IRC-Galleria

Wolmine

Wolmine

There will be no mercy from life, so dont try beg the forgivness.

...Sunnuntai 29.11.2009 16:14

taas on yksi viikko takana ja vielä on nelisenkymmentä samanlaista edessä... mutta mä jakan odottaa koska näen valoa edessäni... en enää istu siellä uilussa johon mut heitettiin kun mulle ei enää ollut käyttöä. se että olen synkistynyt johtuu siitä että olen tullut heikoksi, en osaa enää sulkea tunteitani sisälle jossa ne ennen olivat niin kiltisti, mutta eivät enää.
minä en enää osaa olla se tunteeton kone joka vain eli sen takia että vihasi kaikkea mahdollista. en ole varma vieläkään pidänkö muutoksestani mutta tällä hetkellä olen ihan tyytyväinen sillä olen löytänyt kaltaiseni sielun. minä löysin sielun joka on myös haavoittunut ja sekin ihmettelee kanssani tätä tunnetta jonka me molemmat tunnemme kunhan tiedämme kuuluvamme toisillemme.
tämä tunne on se jota emme edes uskonut olevan olemassa. se vietiin meiltä koska kohtalo halusi leikitellä meillä. ja nyt kun löysimme toisemme ja tappelemme kaikella voimallamme kohtaloa vastaan. minä en aio luopua löytämästäni aarteesta, en vaikka henki menisi. ja nyt tämä tunne tekee minusta vahvan ja jaksan seistä myrskyn silmässä. kohtalo ei tainnut tajuta että mitä enemmän se minulla leikkii, sitä vahvemman se minusta tekee...

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.