IRC-Galleria

Kesä mennyt mitä vikkelimmin parkourin yhteydessä. Olen kalunnut uusia paikkoja Jyväskylässä ja eksynyt tampereelle asti hyvien ystävien luokse pitämään Finland Flow tapahtumaa.

Vasta tänä kesänä tajusin kunnolla mitä parkour on. Se on itsensä vahvistamista niinkuin Belle totesi. Isoja asioita ei kannata ryhtyä tekemään heti kuten droppailemaan korkealta. Voltit ovat hienoja mutta niin pieni osa kuitenkin parkouria. Näiden sijaan olen kovin keskittynyt erilaisiin voimia vaativiin asioihin kuten ponnistuksen parantamiseen sekä kiipeämiseen että yleisin lihaskunnon kohottamiseen. Näiden kolmen kokonaisuuden avulla saan nostettua niin fyysista kuin henkistä rajaa paljon korkeammalle loukkaamatta vartaloani yhä enempää.

Voi kuinka vaikeata onkaan hypätä ensimmäisiä kertoja edes metrin päähän leveydeltään n.10cm paksulle kaiteelle tai muurille siten että siihen pystyisi vain jäämään. Vielä vaikeampaa on kävellä tavallisellä pyöreällä kaiteella kaatumatta jommallekummalle puolelle tai menettä omia sukukalleuksia. Olen tajunnut että sitä mitä ei osaa pitää harjoitella ja sitä mitä osaa pitää karsia, mutta taitoja kuitenkin pitää yllä. Mitä paremmaksi tulet, sitä enemmän vanhoja asioita sinun pitää osata.

Itse olen kehittynyt fyysisesti parkourin suhteen tänä kesänä huimasti edelliseen verrattuna. Olen tänä kesänä vähentänyt voltteja aika rutkasti, kuitenkin pitäen ne muistissa silloin tällöin. Kiipeeminen on parantunut, pehemämmät alastulot, vaultit, omat rajat tullu selviksi mm. pressuissa (Okei tätä en ihan pääse tasajalkaa. Saan molemmat jalat reunalla mutta kellahan sitten taakse - Tähän taas pääsen päälle). Sitä näin loman loppuessa kun parkourkin jää vähän vähemmälle koulun takia miettii, kuinka paljon on oppinut uutta kun on luopunut vähän vanhasta. Kiitoksia kavereille ja niille viisaille ihmisille joista olen voinut ottaa mallia ja olla mukana matkimassa - apinoimassa

Volttis kuittaa ja kiittää kaikkia lukijoita