IRC-Galleria

Kristian Meurman – Myrskyluodon Maija

Meri jäljet lyö luotoon vaot kallion ne aalto tehnyt on.
Myös myrsky saa, tarttuu Maijan muotoon ja Jannen silmiin leudot tuulet kiinni jää.
Meren ankara työ heihin merkkinsä lyö, heihin merkkinsä lyö.

Oppii luodolla kielen, sanat liikaa ois ja joutaa lauseet pois.
Voi aavistaa vaimo toisen mielen hän tuntee tuulen joka miehen matkaan saa.
Katsoo hän lähtijää vielä tyyni on sää, vielä tyyni on sää.

Kun saapuu taas saaliineen hän, on kuin mies naistaan tuntisi enemmän.
Rannalle suurimmat siioista tuo, huutaen eivät ne karkaa suomusta nuo.
Katsetta arkaa vaimoon hän luo, karkeaa sarkaa kosketellen kertoo mies terveiset myrskyjen.

Niin jatkuu tuo yhteinen työ, taas kunnes saapuu tyyneenä kesäyö.
Yhdestä katseesta mies ymmärtää, vaimoaan kuinka hän pelkää tyrskyävää
pohjoista selkää yksin kun jää.
Siis tyynnytelkää huomiset veet, haltiat. Mies pyyhkii kyyneleet.

Oppii luodolla kielen, puhe turhaa on ja lauseet tarpeeton.
Mies aavistaa liikkeet herkän mielen, kun nousee aamu joka miehen matkaan saa.
Katse saattamaan jää vielä tyyni on sää, vielä tyyni on sää.