin lääkärin sormet suussa, normaalit jonot kun ovat useita kuukausia.

Mitään puudutuksia ei näemmä täällä harrasteta, enkä minä tajunnut tai ilennyt niitä kysyäkään. Poraaminen tuntui epämiellyttävältä, mutta sitä oikeaa kipua oli vasta sitten joku outo puhalluslaite, jolla pari kertaa hönkäistiin reikään. Suurin tuska ja kuolema tuli kuitenkin siitä niin tutusta ja epäturvallisesta piikistä, jolla sinne reikään törkittiin. Kuin reikä oli hampaan ytimeen asti, niin ymmärrettävästi tuntui aika rouhevalta, kun hermoja sorkitaan. Hammashermokipu on muutenkin niin kamalaa, sellaista oikein jäätävän kylmää ja leviävää. Mieluummin isken kyynärpääni hermon pöydänlaitaan kuin hammashermoon annan minkään koskea.

Lopulta hampaasta tuli kuitenkin uusi kalu ja ilahduttavaa oli nähdä, että nykyajan paikat näyttävät ihan hampailta. Rei'istä kun ei ole ennen ollut kokemusta, niin jotenkin vain kuvittelin, että edelleen kaikki paikat on niitä tumman metallisen näköisiä könttejä, joita vanhojen ihmisten suut ovat täynnä. Huh, onneksi ei ja ei tuota paikatuksi huomaa, jos sitä ei tiedä. Hieman epämuodostunut se on vieläkin, mutta ääsh.

Täytynee hankkia joku "Hammasdino pesee hanpaat" juliste, jossa on paljon valkohampaisia ilakoivia lapsia ja kotimatkalle laitettu hammaspeikko hakun ja matkalaukun kanssa. Tai ehkä pidemminkin kyse ei edes ollut puhdistuksen puutteesta, vaan siitä, että puuttui bollokseja hankkia se hammaslääkäriaika heti kun se siemen ei irtoa, eikä vasta siinä vaiheessa kun sen takia hammas on jo syöpynyt ontoksi.

Ps. Syön samoja karkkeja ja suussani tuntui taas äsken jotain kovaa :E Ehkä nämä pitäisi heittää roskiin.

Ihan ensimmäinen kysymys: mitä tuo fraasi edes tarkoittaa??? En ole koskaan tajunnut.

Noh, jos mietitään asiaa kirjaimellisesti. Ulkonäköön ihastutaan, ok. Sisimpään rakastutaan, ok. Ja koska poikkeuksia lukuunottamatta rakkaus syntyy vasta ihastumisen jälkeen, rakkauteen vaaditaan silloin ulkonäkö. Henkilön täytyy siis olla hyvännäköinen, jotta häneen voi rakastua (myös sisuksen pitää olla kunnollinen, tai muuten homma jää ihastumiseksi).

Okei, ihan järkeenkäypää. Mutta miksi ihmeessä tuota fraasia sitten postataan silloin, kun puhutaan yleisesti rumista ja siitä, saavatko he ketään. Itse kun olen käsittänyt, että tuon fraasin pitäisi olla "lohduttava", eikä kylmä "Sori, olet ruma, kukaan ei rakasta sinua". Miksi ulkonäköään stressaavaa lohduttaisi se ajatus, ettei häneen rakastu kukaan, jos kyseinen henkilö ei myös välitä hänen ulkonäöstään? Tuostahan tulee mieleen jotkut komediasarjat, jossa sanotaan lohduttaessa juuri kaikki kamalimmat asiat ja toinen tekee itsarin/tms sen takia.

Sen lisäksi, että tuota fraasia käytetään täysin ristiriitaisilla hetkillä, se on jo itsessään väärin. Ulkonäköön ihastutaan. Jep. Ulkonäköön MYÖS ihastutaan, muttei ulkonäkö ole ainoa asia, johon voi ihastua. Itselläni noin kolmasosa ihastuksista ollut sisusihastuksia ja muutaman kerran olen ihastunut johonkin ulkoiseen eleeseen, jota ei voi laskea ulkonäöksi eikä sisukseksi. Esimerkkinä ääni, naurutapa, kävelytyyli tai tapa kääntää sanomalehden sivuja.

Liian moni muutenkin ajattelee ihastumisen aina tapahtuvan yhtäkkiä jossain kadulla/bileissä/koulun käytävillä. Varmasti iso osa tuollaisia ihastumisia onkin, mutta myös iso osa syntyy vähitellen. Henkilön ulkonäkö voi jäädä mieleen, mutta se ei vielä tarkoita, että siihen olisi ihastunut. Kun koko henkilön kokonaisuus natsaa, ihastuskin syntyy.

Erikseen sitten puhtaat sisusihastukset. Tällöin vastapuolen ulkonäkö on joko epämiellyttävä, mitäänsanomaton tai sitä ei ole edes ajatellut (esim. hyvä ystävä). Kun ruman koulukaverin kanssa on päivittäin tekemisissä, eräs päivä voi tajuta hänen olevan ihana ihminen. Silloin on ihastunut henkilön sisukseen. Ulkonäkö on ihastumisen myötä itsestään hilautunut ylöspäin ja nyt hän ei olekaan enää ruma. Mitäänsanomat voi alkaa pistää silmään ja kaveri, jonka ulkonäköä ei ole edes ajatellut, näyttääkin eräs ilta mahtavalta. Sisusihastuskin parantaa ulkonäköä, mutta se ulkonäön paraneminen on ihastuksen syytä, eikä ihastuksen alkuperä.

Mitä sitten käyttää fraasin sijalla? Nojaa, tarvitseeko käyttää mitään, fraasit ovat yleensä aina typeriä kärjistyksiä. Jos haluaa ulkonäkökriisissä vellovaa ihmistä lohduttaa, silloin nämä pointit lämmittävät mieltä enemmän:

1. Persoonallinen maku on kuin persereikä, jokaisella on sellainen. On siis turha kuvitella, että vaikka olisi kuinka läski, yleisesti ruma tai syyläinen, niin kukaan ei pitäisi ulkonäöstäsi. Väärin. Jokaiselle löytyy kuolaajansa. Supermallille toki enemmän, mutta yksikin riittää. Joku normaali aavistuksen pullea tyttö on siljoonan ihmisen kuolaama, joten turha itkeä läskejään.

2. Ihastuminen voi syttyä myös muuhun kuin ulkonäköön ja ihastumisen myötä muut ominaisuudet nousevat automaattisesti. Suurin ongelma monella "yleisesti rumalla" onkin se, että he ovat myös sisältä täyttä paskaa. Valitettavan usein huono itsetunto on sisuksen rikkonut, mutta se ei asiaa pelasta. Sisuksen korjaaminen on yleensä ensimmäinen askel kohti seurustelua, vaikka toki sisusmakuja myös yhtä monta kuin ulkonäkömakuja ja onkin lapsellista kuvitella, että jos on kiltti, rehellinen ja eläinrakas, olisi automaattisesti sisäisesti jokaisen mielstä kaunis.

Yliopistoloisimiselle tuli stoppi, kun Kela pisti rahahanat kiinni 60 opintotukikuukauden jälkeen. Tämä kasasi paineita etsiä oikeasti (kesä)töitä. Noh, hankin sitten ja tie vei vakituisena firmaan, jolle olen syksystä asti tehnyt osa-aikaista työtä (40h /kk).

Samalla tuli muutto vehreästä Lappeenrannasta piskuiseen Varkauteen. Uusi kämppä järkytti ensin minut hengiltä, olin jo niin tottunut moderneihin solukämppiin, joissa on kaikki herkut ja 2000-luvun laatu. Maadoittamattomat pistorasiat, kupruinen seinä ja vinon talon takia kiinni menemättömät ovet saivat aikaan hengenahdistuksia. Kämppä oli tosin hyvin likainen ja kun se oli muuttopäivään mennessä jo siivottu, näytti talo jo heti asuttavammalta. Sähköihinkin tottui ja iiiiso olohuone on plussaa, vaikkei tilaa järkevästi vielä osaakaan käyttää. Kaikki muuttolaatikot keskelle lattiaa, niin ei ole turhaa ylimääräistä tilaa enää tiellä.

Suurempi ongelma oli elää puolella tavaramäärällä, muutto kun tapahtui käytännössä neljässä erässä. Pari ekaa yötä meni nukkuen lattialla ohuella patjalla, sitten tuli jo mööpeleitä, mutta noin 80% käyttötavaroista oli vielä Lappeenrannassa. Kalsarit vähenivät uhkaavasti ja kauhoja ei löytynyt mistään, joka alkoi nyrppimään. Viikon tuskaisen elämän jälkeen meni sitten vielä yksi viikonloppu siivotessa ja pakatessa, mutta nyt on lopulta kaikki tavarat täällä. Lattioilla siis. Ääsh, puran kun jaksan.

Töissä on aika mennyt heittämällä. 8 tuntia toimistolla vastaa noin 3 tunnin etätöitä. En sano sitä, että 5 tuntia menisi peukkujen päällä istumiseen, vaan kuitenkin muiden ihmisten lähellä sitä kaikkea muuta säätämistä on niin paljon, että sellaista ihan yksinkertaista puurtamista tulee selvästi vähemmän. Työtilanteen myös vaihtelee niin nopeasti ja niin paljon, että sitä aikaa katoaa nopeammin. Ei tule enää tuijotettua kellosta sekunteja ajan loppuun, vaan kun kelloa katsoo, se on 8.15, sitten 10.30, jolloin voikin jo odotella ruokatauko ja hups, kello on kohta jo 13, sitten 15 ja sitten pitääkin enää vain vartoa, että josko kohta pääsisi töistä.

Vittumaisempi homma on sitten se vapaa-aika. Jos käy kaupassa, on vasta kuuden korvilla kotona. En tiedä miten ihmeessä saan 2 tuntia kulutettua parin kilsan matkaan ja kauppakäyntiin, mutta ehkä asiaan vaikuttaa se, etten koskaan pääse lähtemään töistä neljältä. Kiitos liukuvan työajan ei ole pakkopakko tulla toimistolle kahdeksaksi, jos ei ole mitään palaveria/koulutusta. Kun tulee töihin klo 08.15, lähtee 16.15, PAITSI että joka päivä tulee tehtyä ainakin vartti ylitöitä. Ihan tarkoituksellakin, muuttopäivän takia kun on 5 tuntia työaikaa korvattavana ja perjantaisin huvittaisi lähteä vähän aikaisemmin töistä, joten vartin ylitöillä päivässä noin kuukaudessa saa tuon nollattua.

Aamulla herätyskello soi 06.30 - 06.50 riippuen vähän siitä, aionko ennättää kasiksi vai ei. Aamutoimissa menee tunti tai tunti ja vartti ja pyörällä töihin noin vartti jos lasketaan ihan toimiston sisälle asti käveleminen. Jostain syystä minulla on kuitenkin joku tauti, joka estää ajoissa mihinkään menemisen, joten ihan sama vaikka heräisin klo 03.15, olisin töissä aikaisintaan 5 yli 8.

Kun herätys on puoli seitsemän, niin nukkumaanmenoaika on noin 00.00 - 00.30. Yöunet jäävät siis 6 - 7 tuntiin per yö. Tämä on niin vähän, että joka päivä univelka lisääntyy ja mikä pahinta, en osaa nukkua sitä viikonloppuina pois, joten jossain vaiheessa alkaa tulla oikeasti ongelmia. Nyt on jo muutamana yönä iskenyt yhtäkkiä sellainen väsymys, että en ole pysynyt enää seisaillaan ja olen törmäillyt tavaroihin. Olen kyllä tottunut sellaiseen nukutusväsymykseen, jota tulee kun pelaa vaikka aamuseiskaan asti peliä, mutta se on ihan erilaista kuin tuo väsyväsymys. Se hiipii nopeasti ja ilman haukoittelua, tekee mielestä sekavan, päästä kevyen, vie polvista voimat ja haittaa muistia. Nyt voi olla suuria vaikeuksia löytää vessaan, muistaa mitä siellä pitää tehdä tai ottaa lasiin vettä yötä varten. Mikä pahinta, näitä kohtauksia iskee yleensä iltapäivisin töissäkin, eikä kahvi auta. Enkä muutenkaan haluaisi kahvia juoda liikaa, maha kun on niin paskassa kunnossa jo muutenkin. Yksi kuppi töissä on maksimi normipäivänä ja senkin voisi jättää juomatta.

Ruoan ja laihdutuksen suhteen homma on mennyt vituiksi. Kiire, stressi, työt ja vaa'an puuttuminen tekivät mahdottomaksi huolehtia painostaan. Tänä aamuna kun lopulta parin viikon tauon jälkeen vaa'alle astuin, se näytti 77 kiloa. Ei nyt ihan kamala, etenkin kun eilinen meni mässäämiseksi, eli tuossa on ainakin kilo hiilarinestettä. Silti olin salaa toivonut, että olisin laihtunut kaiken stressin lomassa. No en, stressi lihottaa, niin lukee jo tiede-lehdessäkin. Gäää!!

Elämä jäi hankkimatta, joka tässä ehkä eniten häiritsee. Töistä tulen suoraan kämpille ja sieltä sitten aamulla taas töihin. Viikonlopuista vähän hankala vielä sanoa, tänään kun on käytännössä ensimmäinen vapaa krapulaton päiväni sitten kesäkuun alun ja tämä päivä näyttäisi menevän sisällä. Lenkille pitäisi, muttei voi lähteä likaisilla hiuksilla juoksemaan ja tuntuu hassulta käydä suihkussa ennen lenkkiä. Kyllä, elämä ON vaikeaa ja/tai tarvitsen lippiksen.

Huvittaisi lähteä festareille, mutta yksin lähteminen nihkeää ja tyttöystävän kanssa menee nyhjäämiseksi tai ei ole rahaa eikä aikaa. Tajusin myös, että ne liput pitää oikeasti ostaa ajoissa, ilosaaren suhteen kun on jo myöhäistä. Juhannusfestaritkin taitavat olla jo turha suunnittelu, vaikkakin en muutenkaan olisi näin äkkiä saanut aikaiseksi mihinkään lähteä. Ankkarockiin viimeistään tai jonnekin pienemmille.

Tästä tuli nyt vähän tylsän virallinen, mutta eiköhän se vitutuksen kasvaessa ala viikko viikolta muuttumaan ärhäkämmäksi :>