IRC-Galleria

YleX_Aamu

YleX_Aamu

YleX Aamu on palannut joululomilta.

YleX Aamun vieraaksi Freeman!Keskiviikko 08.02.2012 13:33

Perjantaina 10. helmikuuta Aamun vieraaksi saapuu Freeman, joka on mukana muun muassa Uuden musiikin kilpailussa. Konkariartisti studiossa klo 08.30.

Kuva ja linkki haastatteluun tulee tähän blogiin myöhemmin.
YleX Aamu: Hanne, Matti, Ile ja Aleksi.

Aamun kysymys: Keneksi sinua on luultu?Keskiviikko 08.02.2012 09:31

24-vuotiasta Aleksandr Voronovitshia epäillään lukuisista ryöstöistä ympäri Siperiaa. Ilta-Sanomien mukaan voron mukaan lähti muun muassa käteistä, tietokoneita, autoja, matkapuhelimia ja erään uhrin talvitakki. Erikoista vorossa oli se, että mies oli esittäytynyt Marco Hietalana. Venäjän poliisi jopa etsi miestä tiedostoistaan Hietala-nimellä.

YleX Aamu pohtii onko kyseessä yhtyeen fani vai nuori mies, jolla on valtava vaalea letti ja pitkä parta. Onko idea identiteettivarkauteen tullut yhdennäköisyydestä?

Nyt me haluamme tietää, keneksi sinua tai ystävääsi on luultu! Oletko päässyt baarissa jonon ohi, koska näytät Robbie Williamsilta? Onko sinulta tultu kysymään nimikirjoitusta, koska muistutat Hanna Pakarista? Paljasta, keneltä sinä tai ystäväsi näyttää. YleX Aamulle saa myös lähettää kuvia arvioitavaksi yhdennäköisyydestä.

Vastaa Aamun kysymykseen tähän blogiin, sähköpostilla ylex.aamu@yle.fi, tekstiviestillä 17176 (0,40€/viesti) tai soittamalla studioon 09 148 2822.
YleX Aamu: Hanne, Matti, Ile ja Aleksi.
YleX Aamun vieraaksi saapuu vapaaottelija Anton Kuivanen. Urheilija on saanut kunnian päästä vapaaottelun arvostetuimman organisaation UFC:n ottelukehiin. Kuivanen on kautta aikain vasta toinen suomalainen, joka pääsee mukaan UFC:n.

Kuivanen on niin kova luu taistelemaan, ettei YleX Aamusta kukaan lähtisi ottamaan matsia miestä vastaan – emmekä suosittele samaa muillekaan. Nyt haluammekin kuulla minkä historiallisen hahmon kanssa haluaisitte ottaa matsia ja miksi? (henkilö voi olla elossa tai edesmennyt.) Haluaisitko taistella Mona Lisaa vastaan vain sen takia, että taulunaisen hymy ärsyttää? Onko Napoleon mielestäsi ärsyttävä kääpiö, joka luulee itsestään liikoja? Haluaisitko testata kuinka kovat nyrkit hippi John Lennonilla on? Mitä muuta? Vastaa Aamun kysymykseen!

Aamun kysymykseen voit vastata tähän artikkeliin, sähköpostilla ylex.aamu@yle.fi, tekstiviestillä 17176 (0,40€/viesti) tai soittamalla studioon 09 148 2822.
Hanne
YleX Aamu ei pidä kylmästä ja liikkuu ulkona varpaista päälakeen vuorattuna lämpimiin talvivaatteisiin. Vastaan on kuitenkin tullut mitä ihmeellisimpiä ihmisiä, joille kylmyys ei vaikuta olevan ongelma - tai ainakaan siitä ei tehdä ongelmaa. Hanne oli paukkupakkasilla koiran kanssa koirapuistossa huopikkaiden, nahkarukkasten ja villapipon avustuksella, kun paikan päälle saapui nuori nainen ilman lapasia, pipoa tai kaulaliinaa ja takki auki! Yökerhojen jonoissa näkee nuoria henkilöitä t-paidoissa, minihameissa ja verkkosukkahousuissa.

Myös ulkomailla törmää henkilöihin, jotka eivät ole varautuneet sää olosuhteisiin tai sitten eivät vain valita niistä. YleX Aamulaiset ovat bonganneet brittipoikia t-paitaisillaan, heti kun kevään aurinko näyttäytyy hitusen. Onpa nähty jenkkityttöjä flip flopeissa kevätkylmyydessä.

Mistä tyyliasiasta sinä et tai tuttusi ei tingi, vaikka on kylmä? Kuljetko ilman pipoa vaikka mikä olisi? Etkö suostu laittamaan pitkiä kalsareita, koska housusi ovat niin tiukat? Mitä muuta? Paljasta itsesi tai ystäväsi meille!

Vastaa Aamun kysymykseen tähän blogiin, sähköpostilla ylex.aamu@yle.fi, tekstiviestillä 17176 tai soittamalla studioon 09 148 2822.
Hanne
YleX Aamun vieraana keskiviikkona 1. helmikuuta kävivät Jokeri-kapteeni Ossi Väänänen sekä HIFK:n kapteeni Ville Peltonen.

Haastattelu täällä: http://ylex.yle.fi/radio/vieraat/ylex-aamun-vieraana-ville-peltonen-ja-ossi-vaananen

Ilen ja Matin kainalossa kaksi maailmanmestaria.
Perjantain kunniaksi YleX Aamu kääntää Aamun kysymyksen tehtäväksi. Me pyydämme teitä nyt leuhkimaan ja lesoamaan - rajoja ei ole! Kehukaa vuolaasti itseänne, ominaisuuksianne, omaisuuttanne, harrastuksianne ja niin edelleen.

Onko sinulla työpaikan parhaimmat kengät, kuten Hannella huopikkaat tänään? Onko autosi hienoin koko naapurustossa? Oletko erikoisen hyvä viheltämään? Oletko notkea? Mitä muuta? Kehu, lesoa ja leuhki meille!
YleX Aamu: Hanne, Matti, Ile ja Aleksi.
Eilen jaettiin Oscar-ehdokkuudet, joka sai YleX Aamun keskustelemaan elokuvien maailmasta. Matin mielestä kaukosäätimessä olisi hyvä olla "I have a dog" -näppäin, joka poistaa elokuvasta koiran haukkumiset, kissan maukumiset ja ovikellon äänet, jotta kotona oleva koira ei sekoaisi. Lisäksi Matti haluaisi skipata kohtauksen, jossa päähenkilö kävelee kadulla ja soundtrack-biisi soi taustalla.

Ile puolestaan tahtoisi napin, jolla voisi katsoa action-elokuvien treenausmontaaseja uudestaan. Hanne taas tahtoisi 'make it real' -napin, jolla asiat saisi näyttämään realistisemmilta. Nappi, joka näyttäisi konehuoneet niin likaisina kuin ne oikeasti ovat. Nappi, joka näyttäisi päähän lyötyjen ihmisten turvonneet silmät ja kuhmut. Ja niin edelleen...

Aamun kysymyksessä me haluamme tietää, mitä sinä muuttaisit 'make it real' -napilla? Minkä haluaisit muuttaa elokuvassa realistisemmaksi? Kerro meille!
YleX Aamu: Hanne, Matti, Ile ja Aleksi.
Iltalehti on tehnyt suuren paljastuksen ja vetänyt presidenttiehdokkaidemme kaapeista luurangot esille. Niinistöstä ja Haavistosta on paljastunut vallan kamalia asioita. Kokoomuksen presidenttiehdokkaan Sauli Niinistön kerrotaan olevan äksy, kova ja huono neuvottelemaan. Vihreiden Pekka Haavistoa taas pidetään nössönä ja hän ei ole käynyt armeijaa.

Näistä aiheista puhuminen on presidenttiehdokkaille kiusallista, mutta nyt me haemme sinun luurankojasi! Paljasta meille, mikä on sinun salaisuutesi tai kiusallinen asia, josta et halua puhua. Kerro meille nimettömänä mitä teet, kun olet yksin? Mistä pidät salaa? Mitä muuta? Kerro meille!

Vastaa Aamun kysymykseen tähän artikkeliin, sähköpostilla ylex.aamu@yle.fi, tekstiviestillä 17176 tai soittamalla studioon 09 148 2822.
Hanne

YleX Aamun vieraana The Rasmus!!Perjantai 20.01.2012 10:58

YleX Aamun vieraana oli the paluun tekevä The Rasmus! Yhtyeen Lauri & Aki kävivät studiossa maanantaina 23. tammikuuta.

Haastattelu täällä: http://ylex.yle.fi/radio/vieraat/ylex-aamun-vieraana-the-rasmuksen-lauri-ja-aki-uusi-levy-on-vahan-kuin-kotiinpaluu

Lomilta palaava The Rasmus ja loman tarpeessa olevat Ile ja Matti...
Mikä gaala sinun mielestäsi puuttuu?

Alkuvuoden gaalaputki jatkuu ja tänään jaetaan musiikkimaailman Emma-palkinnot. Emma-palkintojen lisäksi Suomessa jaetaan muun muassa Venla- ja Jussi-palkintoja, ulkomailla jaetaan esimerkiksi Oscareita. Nimipalkintojen lisäksi palkintogaaloja on satoja erilaisia, omituisimpiin palkintoihin kuuluvat muun muassa Stinky Shoe Award, jolla palkitaan pahin haju lenkkareissa; Stella Award, jolla palkitaan typerin lakijuttu sekä Darwin Award, joka jaetaan tyhmimmille vahinkokuolemille.

Mitä palkintoa jaettaisiin sinun nimelläsi? Sen ei tarvitse liittyä sinuun tai tekemisiisi, vaan voit myös keksiä gaalan, joka vielä puuttuu.

Vastaa Aamun kysymykseen tähän blogiin, sähköpostilla ylex.aamu@yle.fi, tekstiviestillä 17176 tai soittamalla studioon 09 148 2822.
Hanne