IRC-Galleria

Itseviihdykkeeksi kehiteltyä pohdintaa siitä, miksi maailmankaikkeus on sekä deterministinen, että indeterministinen, ja ylipäätään olevan luonteesta ja ihmisen käsityksestä siitä. Kyseenalaistakaa ja kritisoikaa! Pahoittelen hankalaa kielenkäyttöä, on vaikeaa käsitellä ihmisen tajuamisen rajoissa asiaa, johon ihmisen käsityskyky ei riitä. Ja ehkä siksi ideanakin kuolleena syntynyt. :D

Maailmankaikkeudessa kaikki tapahtuu juuri miten se tapahtuu. Maailma on olemassa, koska se on olemassa, ja vaikka maailmankaikkeuden olemassaololle olisi suurempi tarkoitus, on tämä tarkoitus lopulta olemassa vain siksi koska se on olemassa, ja tätä tarkoitusta kohti pyrkiminen vaatii maailmankaikkeudelta tapahtumia, jotka vain tapahtuvat, koska ne pyrkivät kohti tarkoitusta, joka vain on.

Tai toisin muotoiltuna, kaikki tapahtuu. Kysymys "miksi kaikki tapahtuu" on tässä viitekehyksessä turha, sillä kaikki tapahtuu myös aina. Kaiken tapahtuminen ja universumin olemassaolo ei vaadi toimiakseen aikaa, sillä kaiken tapahtuminen aina on ajasta riippumatonta. Aika itsessään on pelkkä termi, joka kuvaa sitä suhdetta, jolla havaitsija havaitsee tapahtumisen verrattuna havainnon kohteeseen. Maailmankaikkeus on olemassa, koska se on vakiotila ja se tila, missä kaikki tapahtuu - tai paremminkin se, joka tapahtuu. Oikeastaan lienee typerää erotella olevaa ja olematonta toisistaan - miettikääpä, miten paljon materiaa maailmankaikkeudessa ylipäätään on. Universumista massiivinen valtaosa on silkkaa tyhjää, ja vain tavattoman pieni osa on materiaa; galakseja, planeettoja, tähtiä. Materia taas muodostuu atomeista, joiden välillä vallitsee samankaltaiset mittasuhteet kuin avaruudessakin erinäisten kappaleiden välillä - valtaosa atomista on pelkkää tyhjää. Atomin taas muodostavat kvanttihiukkaset, joiden olemassaolo on ylipäätään hyvin häilyvän ja sattumanvaraisen tuntuista, jotka eivät ole koostumukseltaan tietynlaisia, jotka eivät sijoitu tiettyyn yhteen pisteeseen ja joita on vaikea luokitella joko energiaan tai materiaan.

Kaikkeus on siis valtaosin tyhjää, ja se käsittämättömän pieni osa, joka on jotain muuta kuin tyhjää, on häilyväistä, kaoottisesti käyttäytyvää ja ihmisen ymmärryskyvylle ainakin toistaiseksi melko lailla liikaa.

Ongelma saattaa olla siinä, että olemme törmänneet olevaisen pienimpään yksikköön, joka on jo lähes sama asia kuin ei-olevainen, ja jota ei siksi saada sovitettua järkevin keinoin olevaisen muottiin.

Väitän, että asioita on olemassa sanan varsinaisessa merkityksessä vasta kun on olemassa havaitsija, joka erottelee olevaisen ei-olevaisesta sen perusteella, mitä kykenee havaitsemaan ja ymmärtämään. Muulloin jaottelun tekeminen on tarpeetonta - universumi on, koska se on vakiotila, joka tapahtuu (=joka on. Kehäpäätelmää, mutta mihin muuhun tässä voi edes päästä asiassa, joka itsessään on jo yhtä fraktaalia tapahtumaa tapahtumassa tapahtuman itsensä takia ja olemassaoloa oliossa vain olemisen itsensä takia?). Tosin tapahtuman johtaminen toiseen tapahtumaan voi olla taas yksinkertaistamista, koska aika ja kausaliteetti ovat ihmiskeskeisiä määritelmiä, ja kuten sanottua - kaikki tapahtuu, eikä universumi erottele niiden järjestystä, koska ne tapahtuvat ajasta riippumatta.

Mitä sitten tarkoitan kaikella lauseessa "kaikki tapahtuu"? Kaikkea sitä mitä tapahtuu. Koska universumi käyttäytyy tietyllä tavalla, se ei mitä ilmeisimmin voi käyttäytyä millään muulla tavalla, koska se on kaikki. Se ei voi myöskään muuttaa toimintaansa, koska se tapahtuu ajasta riippumatta, meidän käsittämämme ajan jokaisessa hetkessä.

Täten siis voinee hyvällä omallatunnolla sanoa, että koska kaikki tapahtuu joka hetki siksi, koska se tapahtuu, ei järjestelmässä ole sijaa sattumalle. Universumi ei voi tapahtua millään muulla tavalla, koska se on ainoa tapa - ja kaikki tavat - jolla mitään voi tapahtua. Universumi on siis vääjäämätön. Universumi on siis deterministinen.

Sitten taas pohditaan ihmisen käsitystä tiedosta ja totuudesta. Ihmisen havainto- ja ymmärryskyky ovat rajattuja, siksi ihmisen on mahdollisuus päätelmillään tehdä korkeintaan arvauksia ja ennusteita universumin toiminnasta. Ihmiselle tieto tarkoittaa hyvin perusteltua uskomusta, joka auttaa ennusteiden tekemisessä ja käytännön sovellusten kehittämisestä. Ihmisen todellisuus on pragmaattinen - se on totta, mikä toimii. Ihmisen on mahdotonta kuitenkaan hyödyntää kaikkea maailman tietoa, koska kaikki tieto ei ole ihmisen saatavilla ainakaan siinä muodossa, missä se on ilman havaitsijaa, koska heti havainnon hetkellä objektiivisesta tulee subjektiivinen ja havainnoimaton todellisuus vääristyy ihmisen havaitsemaksi todellisuudeksi.

Rajoittuneena havaitsijana ihminen ei vääristyneestä todellisuuden kuvastaan pysty erottelemaan kaikkia tuleviin tapahtumiin johtavia vaikuttajia, ja täten hänellä ei ole kykyä tehdä täysin luotettavia ennusteita (puhumattakaan siitä, että aika käsitteenä on väärä premissi, joka johtuu ihmisen rajoittuneesta käsityskyvystä - kuin kahdeksansilmäinen hämähäkki olettaisi maailmankaikkeuden koostuvan kahdeksasta yhtä aikaa toimivasta universumista, joiden havaitsijana hän toimii). Satunnaisuus taas tarkoittaa ennustamattomuutta ja ennalta-arvaamattomuutta. Ihmiselle todellisuuden kulku on siis käytännössä satunnaista - ihmiselle ei ole olemassa totuutta, vain todennäköisyyksiä. Determinismille ei ole sijaa maailmassa, jossa on aitoa sattumaa (jota mm. kvanttihiukkasten käytös on ihmisille), joten ihmisen maailma on indeterministinen.

Tästä päästään vapaaseen tahtoon. Ihminen ei pääse eroon siitä faktasta, että kaikki hänen päätöksensä perustuvat hänen edellisiin päätöksiinsä, ympäristön vaikuttimiin, neurobiologisiin ominaisuuksiin sekä ylipäätään hänen aivojensa kemialliseen koostumukseen. Tältä näkökannalta ajatellen hänen tahtonsa on täysin määrättyä ja determinististä, ja tämä kanta on oikea. Ihmisellä ei voi tässä kontekstissa olla vapaata tahtoa, koska se tarkoittaisi käytännössä kausaaliketjuista ja luonnonlaeista vapaata tahtoa. Ajatonta ajattelua, seurauksen näkemistä ennen päätöksen tekoa jne.

Kuitenkin jälleen on mietittävä sitä, mikä on ihmiselle merkityksellistä. Ihminen ei ymmärrä hänen ajatteluunsa vaikuttavia vaikuttajia, kuten hän ei ymmärrä täysin mihinkään muuhunkaan vaikuttavia tekijöitä. Koska hän kykenee vain arvioimaan, tekemään todennäköisyyksiä ja arvailemaan, hän ajattelee hänellä olevan useita toimintamahdollisuuksia. Nämä kuitenkin ovat vain potentiaalisia sellaisia, ja niistä lopulta on valittava vain yksi - nämä potentiaaliset teot eivät ole olemassa sen enempää kuin mitkään muut mielikuvituksen tuottamat rakennelmat. Vapaa valinta ihmisen ymmärtämässä mielessä on siis sitä, että on illuusio vapaasta valinnasta. Tällaisen vapaan valinnan voi menettää vain, jos hän ymmärtää jonkin rajoittavan sitä - tämä vaatii potentiaalisten toimintamallien ymmärtämistä ja erittelyä.

Tämä ajatusketju taas johtaa siihen, että mitä tietoisempi ihminen on potentiaalisista toimintamalleistaan, sitä useamman hän huomaa olevan mahdoton toteuttaa ja sitä vähemmän vapaaksi hän kokee tahtonsa. Ironisesti siis todellinen vapaus on sitä, että on vain yksi tapa toimia, eikä ymmärrä sitä.

Universumi on toiminnassaan siis tiedottomana ja absoluuttisena "oliona" kaikessa deterministisyydessään vapaampi kuin mikään tietoinen osa siitä.