IRC-Galleria

SINULLA ON:
✖ Ikävä - Ei oo
✖ Taskuissasi - Paperia
✖ Hiuksissasi - Hilsettä?
✖ Huoneessasi - About koko omaisuus
✖ Mielessä - Rock n Roll
ONKO:
✖ Joku ihastunut sinuun - Ei taida olla
✖ Joku särkenyt sydämesi - Ei viime aikoina, joskus kyl
✖ Joku kehunut ulkonäköäsi - On kai
✖ Lyönyt sinua - Toki
✖ Kivaa - Ihan jees
YLEISTÄ:
✖ Mitä pelkäät? - Sosiaalisia tilanteita
✖ Haluatko mennä naimisiin? - En, aivan turhaa
✖ Pitääkö kukaan sinusta? - Kai nyt
✖ Oletko ollut radiossa/tv:ssä? - Joo
✖ Oletko pitänyt jostain henkilöstä joka on kohdellut sinua huonosti? - Tottakai :D
✖ Kolme asiaa joita teet päivittäin? - Syön, nukun (ainakin jossain kohta vuorokautta), hakkaan hanskaan
✖ Mitä muut perheenjäsenesi tekee juuri tällä hetkellä - Noita (kissa) taitaa makoilla sohvalla
VIIMEISIN:
✖ Henkilö jonka näit? - Luokkakaveri Valtteri
✖ Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? - Bändikaveri Janne
✖ Henkilö jota halasit? - Tais olla yks semmonen..
✖ Henkilö jonka kanssa tekstailit? - Toiselle bändikaverille Tommille pistin vähän infoa
✖ Kappale jonka kuuntelit ? - Motörheadiahan tässä kuunnellaan nyt kolmatta päivää
✖ Asia jota mietit? - Rock n Roll
OLETKO:
✖ Kipeä - En, elämäni kunnossa!
✖ Särkenyt jonkun sydämmen - Monta kertaa
✖ Valvonut koko yön - Tosi monta kertaa
✖ Lähettänyt yli 100 tekstaria päivässä - En helvetissä!
✖ Ilkeä - Kyllä
✖ Katunut jotain tekoa viikkoja? - Viikkoja, kuukausia, vuosia, toki..
✖ Mielestäsi hyvä ihminen? - En todellakaan
✖ Onnellinen? - Aina välillä
✖ Itsepäinen - Aika harvoin
✖ Viisas - En kyl
✖ Hyvä koulussa - Ihan ok
✖ Tylsä - Välillä
✖ Sinulla lainkaan tapoja - Hyvin vähän
KUUKAUSI:
✖ Millainen on olosi TÄLLÄ hetkellä? - Vähän taitaa olla kylmä..
✖ Oletko ikävöinyt jotain kovasti? - Jooh
✖ Mitä olet ostanut viikon sisällä? - Lähinnä jotain leipää ja salaattia. Mutsille ostin Amarylliksen.
✖ Oksentanut? - En onneksi
✖ Soittanut jollekkin? - Tottakai
✖ Saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? - En oo saanut
✖ Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - En oo kyl lähettänytkään
SINÄ:
✖ Monta kirjainta on etunimessäsi? - 6
✖ Missä kuussa olet syntynyt? - Marras
✖ Oletko allerginen jollekin? - En pahasti kai ainakaan
RAKKAUS/SUHTEET:
✖ Miksi et seurustele? - Koska tytöt on typeriä
✖ Oletko himoinnut kaverin kumppania? - En ole samanlainen kuin omat kaverit, en
✖ Oletko laittanut ilmoitusta deittipalstalle? - Haha, jep
✖ Oletko ikinä herännyt väärästä sängystä? - Nojaa, sohvalta monesti
✖ Miksi olit viimeksi surullinen? - Jokin aika sitten
✖ Miksi teet tätä testiä? - Joku törppö pakotti puoliks
MILLOIN:
✖ Milloin viimeksi nauroit? - Tänään kai, tai sit toissapäivänä (sillon paljon)
✖ Milloin olit viimeksi autossa? - Muutama tunti sitten
✖ Milloin olet viimeksi syönyt leipää? - Lounalla klo 11.30
✖ Milloin olet viimeksi opiskellut? - Tänään
VIIMEISIMMÄT:
✖ Viimeisin itku - Ei voi muistaa
✖ Viimeisin nähty elokuva - En oikei muista, olisko ollut peräti The Crow, muutama kuukausi sitten.
✖ Haluaisitko nyt halata tai hakata jotain tiettyä ihmistä? - Ei tee mieli
✖ Rakastatko ketään tällä hetkellä? - En
✖ Oletko koskaan tippunut portaat takaperin? - En kai nyt sentään
✖ Minkä väriset hiukset sinulla on? - Ruskeat
✖ Oletko koskaan pitänyt henkilöstä joka seurustelee? - Toki

Olipa kerran metsä jonka nimi oli Talo. Nimi tuli siitä että joku pölvästi nimesi sen niin, koska hän luuli, että koti ja talo ovat sama asia. Talossa, tai siis metsässä, asui paljon eläimiä. Koska Talo oli eksoottinen metsä, siellä asui mm. apinoita ja leijonia, puhumattakaan kaikista muista oudoista eläimistä, elikoista ja ötököistä. Vaikka Talo sijaitsi Pohjois-Euroopassa! Kuitenkin, seurataanpa erään nuoren jäniksen seikkailua Talossa.
Olipa kerran metsä nimeltä Talo, jossa asui jänis nimeltä Orava. Oravaa kiusattiin muiden pienten jänisten keskuudessa paljon silloin kun Orava oli pienempi. Häntä kiusattiin hänen nimensä takia, joka oli siis Orava. Orava-jänistä kiusattiin, koska hänen nimensä oli Orava, joka taas oli lähinnä oravien käytössä oleva nimi, kun taas hänen kiusaajajäniksensä olivat nimeltään Ananas, Kiwi ja Banaani, puhumattakaan heitä tukevista pölhö-kustaista, jotka pelkäsivät ilkeiden jänisten johtajaa Ananasta. Orava oli kuitenkin omapäinen ja itsenäinen jänis, joka mieluummin kuunteli häntä sanottavan häntä-heikiksi kuin teki mitä Ananas käski, eli toi tälle porkkanoita tai istui syliin.
No mutta, siitä nyt on jo aikaa. Nykyään Ananas joutuu käymään savuterapiassa, koska Ananas sekaantui myöhemmällä iällä niin sanottuihin vahvoihin aineisiin, eli Ananas rupesi lapsuudenkavereidensa Kiwin ja Banaanin kanssa polttamaan ruohoa. Hän oli noihin piireihin ajautunut jonkin verran vanhempien muiden kavereidensa, Kookoksen ja tämän todella ilkeän käärmekaverin, Marinadin kautta. Kookos oli tunnettu orava ympäri Taloa, koska hänellä oli tapana puijata jopa pahamaineisia kettuja ja joutua jos jonkinmoisiin hankaluuksiin. Vähän sen jälkeen kun Ananas oli joutunut koukkuun ruohon polttamiseen, Kookos oli menehtynyt poltettuaan yliannostuksen käpyä. Marinadi taas oli tunnettu vahvojen aineiden välittäjä, joka ei itse kuitenkaan koskaan käyttänyt mitään, hän vain nautti katsella vierestä kun hänen asiakkaansa tuhoutuvat. Ja tottakai mammona kiinnosti.
Entäs sankarimme? No, Orava pääsi kiusaajistaan eroon muutettuaan Talon "Kellari"-alueelta Keskimetsään, jossa hän meni Jänisopisto Suitsukaareen opiskelemaan onnenkalutiedettä. Orava oli aina ollut kiinnostunut tieteestä ja henkiasioista, koska hän asui pienempänä alueella, jonne sateen vaikutus näkyi hyvin. Sade oli kiehtonut eläinkuntaa aina, koska sitä tapahtui usein, ja harvat osasivat kertoa, mistä se tuli ja milloin se tulee. Onnenkalutieteen linjalla oli todella usein vanhoja ja pikkuisia, mutta äärimmäisen viisaita etanoita, kuten mainetta niittäneet veljekset Heinä ja Sirkka, luennoimassa. Orava ihaili äärimmäisen paljon erityisesti Heinää, mutta ei koskaan uskaltanut kysyä häneltä niitä kysymyksiä, joita Oravan mieltä olivat mietityttäneet, ennen valmistumistaan.
Oltuaan täyspainoinen Onnenkalutieteen "Hönö" (Jänisten keskuudessa oleva nimitys ~Maisterille), Orava rupesi tutkimaan sadetta, kuitenkin yksin, ainoastaan teoriapohjaiset teokset apunaan. Orava sai kuitenkin elantonsa tuolla työllä, ja sai paljon uutta tietoa sateesta. Jossain vaiheessa Orava rupesi kuitenkin miettimään, aikooko hän puuhailla tutkimustensa kanssa koko loppuelämänsä. Monet kysymykset häiritsivät hänen päivittäisiä toimiaan, kunnes tapahtui jotain odottamatonta. Oravan isä Pähkinä oli menehtynyt. Pähkinä oli hieno jänis, joka oli aina hyvässä kunnossa, olihan hän sentään entinen pituushyppääjä. Kuitenkin, Pähkinä oli jo erittäin vanha jänis, ja hänen terveydentilansa oli heikentynyt huomattavasti sen jälkeen, kun hänen silmänsä alkoivat reistailla, eikä kukaan enää pitänyt hänestä huolta.
Pähkinän kuoleman jälkeen Orava päätti tehdä elämäänsä muutosta, ja päätti lähteä reissaamaan. Talossa asuville metsäläisille Talo oli ainoa maailma mitä oli, koska se oli aivan järjettömän iso metsä, jota ympäröi vesi, Talo oli metsä keskellä järveä.
Orava päätti siis reippaana jäniksenä kerätä varansa, ja lähti ensin etelään, kohti kartasta arpomaansa paikkaa nimeltä KuusiKuusiKaarna. Tässä paikassa oli paljon puita ja se oli harvaan asuttu, joten sieltä saattaisi löytää jotain ennennäkemätöntä.
Taivaltaessaan eteenpäin Orava tuli huomanneeksi, että monet vastaantulijat liikkuivat pareissa. Hän tapasi myös muutamia vanhoja tuttuja, kuten Kissa nimisen Siilin, joka oli opiskellut samassa opistossa kuin Orava, ja Kissan kaverit Musti ja Karvinen, joista toinen oli myös siili ja toinen oli Oravan tapaan jänis. Orava tapasi myös lapsuudenystävänsä Ketun, joka oli pariutunut Majava-nimisen näädän kanssa. Orava törmäsi myös useaan otteeseen Talon hallitsijakarhuun Aurinkoon, joka oli tekemässä lukuisia bisnesmatkojaan.
Nähdessään monia muitakin tuttuja, jotka eivät kuitenkaan tunteneet Oravaa, häntä rupesi askarruttamaan eräs seikka. Monet heistä kulkivat pareissa, esimerkiksi Suitsukaaressa Oravan suuresti ylenkatsoma Eskimo oli pariutunut Monni-nimisen jäniksen kanssa, jota Orava piti opiskeluaikoinaan hyvinkin viehättävänä, mutta ei koskaan päässyt juttelemaan tälle sen paremmin.
Oravaa askarrutti, miksi hänellä ei ollut tällaista paria. Hän oli elämänsä aikana tapaillut moniakin kiinnostavia jäniksiä ja paria muitakin lajeja, mutta niistä ei koskaan kehkeytynyt mitään muistamisen arvoista. Oravaa alkoi hiukan suruttamaan hänen muistettua etäisesti sen tunteen, mikä tuli kun hän katsoi viehättävää jänistä silmiin, tai kun hänelle sanottiin "sinua olen odottanut koko elämäni". Oravalle muistui mieleen jutut, mitä muut jänikset olivat opistolla puhuneet aina lomien jälkeen. Orava oli silloin tosin lähinnä huvittunut muiden huolista, koska hänestä tuntui, että muut jänikset (ja muut jänisopistoon päässeet elikot) eivät koskaan olleet tyytyväisiä kanssakäymisiinsä, ja heidän opiskelunsa kärsi siitä. Orava oli itse yksi parhaita opiston suorittajia, hän ei ailahdellut päätöksissään.
Nyt kuitenkin Orava toivoo, että olisi siihen aikaan ollut aktiivisempi tuolla rintamalla. Vanhemmiten on vaikea löytää kumppania, koska kaikki ulkonakäyminen ja tutkimusten jättäminen vaatii jonkun syyn. Oravan ystävätkin ovat lähinnä tutkijatovereita, joten heidän mukanaan on paha lähteä etsimään seuraa. Yksi heistä on sitäpaitsi jo vakiintunut.
Oravaa kuitenkin innosti ajatus siitä, että hän saattaisi matkallaan löytää jotain mielenkiintoista. Hänestä tuntui kuitenkin hölmöltä ajatella tätä matkaa seuranhakureissuna, mutta hänellä ei ollut muutakaan päämäärää. Hänelle kuitenkin muistui mieleen eräs rytmi, jota kaukaa tullut ääniporukka oli takonut ulkomaailmasta tuomillaan rautaputkilla eräissä opiston pippaloissa. Lähinnä susista koostuva musiikkiryhmä Rautapäät luotti äänialassaan tiukan kolinan rytmiin ja melodiseen ulvontaan. Orava oli pitänyt ryhmän kappaleesta "Kesytän mä maan", ja hän päätti lainata tuota kappaletta, jos häneltä kysyttäisiin, mikä hänen matkansa tarkoitus on.
Orava ei ollut vielä kovinkaan kaukana, mutta ilta alkoi jo laskeutua. Eräs hänen tutuistaan piti lähellä olevaa majoituspaikkaa, johon Orava jäi yöksi. Samassa paikassa oli edellisenä iltana torkkunut hallitsija Aurinko, joten aivan tasottomasta paikasta ei ollut kyse. Oravaa kuitenkin häiritsi tieto siitä, että majatalon pitäjä, Ahven-niminen opettaja Onnenkalutieteen linjalta, piti tätä majoituspaikkaa (Joka oli muuten nimeltään Ahvenanmaa) parinsa, Apila-jäniksen kanssa. Apila ja Orava olivat olleet opiskelutovereita, ja Orava laski jo silloin leikkiä Apilan kiinnostuksesta opettajaansa Ahveneen. Ilmeisesti Ahven oli ollut kuitenkin myös samoilla linjoilla.

Seuraavana päivänä Orava lähti kohti KuusiKuusiKaarnaa. Matkallaan hän ei tavannut juurikaan tuttuja, mutta monia hahmoja kyllä tuli vastaan. Kulkiessaan Kivelän läpi, häntä vastaan tuli kettu. Orava oli varsin peloissaan, koska ketut ovat tunnetusti jänisten perään.
Kettu kysyi Oravalta: "Hei pikkuinen, mikä nimesi on?"
Orava vastasi Ketulle: "Orava"
K: "HAH! Et sinä ole mikään Orava, sinä olet jänis!"
O: "Ei, kyllä minä olen Orava nimeltäni. Mikä sinun nimi on?"
K: "Minä olen Rusakko. Mutta en kyllä todellakaan usko että sinä olet Orava, miksi huijaat minua?!"
O: "Kyllä minun nimi on Orava. Ethän tee minulle mitään pahaa?"
K: "Mitä pahaa minä sinulle oikein tekisin? Itseasiassa minä taidan tästä poistua, en halua olla missään tekemisissä jäniksen kanssa, joka luulee orava. Olenhan sentään Rusakko, joku roti sentään!"
Ihmetyksissään Orava jatkoi matkaansa, ja ymmärsi kyllä varsin pian, mistä kettu oli tullut. Kivelän laidalla on Hullujen Eläinten Koti, nimeltään Vuohileka. Siellä näyttikin olevan aikamoinen häslinki ja joka puolelta kuului "Etsikää se perkeleen Rusakko!". Oravan oli pian aika kaivaa esille yöpymisvarusteet, sillä oli tulossa pimeä ja hän saapuisi pian Kummelin rajalle, jota ei kannata ylittää ilman päivänvaloa.

Seuraavana päivänä Orava ylitti Kummelin, ilman ihmeempiä sattumuksia. Orava ihmetteli, mistä Kummelin maine juontaa juurensa, hänellä ei ollut mitään vaikeuksia päästä siitä eteenpäin. Hän ei tosin tavannut siellä ketään. Toisaalta, Kummeli ei ole kovin suuri alue, mutta sen läpäisyyn Oravalla oli mennyt koko päivä, joten hänen piti taas leiriytyä.

Neljäntenä päivänä Orava hoksasi, miksi Kummelin maine oli mitä oli. Kummeli oli aivan saaren laidalla, joten siellä oli mahdollisuus hukkua. Kummeli tulee äärimmäisen tylsäkulkuisen Lehtiperkiön jälkeen, joten monella sen ylittävällä on aistit ja keskittymiskyky herpaantunut jo niin vahvasti, että vahinkoja sattuu. Neljäntenä päivänä ei tapahtunut mitään, ja Orava aloitti lepäämisen jo aikaisin osittaisesta huimaamisesta johtuen (joka taas johtui siitä että maisemat toistivat itseään aivan liiaksi). Yöllä Orava kuitenkin heräsi.
Noin metrin päässä Oravan naamasta oli vihaisen näköinen vanha susi. Orava pelästyi huomattavasti ja päästi lyhyen kiljaisun, kunnes rauhoittui ja kysyi sudelta:
O: "Kuka sinä olet ja mitä haluat minusta?"
Susi vastasi siihen murahtaen: "Minä olen vanha ja kokenut susi Wolverine, ja olen nähnyt nälkää jo liian kauan. Sinä olet minun seuraava ateriani!"
Orava kauhistui, mutta piti päänsä ja tokaisi:
O: "Sinä siis haluat syödä minut, mutta minä en pelkää kuolemaa. Haluaisin kuitenkin saattaa tämän retkeni vielä päätökseen."
W: "Minkä ihme retken?"
O: "Olen matkalla KuusiKuusiKaarnaan, tarkastamaan mitä siellä on."
W: "Niinkö? Minä asun KuusiKuusiKaarnassa, ei siellä ole mitään muuta kuin typeriä oravia."
O: "Hassu sattuma, minä olen nimeltäni Orava."
W: "Siinä tapauksessa saattaisit ehkä löytääkin sieltä jotain mielenkiintoista. Muuten se on aivan turhaa aluetta, pelkkää kesyttämätöntä maastoa, jossa ei ole mitään hienoa. Meitä susia siellä kyllä riittää, koska siellä on varsin ihanteellista asua, tosin liikakansoituksesta johtuen lähdin itse sieltä pois."
Oravalle tuli kesyttämättömästä maastosta mieleen Rautapäiden "Kesytän mä maan" mieleen, ja hän rupesi hyräilemään sitä. Yllättäen Wolverine-susi yhtyi hänen hyräilyynsä ja he musisoivat todella pitkään, kunnes alkoi jo hengästyttää.
Hetken kuluttua Wolverine tokaisi jotain yllättävää: "Tuo on muuten minun tekemä kappale".
Orava oli niin ihmettynyt että hän pysähtyi hetkeksi.
Takerrellen hän sai kysyttyä Wolverinelta: "Oletko sinä kuulunut Rautapäihin?!"
Wolverinen nuutuneet ja elämää nähneet silmät alkoivat sädehtiä, ja niissä alkoi olemaan innostunutta kiiltoa. Hän kertoi Oravalle olleensa Rautapäiden perustajajäseniä, yksi niistä, jotka olivat nähneet ulkomaailman ja löytäneet rautaputkia- ja muita kappaleita, joiden avulla he toteuttivat äänimaailmansa. Wolverine oli kuitenkin erotettu Rautapäistä hänen aina vain kasvavan sammakko-addiktionsa takia. Sammakot olivat todella vaikeasti saatavia ja ne kustansivat paljon, mutta susien keskuudessa sammakko oli ankarin huumausaine, ja Wolverine oli yksi ankarimmista susista niihin aikoihin. Sammakot olivat kuitenkin nousseet Rautapäiden yli, ja Wolverine ei ilmaantunut osille sovituista esityksistä (mm. Jänisopistoon), joten hänet jouduttiin pistämään hiekkaterapiaan ja Rautapäät jatkoivat ilman menehtymisen partaalla olevaa Wolverinea. Wolverine selvisi kuitenkin, ja oli jälleen uutta intoa täynnä jatkamaan Rautapäissä. Rautapäät eivät kuitenkaan pärjänneet ilman Wolverinen intensiivistä takomista eivätkä he omanneet niin mahtavaa näkemystä uuden materiaalin kokoamista varten, joten Rautapäät olivat lopettaneet toimintansa. Sen koommin ei Talossa ole kuultu mitään niin suurta äänitaidetta, koska Wolverine heitti suutuksissaan rautaputket järveen.
Orava oli hämmentynyt siitä, että tämä suuri mestari oli siinä hänen seurassaan, ja oli jo unohtanut, että hetki sitten hänet meinattiin syödä. Wolverine oli myös unohtanut tuon uhkauksen ja tarjosi Oravalle apua KuusiKuusiKaarnaan löytämisessä. Ja tietysti seuraa, edessä oli sentään vielä pari päivää äärettömän tylsää taivallusta Lehtiperkiössä.

Seuraavana päivänä Orava ja Wolverine heräsivät hyvin myöhään, koska edellinen ilta oli mennyt melko pitkäksi. Lyhyen päivän aikana he eivät ehtineet kovin pitkälle, mutta he tutustuivat toisiinsa varsin tarkasti. Kuten taiteilijan elämään kuuluu, Wolverinella oli ollut monia kumppaneita ja hän tykkäsi muistella niitä, mutta hänen kävi hiukan sääliksi Oravaa, joka ei ollut eläessään päässyt niin koviin hommiin. Wolverine antoi monia toimivia neuvoja, mutta ne eivät sovi Oravan luonteelle. Itseasiassa Orava ei oikein edes käsittänyt, miten sellaiset voivat edes saada ketään kiinnostumaan.
Wolverine naurahti ja tokaisi: "Hah, ei sillä ole väliä mitä tekee, vaan kuka tekee. Minun karismani on aina ollut hyvin vahva, ja sille sopii tuollainen ulosanti. Sinä saattaisit vaikuttaa naurettavalta jos kokeilisit samoja kikkoja, joten unohda vinkkini. Ole vain oma itsesi, sen pitäisi riittää loppuun asti jos kohde on oikea".
Orava oli hiukan häkeltynyt, mutta hymyili silti ja nyökkäsi.

Kuudentena aamuna Wolverine totesi: "Jos matkaamme tänään hiukan reippaammin, olet huomenna KuusiKuusiKaarnan luona. Mutta muista että se paikka on täynnä susia, monet paljon minua nuorempia, vahvempia ja nälkäisempiä. Eikä heillä ole mitään syytä olla syömättä sinua."
Oravalla kävi mielessä että mikäköhän Wolverinen syy jättää hänet syömättä oli, mutta hän ymmärsi olla miettimättä sitä ääneen.
Monen tunnin taivaltamisen ja intensiivisen keskustelun laantumisen jälkeen alkoi sataa. Oravaa kiehtoi sade huomattavasti, mutta Wolverine inhosi vettä. Paljon maailmaa nähneenä, se ei kuitenkaan osannut suojautua kunnolla, ja ukkosen äänen kuullessaan Wolverine rupesi juoksemaan ympyrää ja huutamaan hulluna. Se pisti käpälät silmilleen ja tärisi puun juurella pelokkaana. Oravaa asia lähinnä huvitti, mutta huolestuttikin hiukan.
Hän tokaisi ystävälleen: "Tule pois sieltä puun juurelta, salama saattaa iskeä puuhun ja silloin sinusta tulee kasa tuhkaa."
Wolverine ulvoi kuitenkin peloissaan takaisin: "En halua mennä veteen, pelkään vettä. Tässä on turvallista."
Orava kuitenkin meni muutaman puun keskikohdalle, ja huusi Wolverinelle: "Tule tähän, tähän kohtaan ei sada ollenkaan. Tuo jyrinä mitä kuulet ja välähdykset mitä näet ovat salamia. Salamat saattavat iskeä korkeisiin puihin, halkaista ne kahtia ja sytyttää palamaan. Ja sinä istut juuri tämän alueen ehdottomasti korkeimman puun juurella."
Wolverinella oli sen verran itsesuojeluvaistoa kuitenkin vielä jäljellä, että hän meni Oravan viereen. Sade ei meinannut lakata ollenkaan, joten he ehtivät nukahtaa siihen paikkaan.
Orava heräsi murinaan ja töminään. Hän kummastui ja hiukan pelästyikin nähdessää Wolverinen murisevan puille, juoksevan minne sattuu ja hyppivän puiden runkoihin. Vielä enemmän Oravaa ihmetytti puista lentelevät kävyt.
Orava huusi Wolverinelle: "Mitä ihmettä oikein tapahtuu?!"
Wolverine ärjyi vihaisena takaisin: "Heräsin siihen että joku vimmatun oravanrääpäle heitti minua kävyillä! Nyt se samainen mokoma hyppii puusta puuhun, kerää käpyjä ja heittelee minua niillä edelleen!"
Orava kummastui ja huusi ilmaan: "Miksi sinä, kuka oletkin, heittelit Wolverinea kävyillä ja herätit hänet?"
Ylhäältä päin tuleva ääni vaihtoi kokoajan lähdettään, koska orava oli nopea liikkeissään. Se vastasi Oravalle: "Minä asun täällä, älkää häiritkö minua tai tulko minun alueelleni! Minun on karkoitettava teidät täältä ja aloitin sudesta, koska jänis on aina helpompi ajaa tiehensä!"
Orava oli vähän ihmeissään tuntemattoman oravan aggressiivisuudesta, mutta yritti leppyyttä sitä: "Olemme hyvin pahoillamme, emme tienneet että tämän osan Lehtiperkiöstä omistaa joku. Olimme tässä kohtaa pitämässä sadetta ja matkaamisesta väsyneinä nukahdimme, koska emme päässeet etenemään sateen takia!"
Puissa hyppivä orava oli edelleen vihainen ja käski matkalaisten painua tiehensä. Wolverinekaan ei ollut rauhoittunut ollenkaan, mutta Orava halusi päästä tilanteesta hyvin mielin, joten hän pyysi Wolverinea rauhoittumaan ja oravaa tulemaan alas ja tekemään sovinnon. Hyvin vastahakoisesti se kuitenkin suostui, ei tosin vaivatta. Wolverinen piti olla täysin paikoillaan ja hiljaa viisi minuuttia putkeen, mitä se ei ole tehnyt varmaan koskaan elämässään. Ei se aluksi meinannut onnistua siinä ollenkaan.
Aggressiivinen orava tuli puustaan alas, ja katsoi Orava-jänistä silmiin.
Wolverine huudahti vihoissaan: "Tämän olisi voinut sopia paremmin kuin alkamalla heti tulittamaan kävyillä!", mutta tuntematon orava ei kuullut häntä, eikä kuullut Orava-jäniskään. He vain tuijottivat toisiaan silmiin. Wolverine oli ihmettynyt ja koitti murahdella kysymyksiä ilmaan. Ne kuitenkin jäivät ilman vastausta. Susi kiersi oravaa ja Oravaa ympäri, ja tökki Oravaa kuonollaan. Kumpikaan ei reagoinut. Wolverinen hermot olivat kireällä, ja hän sanoi Oravalle: "Minä lähden. Osaat tästä KuusiKuusiKaarnaan varmaan itsekin."
Orava tuijotti puusta tullutta oravaa vielä hetken, ja kysyi sitten häkeltyneenä: "Mitä sanoit?"
Wolverine toisti sanomansa, ja Orava vastasi: "Odota, tarvitsen sinua vielä."
Wolverine tassutteli takaisin oravan ja jäniksen luo, ja ilmaisi halukkuutensa jatkaa matkaa.
Aiemmin huomattavan aggressiivinen orava oli nyt uskomattoman lauhkea ja se kysyi lempeästä: "Saanko tulla mukaanne?"
Wolverinen silmät suurenivat ja hänen leukansa loksahti auki. Orava jähmettyi paikoilleen, se tunsi sydämensä jättävän lukuisia iskuja välistä. Orava meinasi jo unohtaa, miten hengitetään, kunnes se sai kysyttyä: "Mikä on nimesi?"
Kiiluvasilmäinen orava totesi: "Jänis", johon helpottunut Orava vastasi: "Tiesin sen."
Wolverine kääntyi johdattamaan nuorta paria kohti kerran taakse jättämäänsä asuinseutua. Sitä huvitti suuresti tapahtunut, mutta samalla sitä myös hävetti jo etukäteen Oravan puolesta, koska hän tiesi sitä koittavan aika vaikeat ajat.
Illan tullessa kolme matkalaista leiriytyivät paljon kauemmaksi KuusiKuusiKaarnasta kuin heidän alunperin oli tarkoitus. Keskusteltuaan paljon elämästään ja teoistaan, Wolverinen jo kyllästyttyä Oravan juttuihin, jotka oli itse jo kuullut aiemmin, ja päinvastoin, kysyi Jänis jotain yllättävää:
"Mihin olette menossa, ja mikä matkan tarkoitus on?"
Orava vastasi luonnollisesti olevansa matkalla KuusiKuusiKaarnaan, mutta rupesi hiukan jo epäröimään ruvettuaan miettimään matkan tarkoitusta. "Kesytän mä maan", se oli sanonut, mutta jo matkan alkupuolella se toivoi löytävänsä elämänkumppanin. Orava oli kuullut useasti vanhan legendan, jonka mukaan täydellisellä puolisolla olisi sama nimi kuin hänen kumppaninsa laji. Orava ei kuitenkaan koskaan tuntenut ketään, jolla näin olisi ollut, vain jotain etäisiä legendoja vanhasta hallitsijasta-karhusta nimeltä Leijona, jonka puoliso oli leijona nimeltä Karhu. Nämä kaksi olivat yhdessä luoneet Talon suurimpaan kukoistukseensa koskaan. Epävarmana Orava ehdotti, pitäisikö matka sittenkin lopettaa, ja lähteä takaisinpäin. Wolverinelle ajatus kävi mainiosti, sillä Oravahan oli keskeyttänyt sen oman matkan yhteentörmäyksessä. Jänis taas oli tullut heidän mukaansa ilman tietoa määränpäästä, eikä sitäkään houkuttanut astua kirjaimellisesti suden suuhun. Niin he päättivät kääntyä takaisin aamulla.

Jo viikko reissussa, ja Orava oli löytänyt etsimänsä. Wolverine oli Oravasta ylpeä ja yritti kaiken aikaa mennä omia teitään ja jättää Oravaa ja Jänistä rauhaan. Tämä onnistui osittain, osittain ei.

Kahden päivän jälkeen he olivat Kummelin luona. Wolverine huomautti, että Kummeli kannattaa kiertää, koska se on vaarallinen. Orava oli toista mieltä, olihan hän ylittänyt sen turvallisesti ja helposti jo kertaalleen. Wolverine tiesi turvallisemman, mutta hitaamman reitin, ja oli valmis menemään sitä itse, jos Orava halusi kerta Jäniksen kanssa mennä Kummelin poikki. Niin heidän tiensä erosivat.
Orava oli kuitenkin tehnyt pienen virheen lähtiessään kulkemaan Kummelin läpi Jäniksen kanssa. Alkoi sataa, ja kivipintainen Kummeli oli aivan märkä. Heidän etenemisensä oli hidasta ja liukasta. Jänis oli tiukasti kiinni Oravan selässä, ja Orava yritti loikkia liukastumatta. Eteneminen oli kuitenkin todella hidasta, koska heidän molempien paino oli huomattavasti suurempi kastuneen turkin takia. Tässä oli onneksi se hyvä puoli, että liukastuminen oli myös epätodennäköisempää. Oravan voimat alkoivat ehtyä pikkuhiljaa, mutta niin alkoi sadekin. Hengästyneinä pariskunta istui liukkaalle kivelle tiukasti kiinni toisiinsa.
J: "Kuollaanko me tähän?"
O: "Emme me kuole, kyllä tästä vielä selvitään."
Jänis oli peloissaan ja tärisi niin lujaa että molemmat alkoivat vähitellen liusua pitkin liukasta kiveä kohti järveä. Yrityksistä huolimatta he eivät onnistuneet pelastamaan toisiaan kylmältä kylvyltä, mutta raivoava meri kyllä pelasti heidät hukkumiselta, he lensivät takaisin rantaan ja tarttuivat lujasti kiinni tukevana kalliossa seisovaan kiveen. He nukahtivat siihen peläten etteivät enää heräisi.

Aurinko paistoi täyttä häkää, mutta Orava luuli olevansa vieläkin veden vallassa. Hän kuitenkin heräsi Jäniksen kiehnäämiseen ja alkoi huutamaan ja loikkimaan onnellisesti ympäriinsä huomattuaan selvinneensä. Pariskunta jatkoi matkaa, kunnes tapasi taas ketun. Kettu oli todella vihaisen ja ilkeän näköinen, mutta Orava arveli sen olevan taas yksi Vuohilekasta karannut hullu.
Kettu ilkkui matkalaisia: "Mitäs mitäs, täällähän on kaksi väsyneen näköistä rääpälettä, pienoinen jänis ja säälittävän näköinen orava. Tässähän ollaan vasta herätty ja aamiainen kävelee samantien nenän eteen! Mihinkäs te olette matkalla ja mistä olette tulossa?"
Orava vastasi ylpeänä: "Olemme tulossa KuusiKuusiKaarnasta ja olemme matkalla takaisin Keskimetsään!"
Kettu naurahti ja huusi röyhkeänä: "Sen lisäksi että te olette aivan surkimusten näköisiä, olette selvästi myös valehtelijoita! Ettekö tiedä kuka minä olen? Minä olen Talon häikäilemättömin kettu, nimeltäni Apina! Ja te ette ole selvinneet KuusiKuusiKaarnasta, susien maasta, elävänä! En jaksa haaskata aikaani tähän typerään sanailuun, vaan te kuolette nyt! HAHAHAHAAA!!!"
Orava tiesi että nyt ei leikitä, hän nimittäin tunsi Apinan nimeltä, ja niin tunsi ilmeisesti Jäniskin. Apina ei oikeasti liioitellut itsestään, se todellakin oli Talon suurin paholainen, joka oli mm. välittänyt Marinadi-käärmeelle kaiken tämän edelleen välittämän ruohon, kävyt ja muut kovat aineet ja myöhemmin syönyt Marinadin!
Orava ja Jänis lähtivät karkuun niin lujaa kuin pääsivät, lujempaakin. Apina juoksi niiden perässä kuola valuen tasaisena vanana pitkin maata. Orava ja Jänis olivat vasta äskettäin lähteneet Kummelista, mutta olivat siellä taas. Porottava aurinko oli lämmittänyt tumman kallion niin, että siihen astuminen paljain jaloin poltti. Apina tiesi sen ja loikkasi juuri ennen kallioiden alkua Oravan kimppuun. He taistelivat kynsin hampain, turkkia lähti molemmilta ja verta tuli, Apina onnistui saamaan Oravaan todella kriittisiä vammoja. Heidän kamppailunsa kuitenkin loppui Jäniksen heitettyä hyvin tähdätyn osuman kivellä Apinan päähän. Apina kaatui polttavalle kalliolle, pää verta tulvien.
Se sanoi viimeisinä sanoinaan: "Minä nauran sinulle kuoleman kielissäkin, jänönen! Sinä olet todistanut minut voittamalla olevasi tarpeeksi mahtava otus hallitsemaan KOKO TALOA, mutta et tarpeeksi vahva selviytymään siitä itse hengissä! Sinä kuolet vammoihisi, kuten minäk..."
Apinan raivolla huutamat sanat katkesivat sen kuoltua siihen paikkaan. Sateen sattuessa se olisi valunut mereen, mutta tällä kuumuudella sen nahka lähinnä suli kuumaan kallioon kiinni.

Apina sanoi Oravan olevan valmis kuninkaaksi, ja Jänis olisi niin halunnut kuningattareksi. Jänis raahasi Oravan pois kuumalta Kummelilta metsän suojaan, ja yritti parantaa sitä. Orava vain mietti päässään opiskeluaikojaan, sen pään sisässä kummittelee rytmit, ulvonnat ja sanat liittyen kappaleeseen "Kesytän mä maan". Orava oli aluksi kiusattu, sitten vain ulkopuolinen. Nyt hän on kuningas.