IRC-Galleria

Zagero

Zagero

"Nothing is impossible, the word itself says 'I'm possible'!" - Audrey Hepburn

Blogi

- Vanhemmat »

Koukut ja puikot kädessäPerjantai 04.09.2009 19:36

Ööö... Yritän kovasti rauhoittua. Äiti tuli juuri kotiin mukanaan 7 kiloa lankoja. Seitsemän kiloa. Mie en viitsi edes alkaa miettiä miten paljon lankaa siinä on. Uskomaton määrä. Uskomattomia lankoja. Ilmaiseksi. Äiti tuntee ihmisiä ja osaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Uskomatonta.

Sormet syyhyäisivät kovasti päästä kokeilemaan, mutta kun kulutin keskiviikkona kolme tuntia kävellen ja lankoja etsien. Nyt on sitten se varrasvirkkausprojekti kesken ja kaksi muuta. Minä en voi koskea noihin seitsemään kiloon lankoja, vaikka kuinka haluaisin, ennen kuin olen saanut ainakin nämä kaksi jäkinmäistä projektia valmiiksi, muuten elämä saattaa muuttua astetta vaikeammaksi. Harmittaa, mutta toisaalta puikot viuhuu nyt entistä nopeampaan, että pääsisin tekemään niistä jotain, enkä vain hipelöimään. Mutta kun haluaisi jo ;___;

Ensimmäinen viikko koulussa iltatunneilla, eilen olo tuntui kuolleemmalta kuin pitkään aikaan. En muistanut ollenkaan kuinka paljon iltatunnit vie energiaa. Riippuen päivästä meikällä on 5-7 tunnin hyppy keskellä päivää, enkä viitsi lähteä ajamaan kotiin, vaan yritän keksiä tekemistä Riksussa. Tarkoittaa sitä, että istun kirjastossa, teen läksyjä, luen kirjoja ja kudon. Nyt mulla on rystyset aivan kipeät, kun olen koko viikon kutonut. Ja kudin on tässä vieressä odottamassa.

Kiersin samalla keskiviikkona joululahjojen perässä. Perheelle en ole minkäänlaisia lahjoja vielä edes miettinyt, mutta kaverien lahjat löytyi. Ööö kuukauden perästä, toivottavasti, viimeiset osat kotona. Ihmeen ajoissa aloitin tänä vuonna :'''D

Tasan kahden viikon päästä olen esittänyt opinnäytetyöni ja olen virallisesti (ilma papereita tosin) datanomi. Jännittää aivan liikaa sen takia. Lähetin pari tuntia sitten opettajalle tarkistettavaksi työn kera parin kysymyksen. Toivotavasti menee sellaisenaan läpi, kun kone on huollossa ja muissa koneissa ei ole uusinta wordia, jolla pääsisin sitä muokkaamaan. Enkä varmasti anna opettajan muuttaa sitä toiseen muotoon, kun sotkee sen kuitenkin kokonaan, eikä yhtään tiedä mitä tapahtui ja joutuisin tekemään sen kokonaan uudestaan. Ärh.

7 kiloa lankoja. Isä lähtee illaksi pois, meikäläinen ja äiti päästään ihmettelemään niitä vähän lisää. Sain jo aivan liikaa ideoita niistä. Eikä mulla ollut ideoita ennen noita lankoja, ei tietenkään. Vaan tuota se kassi, bolero, pari pipoa, paita, huppusysteemi, pipo-kaulaliina-tumput -setti ja kolmiohuivi. Ja sitten nämä nykyiset projektit ja Novitalta tuli kans ihania lankoja ja ohjeita ja se viimeistelyä vaille valmis liivi pitäisi ehkä tehdä loppuun. Saisin sen ehkä päälle koulukuvaan... Torstaiksi.

Öröröm... Hiuksetkin meni tässä uusiksi tänään, oikealta lyhyemmät, vasemmalta pidemmät. Lyhyet kuten aina. Värjätään vielä viikonlopun aikana, pikkuisen punaisemmaksi.

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.08.2009 02:36

Kone oli huollossa alle 24 h. Sain sen torstaina takaisin. Laitoin päälle, ihmettelin hiljaisuutta, tein tavallisia asioita vajaan puoli tuntia. Kone kuolee. Läppäri näytön alaosasta näppikseen tulikuuma. Tuuletin ei toimi, joka oli korjattu. Vien luultavasti tuon takaisin maanantaina ja kyselen olisiko mahdollista samaan hintaan saada ihan oikea korjaus. Hieman ketuttaa, kun piti ihan oikeasti töitä tehdä; historian etäkurssille ilmoittautua ja opinnäytetyöstä rakentaa esittelyä.
Nyt yritän selvitä koneenrämän kanssa, tämä oli käytössä vielä pari vuotta sitten, kunnes sain tuon nykyisen. Nyt muistan miksi xp on niin paljon ihanampi kuin vista. Kone menee asennukseen tuulettimen vaihdon jälkeen. Kaksi vuotta olen sillä vistalla yrittänyt selvitä. En enää, seuraava käyttöjärjestelmä tulee olemaan windows 7, jota en toivottavasti joudu kiroamaan niin paljoa kuin vistaa.

Äiti oli puodissa päivän ja tuli meikältä pyytämään apua virrasvirkkauksen ohjeiden löytämiseen. Etsiskelin ohjeita tunnin, pari. Kolmen aikaan olin jo tehnyt 5 mallitilkkua ja keksinyt mitä teen varrasvirkkauksella. Kohta parikymmentä senttiä on valkoisen huivin pituus, äiti kommentoi yhdeksän aikaan, että tuo on valmis maanataiksi, jos samaa vautia jatkan. Jatkankin koska tämä on aivan liian helppoa ja yksinkertaista.

Varrasvirkatessani olen katsonut (again & again) korealaisia ohjelmia. Rakastun niihin ihmisiin kerta kerran jälkeen enemmän. Miksi olette niin ihania? Nyt vain täytyy löytää oikea koulu ja linja, jotta pääsisi vaihtoon sinne ensin vuodeksi ja sitten onkin jo monenlaisia suunnitelmia siitä eteen päin. Ihan liikaa.

Olen löytänyt lisää ihanaa musiikkia myöskin. Korealaista tietenkin, sinne päin nyt silmät ja korvat kuitenkin ovat auki.
Herra on yksi korean tunnetuimmista räppääjistä, pisimpiä uria, joita olen kuullut muusikoilla koreassa olevan. Laulujen sanat merkityksellisiä, ikä ja kokemukset puhuu. Musiikkivideot aivan ihania. Leessang on herran nimi. I shall present you two of his songs:
Ballerino: http://www.youtube.com/watch?v=Ofia63NG8Vg
Clown: http://www.youtube.com/watch?v=8HBy4l1_ec0 Klovni varoitus!

Miksi kuuntelen korealaista räppiä? Ööö.. Siihen on aika monia syitä. Alkoi varmaan tuosta Big Bangistä alkujaan, sitten löytyi Epik High, ja sitten löysin miehen, joka on maailman nopein suustaan. Outsider. 17 tavua sekunnissa, joka tarkoittaa 5 sanaa sekunnissa. Sen lisäksi, että on hiivatin nopea suustaan, tämä 26 vuotias herra osaa tehdä loistavaa musiikkia. Ensimmäisenä törmäsin tähän:
Alone: http://www.youtube.com/watch?v=6eMVFYp-Zjg
Sanoista saa täydellisesti selvää, vaikka en kunnolla kaikkea ymmärräkään. Nopeutettu ei ole, koska herra ehti esittää kyseistä biisiä kolmella suurella kanavalla koreassa livenä, ihastuttavien miimikoiden kera.
Tässä näin: http://www.youtube.com/watch?v=iasCO0z4LZs
Lisäksi esittänyt tuon kolmessa ulkoilmakonsertissa. Ja ihana ihminen, ehkä kaikkein suloisin 26 vuotias mies, jonka olen koskaan nähnyt. Vielä kun sillä olisi pitkät hiukset, mutta kun se leikkasi ne. ;___;

Jatkan matkaani katsomaan tällaista näin, viihdytän itseäni virkatessani:
http://www.youtube.com/watch?v=8D5RaSKWXjc
Varoituksena paljon ihania ihmisiä, paljon aihetta nauruun ja koukuttuminen näihin ihmisiin. Puhuvat koreaa, mutta jos englantia osaat lukea, ymmärrät mitä tapahtuu. Huonoksi onnekseni jakso ei ole tuolla vielä kokonaan, vain ensimmäiset 40min (koreassa kun ohjelmat kestää tavallisesti 50min-90min). Oi Etelä-Korean ihmemaa~

//Ihmettelen kuinka paljon Queenia korealaiset käyttävät ohjelmissaan. Muistan ja hyvin tiedän, että lempibändiäni kuulee vaikka kuinka paljon ohjelmia katsellessa, mutta silti. Heti kun bändin tunnistaa, käy aina sama juttu; innostun aivan älyttömästi, hymyilen kuin hullu ja meinaan lähteä juoksemaan ympäri huonettani innoissani. Sitten muistan, että ai niin, enkös mä eilen viimeksi kuullut jossain toisessa ohjelmassa..? En valita tippaakaan, päin vastoin. Ihmettelen kyllä :'''D

Perhanan koneTiistai 25.08.2009 02:12

Se nyt sitten vihdoinkin taisi sanoa sopimuksensa irti. Tuuletin luultavasti menee uusittavaksi, joten olen koneeton tässä vähän aikaa. Tämä päivä sitten mennyt panikoidessa, että saanko kaikki tavarat koneelta talteen, ennen kuin se posahtaa. Sieltä saa tavaraa irti niin kauan kuin menee sen ylikuumenemiseen. Eli pienissä pätkissä. Musiikkien siirtelemiseen meni pari tuntia. Ei ole naurattanut.

Mutta muuten päivä mennyt hyvin. Aamusta asti on mennyt vähän tavallista lujempaa, nauranut melkein koko päivän, milloin millekkin. Kuorossa nauroin melkein vedet silmissä muiden kanssa, en ole muistanut kuinka piristäviäkin ihmisiä siellä on. Kuorossa sain myös kuulla, että maanantaisin autoni on täynnä ihmisiä Riksusta Lopelle. Ei haittaa, kun on kuitenkin ihan mukavia ihmisiä kyydissä. Tulisi jo nopeasti ensi maanatai. No matikan tunnit alkaa ensi viikolla, mutta kuitenkin.

Löysin tänään 80€ farkut 10€:lla. Olen suhteellisen onnellinen tämän faktankin takia. On nyt sentään kahdet ehjät housut.

Huomenna kymmenen aamu ja suunnitelmissa on nukkua. Onneksi on ollut pehmeä lasku koulumaailmaan.
Päivitetty 17.2.2010

Ei nyt jaksa. Löysin tämmösen. Haha

x = kuuntelen
/ = menee/kuuntelen jonkin verran
<3 = RAKKAUS

[] 10
[] 1TYM
[x] 2AM
[] 2NE1
[<3] 2PM

[x] A'ST1
[/] After School
[] AJ
[] AJOO
[] Andy
[/] AnyBand
[] Ares
[] Astar Revolution
[] Ayumi

[] Baby V.O.X.
[] Baby V.O.X. Re.V
[] Bae Seul Ki
[/] Baek Ji Young
[/] Battle
[x] Beast/B2ST
[<3] Big Bang
[/] Big Mama
[] Bluedawn
[] BoA
[] Boohwal
[] Breathing (The)
[/] Brian
[x] Brown Eyed Girls

[<3] Casker
[] Chae Yeon
[/] Cheon Sang Ji Hee The Grace (Tenjochiki, TSZX)
[] CHERRY FILTER
[/] Clazziquai
[] Copy Machine
[] Crash
[] Crying Nut

[<3] Dear Cloud
[] Deathrasher (Moonshine)
[] DNT
[<3] Dong Bang Shin Ki (DBSK, TVXQ, Tohoshinki)
[] Dragon N Tiger
[] Drunken Tiger

[/] Epik High
[] Eve

[] Fin.K.L
[] Fly to the Sky
[] F.T Island

[/] G.O.D
[x] G-Dragon
[x] Gummy

[/] H.O.T
[] Ha Dong Hoon
[/] Haha
[] Happy Face
[] Hee Jun
[] Hollow Jan
[] Hollow January
[] Holymarsh

[] Ivy

[] Jang Nara (Jjang Nara)
[] Jang Ri In
[] Jang Sa Ik
[] Jang Woo Hyuk
[] Jaurim
[/] Jun Jin

[] K
[] Kan Yoon Sung
[x] Kangta
[/] Kara
[] Kil Gun
[] Kim Dongwan
[x] Kim Jong Kook
[] Kim Yoon Ah
[] Kim Yuna
[] Kingston Rudieska
[/] Koyote

[] Lady
[] Lee Ayumi
[/] Lee Hyori
[/] Lee Jun Ki
[/] Lee Minwoo
[] Lena Park
[/] Loveholic
[/] LLeessang

[/] MBLAQ
[/] Mate
[] Maya
[x] MC Mong
[/] MC Sniper
[] MC the Max
[] Mink
[] Moo Hee Jun
[] Moonchild
[] MOT
[] Motion Drive
[] My Aunt Mary

[] N.EX.T
[] Nah Youn Sun
[] Nam Hyun Joon
[] naru
[] NASTYONA
[] Nell
[] Nevada#51
[] New Experimental Team
[/] No Brain

[] Oathean
[<3] Outsider

[<3] Park Hyo Shin
[<3] Park Ji Yeon
[x] Park Jin Yeong
[] Park Jung-Hyun
[] PATiENTS
[] PIA
[x] Pony
[] Poppin Hyun Joon
[] Pureunsaebyeok

[x] Rain (The, Bi)
[] Rocket Diary
[] RockTigers, (The)
[] Rux

[/] S.E.S
[] Sad Legend
[/] Se7en
[] See Ya
[/] Seo Taeji (Seo Taiji)
[/] Seo Taeiji & Boys
[/] SG Wannabe
[] Shim Eun Jin
[] Shin Hyesung
[<3] SHINee
[x] Shinhwa
[] Shorty Cat
[] SMASH!
[] So Nyuh Shi Dae (SNSD, Girls' Generation)
[/] Son Dam Bi
[x] Sori
[/] SS501
[] Suck Stuff
[] Sugar
[] Suh Young Eun
[] Sunday
[<3] Super Junior
[x] Super Junior H
[x] Super Junior M
[x] Super Junior T

[/] Taegoon
[/] Taeyang
[] TOMIKITA
[/] Tony An
[/] TRAX
[x] Turbo

[] U;Nee

[/] V.O.S
[x] Wheesung
[] Wonder Girls

[] YMGA
[] Yoon Do Hyun Band (Yoon Band, Y.B)
[] Yooni
[] Youjeen
[] Young Men Gangsta's Assocation
[] Younha
[] Yuna Kim
[] Yuni

[/] Zhang Li Yin

Lisäksi täydentelin aika rankalla kädellä ja vähän muutenkin muokkasin. Eihän meikä nyt vielä edes kuuntele paljoa korealaista musiikkia. Ja jotenkin meikäläisestä tuntuu, että tuolta puuttuu vaikka mitä vielä.

[Ei aihetta]Torstai 20.08.2009 16:27

Löysinkö edes tämän päivän hauskimman jutun :'''D

http://shikisaino-hana.livejournal.com/49945.html#cutid1

Rakastan matikkaa, kyllä. Rakastan korealaisia laulajia. Rakastan myös heidän maailmanlaajuisia fanejaan, jotka yhdistävät nämä kaikki. Lukeminen ja sen ymmärtäminen vaatii n. 6 eri bändin tuntemista ja avointa mieltä. Ehkä se on hauska muidenkin mielestä :'''D

Puolikipeä otus musiikillaTorstai 20.08.2009 02:00

On ollut pientä kuumetta, koulu on alkanut puoliksi ja meikäläinen ei jaksa uskoa onneaan. Kaikki perjantait vapaita, aina, ja tunteja päivällä neljä. Illaksi tulee nyt tietysti vähän lisää, mutta silti. Meikäläinen selviää kahdeksalla tunnilla koulupäivästä, viime vuonna oli 12 tuntia. Itken ilosta.

18. päivä, eli eilen, lähti terveisiä Koreaan. Sieltä tuli sitten samalla jotain. Olen kuunnellut nyt tässä yhtä leyvä. En edes tiedä mitä siitä sanoa. En ole vähään aikaan törmännyt parempaan? G-Dragon, sinä. En edes tiedä mitä tuosta herrasta pitäisi sanoa. Kyseinen jätkä oli sitten blondannut aina tummat hiuksensa ja ja listautuu meikäläisen mielestä yhdeksi niistä neljästä aasialaisesta miehestä, jotka näyttävät hyvältä blondina ja tehnyt loistavan levyn. Kuuntele:
http://www.youtube.com/watch?v=LOXEVd-Z7NE Ensimmäinen levyltä promottava biisi. Ja tuosta musiikkivideosta on tulossa kolmiosainen. En malta odottaa niitä kahta muuta.

Ja meikäläisen suosikki koko levyltä: http://www.youtube.com/watch?v=CbdlP22zFu8
Enkä olisi koskaan uskonut kuuntelevani vapaaehtoisesti amerikkalaista musiikkia, mutta G-Dragon sinä paholainen olet tehnyt Snoopy Dogin biisistä version ja minä pidän siitä aivan liikaa.

Nyt sitten alkaa metsästys myös Sonata Arctican uudelle levylle, joka ilmestyi myös eilen. Siitä sitten lisää, kun olen sen saanut käsiini.

Öööö... Piti meikäläisellä olla jotain muutakin. Äiti kutoi meikäläiselle revontulen. Se on mallinuken päällä huoneessani, joka on puettu hanbokiin. Väreistään sopivat loistavasti yhteen. Joku keksii minne meikäläisen täytyy mennä talvella hanbok päällä.

Kuuntele se ja naura kanssaniTiistai 11.08.2009 18:07

http://www.youtube.com/watch?v=1yns3xV2kvw

Se on järjetön. Olen nauranut sille puoli tuntia ja tanssinut innoissani ihan yhtä kauan. Tämän takia rakastan näitä ihmisiä. Tämä tulee soimaan ainakin koko viikon.

Koulu ei ehkä sittenkään tapa minua ihan kokonaan. Hyvä. Varsinkaan nyt, kun olen saanut tuollaisen piristysruiskeen biisin muodossa :''D


"Aroha, this is SMTowm from Koooorea!"
"Take me, take me."
"Move your hot butt"
"Bing Bing"

~!
Noh, jos vaikka selviäisin tulevasta kouluvuodesta tämän avulla? Aina voi yrittää. Ainakin tänne kirjoittelemalla ilmoitan olevani hengissä :'D

Kiitoskia ihanat ihmiset tiistai-iltapäivästä & -illasta. Oli ihanaa syödä ja jutella ja kierrellä yhdessä. Oli hauskaa, hymyilin kotimatkan. Toitte kovasti tarvitsemaani piristystä ennen tuota koulun alkua.

Nyt ulkona on sumuista, eikä näy naapuritalon valoja pellon toisella puolella. Kuuntelen korealaisia balladeja. Yritän olla panikoimatta koulun takia. En onnistu.

Katsoin pari videota ja randomisti itken niiden takia:
http://www.youtube.com/watch?v=Vf3oNVaGV5s&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=YeBZqPbSSoY&feature=related
Elkää kysykö miksi. Muutama jätkä tanssimassa vain. Örf. Tyttö on päästänsä sekaisin~
- Vanhemmat »