IRC-Galleria

Wycked

Wycked

~We are wild~ We are like young volcanoes~

30-Day Fanfic Writing Meme, Day 1Torstai 13.10.2011 22:43

Jep, eli päätin alkaa tekemään tällästä nyt sitten. Ja koska pidän memeistä ja pidän fanficcien kirjottamisesta (vaikkakin olen surkea mitään valmiiksi asti saamaan [koska taidan olla lievästi ADHD tai jotain, kyllästyn niin helposti]), tämä vaikutti kivalta aloittaa. Osa kysymyksistä on samoja mihin olen jo ennen jossain toisissa fanfic-aiheisissa postauksissani vastannut, mutta suurin osa oli uutta, joten mikä ettei.

Kaikki kysymykset olen jättänyt englanninkielisiksi, lähinnä siksi, että fanfic-sanasto on fanfic-sanastoa ja sitä on huono suomenkielelle mennä kääntämään. Vastaukseni ovat kuitenkin suomeksi.


1. How did you first get into writing fanfic, and what was the first fandom you wrote for? What do you think it was about that fandom that pulled you in?

Mä aloitin ficcien kirjottamisen varsinaisesti lukiossa, sitä ennen olin lähinnä kirjotellut jotain omia tarinankyhäelmiä. Se oli sitä aikaa kun innostuin japanimusasta ja jotenkin sitten etenkin Dir en greyn äijät oli jotain ylitsepääsemättömän loistavaa silloin mielestäni. Siitä se lähti se kirjottaminen, kunnolla band slashilla vaan.
Jotenkin se oli niin eksoottista sillon kun miehet näytti naisellisilta ja fanservice siihen vielä lisäksi, plus kun vielä eksyin Diru-ficcien pariin netissä ja tajusin että hitto, en olekaan ainoa jolla on noista tyypeistä keskenään tällasia ajatuksia. Ja sitten se vaan jotenkin jäi se ficcien kirjottaminen päälle kun kerran olin aloittanut, mutten ole varma olisko näin käynyt, jos en oliskaan lukiota jatkanut jostain syystä. Koska tuolloin lukioaikana tuli tavaksi, että kirjoitin aina tylsien oppituntien aikana ja tylsien oppituntien aikana myös sain parhaat ideani.

Dir20en20Grey20ness.jpg
Tällaisilla naamoilla varustetut tyypit siis tutustuttivat minut fanficcien maailmaan noin vuosina 2004-2005.

IhQtus-postausKeskiviikko 12.10.2011 03:02

Joo, mun pitäis olla jo nukkumassa, että jaksasin huomenna noustakin (kun viime yönä en saanut nukutuksi silmällistäkään), mutta katsoin just Conanin, missä oli vieraana Foo Fighters - joten eipä nukuta enää. Mistä syystä siis vielä postailen.

s090811-highfive.jpg

Oikeasti, rakastan noita kahta. :D Niin rentoja ja tavallisia jalat maassa-tyyppejä, vaikka onkin hiton kuuluisia. Miksei useempi julkkis voi olla samanlainen?

Plus hyvää musaa ne tekee, sekin vielä!

Testejä tylsyyteenTiistai 11.10.2011 01:04

Eli tein aikani kuluksi testejä tältä sivulta kun ei aina voi fanficcejäkään lukea, ja sain aika arvattavia tuloksia. Muun muassa nyt:

"Olet hillitty juhlija" ja sitten liibalaabaa siitä miten joskus menee överiksi mutta useimmiten osaan olla ihmisiksi.

"Olet raisu rokkari" ja sitten liibalaabaa siitä miten kuuntelen paljon erilaista musaa ja tiedän rock-musiikin historiasta sitä sun tätä.

"Olet semifriikki" ja sitten liibalaabaa siitä miten vapaa-aikani ulkopuolella sulaudun melko hyvin massaan, mutta miten harrastukseni ovat ehkä vähän kyseenalaisia ja tiettyjen henkilöiden kanssa voin ajautua niistä tuntien keskusteluihin.

Mutta seuraava ei olisi voinut enää enempää metsään mennä!

Millainen elokuva sytyttää sinut?

Ja mun tulokseni on tämä tässä:

Romanttinen draama
Sinulle sopii parhaiten tuttu ja turvallinen elokuva: romanttinen draama tai komedia. Vaikka tiedät, että elokuva menee aina lähes saman kaavan mukaan, sinua se ei haittaa! Nainen ja mies tapaavat, rakastuvat, he kohtaavat ongelmia, tiedossa on kyyneleitä ja väärinymmärryksiä, ja kun kaikki näyttää menevän täysin pieleen, saakin elokuva onnellisen lopun. Vaikka toinen päähenkilöistä kuolisikin, heidän välinen rakkaus ei koskaan kuole. Ah! Mielestäsi romantiikkaa – sekä draamaa – ei voi koskaan olla liikaa.

Suositeltavia elokuvia: Neljät häät ja yhdet hautajaiset, Notting Hill, Sex and the City – Sinkkuelämää, P.S Rakastan sinua, Just Go with It

Mitäh?! D: Anteeksi vain, mutta noista tossa luetelluista elokuvista en ole pitänyt yhdestäkään jonka olen nähnyt, ja eikös kaiken lisäksi Notting Hillissä vieläpä näyttele Julia Roberts? Eli yksi inhokkinäyttelijöistäni heti Cameron Diazin jälkeen. Joka muuten sekin on varsin tunnettu romanttisista hömppärooleista, että tuota...

Antakaa mulle kunnon yllättävä ja piinaava kauhuleffa tai oikeasti hauska komedia tai jos romantiikkaa sen olla pitää niin sentään se edes menevän musikaalin muodossa. Mutta ei.

This test has failed me. ._.

[en jaksa keksiä hienoa otsikkoa]Maanantai 10.10.2011 01:10

fangirlpost_thud.gif

Eli fangirl-postaus edessä, ja pahoittelen sitä kovasti, mutta minkäs teet kun harrastukseni on mitä on. :P

Obsessoituani tässä muutamat viime kuukaudet From Eroica with Love-mangasta, päädyin lopulta vaihtelun vuoksi selailemaan taas myös toisen suosikkimangani sivuja.

Ja rakastuin jälleen uudestaan. Tämä on nyt ehkä noin viides tai kuudes kerta kun uudelleenrakastun kyseiseen sarjaan, mutta niin se vain on.

Pet Shop of Horrors = ♥.

Nimestään huolimatta ei ole oikeastaan mun mielestäni kyllä niinkään kauhua (ekan volumen jälkeen ainakaan) vaan pikemminkin psykologista mysteerimangaa johon on sekoitettu draamaa ja toimintaa. Ja koska musta on kyse, tietenkin huumorilla höystettynä. :D

Repesin esimerkiksi tänään täysin osuessani vol. 6:ssa kutakuinkin tällaisen lauseen kohdalle (jonka olin jo täysin unohtanut edellisen lukukerran jäljiltä): "And then we come and find our son living like an animal in a pet shop at Chinatown, run by a man who looks like the bride of fricking Frankenstein!!!"

8DDDD
CountD21.jpg

Näyttäköön vaan Frankensteinin morsiamelta, mutta Count D kicks ass. >:D

Sitten kun vaan vielä jaksasin tilata ne neljä volumea mitä multa tota sarjaa puuttuu niin olisin onnellinen. Mutta kun 12 €/kpl plus postimaksut on vaan vähän... eh. :/

Edit: HAHAHAAHAHAAHAAHAHAHHHH tämä:

DefiningDreams-1.jpg

Toi äijä kuvassa on siis Malice Mizer-aikojen Klaha. Melkein kuolin, niin että kiitos tästä. XD Yhdennäköisyys on huomattava.

MiksiMaanantai 03.10.2011 01:11

pidän tästä kappaleesta? o__O


En kykene tajuamaan. Ehkä se on se Britannian lippu tossa videossa taustalla. Mennään tällä selityksellä.

Lisäksi asiasta männynkäpyyn, eli olen alkanut taas lukea From Eroica with Love-mangasarjaa uudestaan, ihan alusta asti. Tämä on nyt kolmas kerta, ja edelleen nauran ääneen sitä lukiessani ja myhäilen itsekseni noin joka toisen ruudun kohdalla.

Olen yrittänyt löytää jotain "uutta" sarjaa jota alkaisin lukemaan, turhaan. Etenkin Eroican jälkeen semmoisen löytäminen on tosi vaikeaa, koska en ole vielä koskaan ennen törmännyt mangaan, mikä on niin tulvillaan crackia kuin se.

Hävyttömästi myös tässä mainostan tuota kyseistä sarjaa, sillä mielestäni se on ihan äärimmäisen aliarvostettu tekele. Lukekaa sitä, oikeasti, antakaa mahdollisuus. Eka volume on vähän niin ja näin, mutta kakkosesta eteenpäin luvassa on pelkkää kultaa. <3

......Maanantai 19.09.2011 02:11

Koko päivän taas väsyttänyt niin hemmetisti, mutta koittanut silti pysyä päivän valveilla, että saisi sitten yöllä nukuttua. Kun vähän tuppaa olemaan mun unirytmi sellanen, että uneta ei ennen kello kolmea aamuyöllä ja sittenkin kun nukahdan niin heräilen tunnin parin välein katsomaan kelloa. >_o

Nukahdin kumminkin joskus illalla kaheksan aikaan vahingossa töllön ääreen ja nukuin yli tunnin ajan - eli nyt ei taas uneta tippaakaan. Jipii! -.-

Ja lopuksi pistetään musiikkia tähän loppuun, ihan keventämään sitä, että valitin vain uniongelmistani muutaman rivin verran ja ketään ei kiinnosta. :DDD



Tää on soinut mulla repeatilla pari päivää. Täydellinen esimerkki kappaleesta, jossa sanat ei kosketa mua millään tavalla (juu ei vaan kosketa ei), mutta ihan vaan laulajan äänen ja biisin melodian takia en voi olla rakastamatta. <3

Olen alkanut kuunnella ihan randomisti kaikennäköstä musaa viime aikoina. Mihinkäs sitä seuraavaksi tutustus.

Elokuvien naishahmotMaanantai 12.09.2011 02:24

Lueskeltuani tänään pitkään erinäisiä elokuvablogeja päädyin lopulta yhteen missä törmäsin kiintoisaan testiin, josta en ollut koskaan kuullutkaan.

The Bechdel Test tai suomeksi sanottuna Bechdelin testi tarkastelee erityisesti naisten roolia elokuvissa. Testi on siis seuraavanlainen:


Kun katsot mitä tahansa elokuvaa, mieti:

1. Onko elokuvassa vähintään 2 naishenkilöä joilla on nimet?
2. Puhuvatko he keskenään?
3. Onko puheenaiheena jokin muu kuin miehet?


Ja jos siis nuo kaikki kolme ehtoa eivät täyty, elokuva ei ole läpäissyt testiä. Simppeliä.

Rupesin heti tosissani miettimään noita kohtia, ja sitten sen jälkeen kaikkia niitä elokuvia, mitä olen vuosien varrella katsonut. Ja rehellisesti täytyy sanoa, ettei mieleen tullut muuta kuin pari hassua tekelettä, missä noi ehdot oikeasti täyttyy, näin äkkiseltään. Eikä nekään kaikki elokuvat, jotka täyttää nuo ehdot, ole mitenkään välttämättä kovin naisia imartelevia. Hmm.

Eli siis tulin selvittäneeksi ratkaisun sille, miksi en oikeastaan ikinä ole pystynyt kiintymään juuri yhteenkään naishahmoon juuri yhdessäkään elokuvassa. Pikemminkin musta usein tuntuu siltä, että ääliömäiset naishahmot (typerät, heikot itkupillit jotka ei ilman miehiä tunnu pystyvän mihinkään) pilaa muuten hyvän leffan läsnäolollaan.

En ole mikään feministi, mutta kun asiaa alkoi tältä kantilta tarkastelemaan niin voihan perkele, ei hyvältä näytä. Mullakaan ei ole montaa leffaa leffahyllyssäni, jossa olisi pääosassa nainen tai naisia, yleensä naiset on sivuosissa mun suosikkileffoissa ja niissäkin ne on helvetin ärsyttäviä.

Tosin puolustaudun tässä nyt ja totean, että mun piiiitkällä "Must have!"-leffalistallani on muutama sellainenkin leffa, joka läpäisisi Bechdelin testin. (vaikkakin myönnetään: yhden niistä leffoista tahdon hankkia melkein yksinomaan siksi, että sen trailerissa soi yksi mun lempibiiseistäni Led Zeppeliniltä mutta kuitenkin :---D)

Ja yllättäen (eli siis ei yhtään yllättäen) mun viimeisin leffatilaukseni ei tosiaankaan täytä yhtäkään noista testin kohdista. Puhun siis Back to the Future-boksista, jonka tilasin nostalgiafiiliksissäni ja nyt odotan sitä saapuvaksi ihan innolla.

Mutta siis pointti tässä oli se, että ei ihme, että olen usein tuntenut itseni oikeaksi naisvihaajaksi kun olen lähestulkoon päästänyt räkäisen naurun kun leffan naissivuhenkilö on potkaissut tyhjää ym. muuta ikävää. Mutta kun ei niihin vaan yksinkertaisesti voi samaistua kun ne on sellaisia hyödyttömiä tyhjänpantteja ja usein kirjoitettu mukaan tarinaan vaan jonkun machomiehen petikumppaniksi. Huoh.

Niin. Ja pitänee vielä lisätä, että tämä naisten esittäminen kyseenalaisessa valossahan ei päde ainoastaan elokuviin vaan myös mm. tv-sarjoihin, mangaan jne. Ainakin mun mielestäni.

Tällaista siis tuli pohdittua tällä kertaa.
...mutta koska mulla ei ole mitään kekseliästä/lapsellista/moraalista/vihaista/angstista/fanaattista sanottavaa (luettelinkohan kaiken?? Noistahan mun blogaukset yleensä koostuu?), turvaudun jonkun muun blogaamisiin ja jaan täällä.

The Bloggess on taas ollut vauhdissa:


Juuri tällaisten blogimerkintöjen takia seuraan tämän naisen blogia. Tuntee melkein itsensä normaaliksi. :D

Melkein.

...

Koska normaaliudesta puheenollen tein juuri äsken Fruits Basket-testin (koska katsoin tänään Fruits Baskettia LostParadise:n kanssa koulun jälkeen ja nyt oli puutetta tekemisestä) ja sain tulokseksi saman kuin jo vuosia sitten viimeksi testin tehdessäni.

Your result: Shigure Sohma
shigure.gif

Eheheheheh.

Se siitä normaaliudesta. Shigge olen ja pysyn. 8D
Koulu alkaa pian. Siis n. parin tunnin sisään. Ja en ole valmistautunut tähän tapahtumaan henkisesti mitenkään, en pysty, en saa happea, ahdistaa, aaargh. D:

Ei siten etteikö olis taas jees että on jotain tekemistä pitkän kesän jälkeen. Mutta kun on johtajuusosaamista (josta en kauheasti perusta) ja johtajuusharjoittelu (stresstresstress!!!) ja opparin tekoa... Kaikkea mukavan rentouttavaa siis. >>

stressi1.jpg

PS. Suositelkaa nyt mulle täälläkin jotain old school mangaa luettavaksi (netissä, ei ole varaa ostaa omaksi). Siis mielellään yli 15 vuotta vanhaa. EI mitään Narutoa/Death Notea ym., liian uutta tuotantoa mun makuun, olenhan nirso paskiainen.

Niin, eikä mitään sokerista tyttömangaa tai siirappi pursuu ja hukuttaa mut. :'D

Kunhan olisi vaan jotain viihdyttävää, joka saa mut tarvittaessa vaikka nauramaan. Piirrostyylilläkään ei niin väliä, aikanaan jaksoin nirsoilla sen(kin) suhteen, mutta nykyään en niinkään.

Otan ehdotuksia vastaan. Rohkeasti vaan vinkkejä tänne mulle. :)

Uusin elokuvaostokseniTorstai 25.08.2011 14:25

on tämä:
Untitled-4_231486s.jpg

CDON.com myi tuota sen verran halvalla, että totta hitossa mun se piti mennä ja tilata. Katsoin tän leffan siis joskus kun se tuli telkusta aikaa sitten ja olen siitä asti halunnut ostaa tämän. Sain muuten kunnon naurut silloin, hekotin melkein koko ajan ääneen yksinäni. :D

Niille joilla ei ole aavistustakaan, mikä leffa on kysessä, tässä on pieni yhteenveto, CDON.comista copypastella otettu:

"Monty Python -ryhmän terävin luomus on näppärä satiiri uskonnosta ja Hollywoodin eeppisistä elokuvista.
Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 33 jKr. Roomalaiset määräävät kaapin paikan, kaikkialla on kaoottista eikä messiaista tai heidän seuraajistaan todellakaan ole pulaa.
Tarinan keskeinen hahmo on Brian Cohen, joka syntyi Beetlehemissä sen yhden tallin viereisessä tallissa. Lukuisten absurdien käänteiden kautta Briania erehdytään luulemaan uudeksi, luvatuksi messiaaksi ja hän joutuu keskelle uuden uskonnon aiheuttamaa pyörremyrskyä."

Pythonit (Graham Chapman, John Cleese, Terry Gilliam, Eric Idle, Terry Jones ja Michael Palin) loistavat useissa rooleissa, kun he kyseenalaistavat kaiken parantuneista spitaalisista, Pontius Pilatuksesta ja vallankumousta julistavista kiihkoilijoista aina hulluihin profeettoihin, uskontofanaatikkoihin, sadanpäämiehiin ja ristiinnaulitsemiseen asti.
Käsityksemme Raamatusta tulee muuttumaan peruuttamattomasti.

...Ai jaa vai? :D

Ja vähän "ekstraa" tietysti myös:



Ehkä leffan paras kohta. :D

Plus toinen "ekstra", joka kylläkin sisältää suuren spoilerin, koska sattuu olemaan samalla leffan loppukohtaus, mutta kumminkin:


Toi biisi jää muuten vähän soimaan päähän. (Ellu sen ainakin tietää. XD)