IRC-Galleria

Zagero

Zagero

"Nothing is impossible, the word itself says 'I'm possible'!" - Audrey Hepburn
Lupailemani tarkka selostus 13.12. 안냥!Partystä. Seuraa piitkänlainen selostus koko päivästä. Alkaatten näin:

Heräsin aamulla klo 11, vaikka suunnitelmissani oli herätä tuntia aikaisemmin. En ollut herännyt herätyskellon soittoon ollenkaan. Aamulla tunti vähemmän aikaa valmistautua, sillä piti lähteä päivän kestävälle kuoroleirille klo 14 ja lähteä sieltä karkuun aikaisemmin. Äidin kanssa tapeltiin jonkun hetken aamulla, sain itteni ihmisen näköiseksi samalla. Syötiin liian vähän aamulla ja päästiin lähtemään siskon kanssa kohti Kuntalaa.

Kuntalassa ipanat eivät olleet yhtään niin kamalia kuin ennen, hyvä. Eivät kyllä ymmärtäneet miksi piti äänenavauksessa avata keho kans. Pyörittelin silmiäni mielenosoituksellisesti ja keskityin omaan tekemiseen. Lähdettiin Kuntalasta kohti Riksua 16:30. Sitä ennen kyllä tunnin verran syötiin karkkeja, sipsejä ja keksejä nyyttärihengessä, naurettiin ihan liikaa Janinan ja Saran kanssa. Kiitos likat, kun veitte osan illan jännittämisestä. Karkasimme aikaisin ja lähdimme kohti Riksua. En ole koskaan ajannut yhtä rauhallisesti Riksuun talvella. Halusin päästä varmasti junaan asti, ettei olisi meikäläisestä kiinni, jos matka töppää johonkin kohtaan.

Riksussa junaan, ei tarvinnut edes odotella laiturilla sitä kymmentä ylimääräistä minuuttia, jotka meillä oli, päästiin junaan istumaan. Junassa ei kuunneltu siskon kanssa musiikki, kumma kyllä, höpöptettiin ja jännitettiin pirskeitä. Saatiin seuraamme melkoisen hyvän näköinen herra kera suloisen koiran, joka ei varmaan ollut vielä vuottakaan vanha. Meinasin tyhjentää sisuaskin jo matkalla pelkän jännityksen takia. Oltiin alta aikayksikön Helsingissä sisällä asemalla, tai siltä se ainakin tuntui.

Lähdettiin kävelemään kohti Gloriaa. Kävelemme Mikonkatua (luulen) pitkin ja törmäämme Lucia -kulkueeseen tai johonkin vastaavaan. Paljon lapseja kuorma-autojen lavoilla ja Lucia-neito muovikynttiläkruunu päässään nähtiin menevän ohi. Väkeä oli paljon, seisottiin siinä muiden ihmisten seassa, kiroiltiin hiljaa toisillemme ja yritettiin tähyillä että milloin se kulkue oikein loppuu. Poliisiautolle hurrattiin ja vilkuteltiin eniten, kun kulkue sitten vihdoin loppui. Käsikynkkää alettiin lähes juosta kohti Gloriaa, naurettiin ja väisteltiin ihmisiä. Oltiin mielissämme kun oli talvinen sää, vähän pakkasta ja satoi lunta. Helsinki näytti nätiltä ja pehmoiselta valkoisen lumipeitteen alla. Pääsimme Glorialle.

Ostimme itsemme sisälle ja veimme takkimme säilytykseen. Aulassa oli menossa DBSK:n jonkun keikan livetaltiointi (en oikeastaan jäänyt ihmettelemään sitä) ja yritin tähyillä että missä niitä lämpimiä juomia oli tarjolla. Emme niitö löytäneet. Painuimme saliin, jossa jytäsi musiikki. Tuttuja biisejä, screenillä menossa joku tanssikilpailu eri bändien kesken, jos oikein ymmärsin. Tuttuja naamoja screenillä runsaasti ja taustalla soi tuttu musiikki kovempaa kuin olen koskaan kuullut. Tanssittiin sitten kaikkiin biiseihin mitä osattiin koreografiat, naurettiin. Hengailtiin kahdestaan salin puolella ja nautittiin musiikeista. Koko illan aikana tuli vain pari biisiä, joita en tunnistanut ja sisko osasi kaikki remix-biisit puolestani ulkoa.

Ilmoitettiin että tanssiesitys alkaa suunnitelmien mukaan klo. 19, ja että Kpop-tietovisa on siirretty klo. 20. Hurrasin hiljaa mielessäni, koska nyt meikäläisellä oli mahdollisuus osallistua myös.
Tanssiesitys alkoi. Viisihenkinen tanssiryhmä esitti ensin Brown Eyed Girlsin Abragadadran. Esitys meni hyvin, eikä tytöt kamalasti kai jännittäneetkään, tai siltä se ei ainakaan näyttänyt. Tanssittiin taasn koreografian mukana siskon kanssa, sikäli mikäli osattiin.
Seuraavaksi kaksi tyttöä esitti remix-tyylisen esityksen, jossa oli mukana ainakin 2PM:n Again & Again, Wonder Girlsin Tell Me ja muita, jotka olen jo unohtanut. Anteeksi. Tämä esitys meni mielestäni vielä paremmin ja sai yleisönkin innostumaan.

Puoli kahdeksan aikaan käytiin siskon kanssa ihmettelemässä aulaa tarkemmin. Harmittelimme, että myynnissä ei ollut muuta kuin korealaisia kynsituotteita, olisin toivonut jotain muutakin. Korealainen manikyyri oli siinä myyntipöydän vieressä. Norebang-karaoke-huone oli myös aulassa, siinä sellaisessa nurkassa. Sohvat olivat varatut, ja pari tyttöä taisi olla laulamassa SHINeen Ring Ding Dongia. Palasimme viilennyttyämme takaisin saliin, tanssittiin.
Mietittiin myös siinä myyntipöydän vieressä, että olisi ollut hyvä jos Suomi-Korea -seuralla olisi ollut pöytä tapahtumassa. Luulen ettei seurasta ei kovin monet korealaisen musiikin harrastajat tiedä ja tuo olisi ollut loistava paikka tuoda seuralle hieman näkyvyyttä. Itse ainakin kaipasin, melkein odotinkin, että siellä olisi ollut Suomi-Korea -seuran pöytä.

Kello 20 alettiin keräämään kilpailijoita repliikillä "Tarvitsemme kymmenen vapaaehtoista" Kipitin lavan tuntumaan käsi pystyssä ja päädyin lavalle. Olin kymmenestä kilpailijasta numero 9. Lavalle menin mielessä, että nyt voitetaan. Ensimmäinen kysymys oli naurettavan helppo, kolmantena kysymyksenä oli Etelä-Korean kansalliseläin. Minä ja kilpailija numero 5 tiesimme oikean vastauksen. Jossain vaiheessa kilpailua suoraan pääni yläpuolella poksahti joku ja kilpailijat numeroilla 8 ja 10 siirtyivät kauemmaksi minusta. Jotain hileen/tuhkan tapaista tippui lattialle suoraan taakseni, mutta meikäläisen päälle ei tainnut sataa mitään. Kisa jatkui. Pian huomasi, että ainakin kaikki kisaan osallistuneet miehet/pojat olivat tulleet mukaan kohdassa "tarvitsemme vapaaehtoisia", osa kaverien yllyttämänä. Kaikille "emt" vastauksille hurrattiin kovaa.
Olin toinen näistä, joilla oli korkein pistemäärä. Äkkikuolema kisaksi. Kilpailijat viisi ja yhdeksän (meikäläinen) kisaamaan lavan eteen. Kysymys: "Kuka on JYP:in artisteista pisimpään ollut trainee?" Olin katsonut Sang Sang Plussan juuri viikolla, ja kyseinen herra oli ollut vieraana. Kirjoitin vastauksekseni Jo Kwon kädet täristen ja voitin. Meikäläinen voitti Kpop-tietovisan. Surreal. Taisin kiljaista kun meikäläinen julistettiin voittajaksi. Tiesin kyllä voittaneeni jo kun näin mitä kanssa kilpailijani vastasi. Ja onnennumeronihan on 5. Ensimmäisen ja toisen sijan kilpailijat oli tiedossa, kolmesta kilpailijasta karsittiin kolmanneksi paras. Saimme palkinnot. Voitin Lotten (kiinan) keksipaketin ja French Pie (koreaksi hurengi pai) keksin. Kiitin palkinnosta ja lähdin siskon luo. Sisko hymyili ja onnitteli. Tarkistin puhelimen ja sisko oli lähettänyt onnitteluviestin jo kun olin lavalla.

Myöhästyttiin junasta kisan takia, ehdittiin 21:48 junaan ja takaisin kohti Riihimäkeä. Junassa juteltiin ja käytiin läpi iltaa ja kisaa erityisesti. Sisko pelkäsi että nolaisin itseni kisassa ja en voittaisi. Tiikeri -kysymyksen kohdalla siskolle taisi valjeta, että siskolla saattaa siellä lavalla olla mahdollisuuksia voittoon. Voittamaan olin menossa ja voitinkin. Sisko sanoi, että vieressä oli jotkut tytöt sanoneet jotain siihen suuntaan, että olisi nyt ollut palkintoina edes cd:tä tai jotain vastaavaa. Itse kyllä odotin parempia palkintoja. En kyllä vielä ole ehtinyt palkintojani maistaa.
Puhuttiin myös musiikkitarjonnasta. Olin hieman pettynyt, sillä osasyy, miksi olin tuonne menossa, oli uuden musiikin löytäminen, nyt siellä soi tuttuja kappaleita, joihin sanat on osattu jo jonkun hetken. Bileiden suosikkibiisi taisi olla G-Dragonin Heartbreaker, sillä sitä tanssittiin monet kerrat ja se jäi soimaan päähän junamatkankin ajaksi. Olisin toivonut hieman enemmän minulle vieraiden artistien biisejä, joita olisin voinut mennä kysymään DJ:ltä ja saada uusia tuttavuuksia musiikkiin, jota kuuntelen. Olisin kaivannut mukaan enemmän oldschoolia (H.O.T:in Candy kerran ei oikein täytä tätä vaatimusta) ja sitä aluksi luvattua nu-metallia. Tai jotain muuta. Iloinen yllätys oli kyllä Aliksin ja Masan remixit, mutta jotain muuta olisin odottanut myös.

Päästiin kotiin ja äiti oli närkästynyt kun tultiin kotiin niin myöhään, mutta kun kerroin että oli meikäläisen ja voittamani kisan vika, ilme muuttui heti ja äiti halusi nähdä palkintoni. Suihkun kautta petiin.

Eilen tajusin ennen kymmeneltä alkavia tuntejani, että nyt kärsin nestevajauksesta ja yritin tankata itseeni mahdollisimman paljon nestettä. Kahdelta alkoi metikan tunti ja puolta tuntia myöhemmin en enää pystynyt olemaan paikallani tuli aivan järjetön olo. Tajusin että kuume oli noussut aika korkealle, kun aloin miettiä että kohta on pakko ottaa sormukset käsistä, kun sattuu pelkkä niiden pitäminen. Äiti ajoi meidät Lopelle, siskon kuoron pieneen konserttiin laulamaan ja meikäläisen kotiin. Kotona mittasin kuumeen niin kauan kuin pystyin mittaria kainalossa pitämään, ei ehtinyt olla edes täyttä aikaa ja mittari näytti 38,5 jo silloin. Valtasin sohvan, en edes nukahtanut ja katsoin telkkaria. Iltaa kohden olo parani, kuume tuli hitusen alas (38,3).

Nyt istun sohvalla telkkarin vieressä, koska oma huoneeni on kuin pakastin ja täällä voi sentään tehdä jotain. Kuumetta en ole vielä ehtinyt mittaamaan, mutta tuntuu kyllä että on vielä jonkun verran lämpöä. Kroppani ei pidä meikäläisestä.

Mutta 안냥!Party oli loistava kokemus, ja haluan kyllä seuraaviin pirkseisiin kanssa. Opittiin myös, että 안냥!Partyn lipulla saa seuraavaan korealaiseen tapahtumaan euron alennuksen. Lippu tulee menemään talteen. Seuraavaa korea-tapahtumaa odotellessa!

Migreeniä. Taas.Keskiviikko 09.12.2009 15:58

No oikeastaan melkein. Ei ole alkanut vielä. Pari päivää tässä kipuaaltoja päässä tuntenut, alkoivat jo eilen olemaan suhteellisen voimakkaita.
Tiputin kaksi kertaa kynän kädestäni kirjoittaessani niitä historian tehtäviä. Sen verran voimakas päänsärky, etten saanut pidettyä kynästä enää kiinni. Tein historian kokeen, ja päästiin kotiin. Kerroin äidille kynän tiputteluista ja sanoin, että katon uskallanko aamulla lähteä kouluun itsekseni ajamaan. Ennen nukkumaan menoa otin 800mg buranan ja nukuin kolmeen asti ihan hyvin. Kun kiipesin sänkyyn nenä alkoi väittää että haistan vahvaa kuivattua vadelmaa jostain läheltä. Heräsin janoon, kävin juomassa vettä muistaakseni ja takaisin petiin.
Kello soi ensimmäisen kerran puoli seittemän. Seittemän aikaan yritys alas, ennen kuin pääsen kunnolla peittojen seasta pää ilmoittaa, että turha yrittää. Jäin sänkyyn ja nukuin 12 asti. 800mg buranaa ei auta migreenin lievittämiseen, vaikka sanoivat terveyskeskuksella sen voivan jopa estää koko migreenin alkamisen.

Taapersin alas sängystä 12 aikaan ja vessaan päästyäni pitelin päätäni ja yritin pysyä pystyssä. Olen nyt jo saanut syötyä jotain. Migreeni ei vielä ole alkanut ja kipuaaltoja tulee jo vähän tiuhempaan tahtiin. Se alkaa luultavasti vasta huomenna. Täytyy ilmoittaa koululle tilanteesta.

Kofeiini ei kamalasti tee hyvää migreenille saatikka suklaa. Suunnitelmissani on yrittää saada migreeni laukeamaan, niin että saisin otettua lääkkeen, nukuttua sen vaikutusajan niin että olisin kunnossa kuoroleirillä ja Helsinkiin voisin mennä hyvillä mielin pään kestäessä. En viitsisi ottaa kolmiolääkettä ollessani poissa kotoa, kun meikäläistä täytyy vahtia.

Suklaalevyn tuhoan tässä ja varmaan juon toisen kupin teetä kun kahvia en uskalla kokeilla. Viimeksi tuli jo niin outo ja kamala olo, ettei uudestaan kiitos. Migreeni kyllä otti sillä tuulta alleen, mutta en halua kokeilla uudestaan.

Hampaiden pesu on muuten mielenkiintoista ennen migreeniä. Tuntui puoli tuntia hampaiden pesun jälkeen, että suussa olisi jääpala. Ja jos syö jotain lämmintä tuntuu vähän aikaa, että suu olisi tulessa. Kaikki aistit ärsyyntyy ja kuulee, näkee, tuntee ja haistaa kaiken paaaljon paremmin. Se ei ole kivaa kun päässä jyllää muutenkin. Voimakkaat hajut ja äänet tuntuu vain kipuna eikä niinkään ääninä tai hajuina. Kirkkaat valot tuntuu lähinnä neulanpistoilta ympäri aivoja samaan aikaan. Tylsiltä neuloilta, joita tungetaan aivojen läpi väkisin.

Mutta juu. Olen suhteellisen järkevässä tilassa vielä. Vaikka migreeni ei tunnu kivalta, haluan sen alkavan mahdollisimman pian, että pääsen siitä eroon. Suklaatia, teetä ja jotain melkoisen meluisaa katsottavaa/kuunneltavaa ja luulen onnistuvani. Huomenna toivottavasti vain makaan sängyssä migreenin jälkipääkipuja parannellen.

ÖrörörömMaanantai 07.12.2009 21:35

Tänään selvisi muutamia asioita.

Menin lyhyen matikan abikurssille. Tuntui kuin olisin päässyt takaisin ala-asteelle. Heittämällä läpi ylppäreistä :''D
Ehkä ei nyt kuitenkaan, mutta siis kuitenkin. Tuntuivat aivan liian helpoilta. Ja jätkät ovat valittaneet kun eivät meinaa päästä kursseista läpi. Mitä että?
Päädyin sellaiseen yhtälöön, että käyn molemmat abikurssit matikasta. Pitkästä sen takia, että en tiedä ihan kuinka hyvin tuon lyhyen matikan opettajan kanssa käy, tarvitsee jotain tasapainottamaan menoa. Saan varmaan ne pari puuttuvaa koetta kanssa tehtyä tuolla pitkän matikan abikurssilla.

Historiasta huomenna koe ja pitää palauttaa 11 tehtävää. En ole vielä aloittanutkaan. Ööö... En nuku?

Äidinkielen tehtäviä odottaa varmaan kymmenen kirjoittajaansa, teen ne ennen ensiviikkoa.

Matikan iltatunnit alkaa torstaina ja ja pitäisi ehtiä vähän valmistautumaan sunnuntain takia.

Kuoroleiri, josta päästään karkaamaan vähän aikaisemmin, että ehditään 안녕-partyyn Helsinkiin. Pitäisi nyt vain sumplia miten mennään. Ajaa en varmaan jaksa riksuun ja takaisin enää kuoroleirin ja pienten (joskus jopa ärsyttävien kolmen) ipanoiden takia. Suurin osa on ihan mukavia, mutta kun vievät mehut ihmisestä. Hankalaa olla porukan vanhin laulaja väillä. Seuraavana tulee oma sisko, kahta vuotta nuorempana. Tunnen välillä aina olevani vähän vanha.

Löysin viikonloppuna vanhan kolmosella kutomani kaulaliinan. Sen valko-punaisen pitkän,yli kolme metrisen, jota olen käyttänyt aina välillä. Nyt se on uskollisesti kaulassa aina kun ulos lähden. Huomasin vain että mokoma täytyy pestä. Se on ihan kirjava jos läheltä katsoo :''D Jokin haalea kirkkaan vihreä länttikin siinä oli... Jospa se pääsisi ensimmäiseen pesuunsa ikinä perjantaina?

Kuuntelen joululauluja. 2PM - Cake Song ei ehkä heti vaikuta joululaululta, mutta se on jouluinen mainoslaulu, joka on sen verran mukava, että sitä olen pari päivää kuunnellut :'''D

Nyt kirjoittelemaan historian tehtäviä~

//Sisko löysi mainoksen. Korealaiset ovat tiedostaneet olemassa olomme: http://www.youtube.com/watch?v=mHYaX9bsf6Q
:'''''D

Hmmm...Tiistai 01.12.2009 22:30

Olen istuskellut kotona koneen vieressä melkein kaksi tuntia äidin vanha itse tehty villapaita päällä, omatekoiset villasukat jalassa ja palellut. Olen vähän kanssa miettinyt.

Tällä viikolla on viimeiset iltatunnit. Abikurssit alkaa torstaina. Kirjoitukset häämöttää tuolla maaliskuulla. Sitten se on loppu. Apua?
Pääsen vihdoinkin pois siitä vihuliaisesta paikasta, jossa olen ollut vähän yli kolme vuotta? Mitäs kummaa meikäläinen tekee sitten? Apua.

Jos saisin valita itse ja olisi rahaa vaikka kelle jakaa, niin lähtisin kieliohjelmaan vuodeksi tai pariksi Etelä-Koreaan ensisyksynä ja sitten kun osaan kielen tarpeeksi hyvin, kouluttamaan itsestä jotain neljäksi vuodeksi. Ja sen jälkeen voisi jo hyvin sanoa, että minulla olisi elämä siellä. Mutta se ei ole realistinen haave.

Todennäköisempää on että haen yliopistoon/ammattikorkeaan ja opiskelen jotain. Paikan valinta omassa mielessä on kiinni siitä, pääsisinkö vaihtoon ulkomaille jossain vaiheessa opintoja, kohteen arvanette. Ei ole realistista hakea opiskelupaikkaa ja linjaa valita sen perusteella että pääsisi joskus mahdollisesti vaihtoon. Maailma ei toimi niin.

Kallistuin tuon ensimmäisen vaihtoehdon puoleen, tällä hetkellä houkuttelisi niin paljon. Mutta se ei varmaankaan tule toteutumaan, koska äidillä on jotain suunnitelmia meikäläisen varalle aivan varmasti, eikä se minua päästä lähtemään vaikka haluaisin. Sanoo jotain sen suuntaista, että yritä nyt täällä ensin, ei ole mikään kiire vielä minnekään. Onpas.

Ei ole mieleni muuttunut, vaikka olen lukenut maasta vaikka mitä, hyvää ja huonoa. Haluan sinne, ihan oikeasti. Muuta ei mielessä oikeastaan pyörikään enää. Mietin vain miten Etelä-Koreaan pääsisi järkevästi niin, että olisi realistiset mahdollisuudet luoda uraa, tutustua ihmisiin. Haluan tehdä töitä kansainvälisesti, vaikuttaa jotenkin, liikkua pitkin poikin.

Käväisin AVO:ssa tekemässä testin. Taas. Teen sen joka vuosi - useammin. Tänä vuonna ensimmäisellä sijalla oli puvustonhoitaja. Kuullostaisi niin hyvältä, työ kuullostaa sellaiselta, jota voisin tehdä vaikka kuinka kauan. Kondiittorikin siellä listalla oli parhaiten sopivissa. Yksi unelmista olisi perustaa kahvila Seouliin, käsityökahvila - joku sellainen meikäläisen näköinen. Haaveeksi jäännee näillä näkymillä.

Olisi kiva tietää mitä haluaisin tehdä oikeasti tulevaisuudessa. Tiedän jo missä haluan olla, missä päin maailmaa haluan työskennellä. Kun vielä keksisi mitä tekisi, mitä haluaisi tehdä työkseen. Ja se pitäisi keksiä nopeasti. Haut alkaa aivan liian pian. Ja olen miettinyt eri vaihtoehtoja aivan liian kauan. Haluaisin, että joku tekisi päätöksen puolestani, mutta en kuitenkaan.


26. päivää lähtöön, vajaa. Ööö, toivon ehtiväni ajoissa lahjojen kanssa.

Freddie MercuryTiistai 24.11.2009 11:30

18 vuotta sitten, Freddie Mercury, Queen yhtyeen solisti, upea laulaja, lahjakas säveltäjä, poistui keskuudestamme. 18 vuotta 19 vuotta pitkästä elämästäni on kaikista eniten kunnioittamani muusikko ollut poissa. Sen takia pukeudun tänään mustaan, kuuntelen Queenia, muistelen kaikkia niitä tapahtumia, joissa Queen tai Freddie ovat olleet elämässäni vaikuttamassa.

Voin ylpeänä sanoa, että Freddie Mercury ja Queen ovat vaikuttaneet koko elämääni; isä kuunteli Queenia jo ennen kuin olin syntynyt, äitini samoin. Kuulin Queenia ensimmäisen kerran ennen kuin olin syntynyt. Tosin Queenia kuuntelemaan rupesin vasta kun oli 13 vuotias, syynä oli siskoni joka oli jostain keksinyt, että pitää saada kotiin Queenin kokoelmalevy. Yritin sitten oppia kilpaa siskon kanssa sanoja kappaleisiin, ja samalla jäin koukkuun, josta en ole päässyt eroon. Siitä olen iloinen.

Kun kuuntelen musiikkia, uusia artisteja, minulla on aina vertailukohta. Olen oppinut kuuntelemaan musiikkia, joka on kaikinpuolin laadukasta, hyvin tehtyä, mietittyä, kaikella tapaa loistavaa. Floppejakin toki on matkalla ollut, kun Queenia ja Freddietä olen kuunnellut, mutta nekin kappaleet ovat tehty loppuun hyvin, ja ovat parempia kuin useimmat nykyiset kappaleet joita kuulen. Olen kuullut pari kertaa, että minulta saa vinkkejä hyviin artisteihin, että minuun voi luottaa jos haluaa hyvää musiikkia. Tästä syytän suurimmaksi osaksi Queenia, joka on nostanut odotukseni musiikkia kohtaan korkealle.

Joskus ihmettelen kuinka voin muistaa sanat 187 kappaleeseen, joita minulla tällä hetkellä Queenilta ja Freddieltä on. Osaan nimetä kappaleen ensisekunneista. Miksi?
Jostain syystä ne ovat joutuneet päähäni, selkäranganjatkoksi, eivätkä lähde pois.

Miksihän sitten pidän Queenista taikka Freddiestä? En tiedä. Mielestäni Freddien ääni on loistava, upea, voimakas, kertova... Listaa voin jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Herra on tehnyt upeita sävelmiä, joita ei voi sanoa pelkästään yhden genren kappaleiksi. Mutta Queenissa ovat vaikuttaneet myös Brian May omatekoisen kitaransa Red Specialin kanssa, Roger Taylor rummuissa ja John Deacon bassossa. John Deacon rakensi äänentoistojärjestelmän Queenille. Kaikki bändin jäsenet sävelsivät, loivat upeita kappaleita, joita en ole kyllästynyt kuuntelemaan vieläkään.

Olen kerran elämäni aikana päässyt kuulemaan Queenin kappaleita suurella orkesterilla soitettuna ystäväni ja siskoni kanssa. Muistan koko viikon jännityksen, joka kasvoi junassa mentäessä ja kun lopulta päästiin Hartwall Areenalle tuntia ennen konserttia en ollut uskoa koko hommaa. Kun sitten päästiin istumaan permannolle, täyteen saliin, ja Innuendo rupesi soimaan, kyyneleitä oli hankala pitää poissa. Lauloin koko konsertin, ahmin musiikkia, jota olin aikaisemmin kuunnellut stereoista, tietokoneelta, korvanapeilla. Tunne siitä, että musiikki kulkee läpi kehon, musiikki jota on oppinut rakastamaan, oli valloittava. Vaikka ketään Queenin alkuperäisestä kokoonpanosta ei ollut paikalla, tunsin läsnäolon, kunnioituksen. Ilta oli upea.

En voi olla kuuntelematta näitä. Muistan äidin pari vuotta sitten ihmetelleen, että mikä minua oikein alkoi vaivaamaan, kun aloin kuuntelemaan vanhaa bändiä, vanhoja biisejä. Taisin kysyä itseasiassa mitä äiti oli musiikkimaustani mieltä. Vastasi, että huonompaakin musiikkia voisin kuunnella. Mielestäni kuuntelen maailman parasta.

http://www.youtube.com/watch?v=HaZpZQG2z10
Siinä on yksi yksi lempimusiikkivideoistani Queenilta. Queen - You're My Best Friend.
Se on kuvattu joskus aikaa ennen HD:tä, kuumana kesäpäivänä, jolloin kynttilät meinasivat sulaa ennen kuin niihin sytytettiin edes liekki. Mutta musiikkivideo on kaunis, biisi yksi lemppareistani.

http://www.youtube.com/watch?v=5L8-FTvSVxs
Queen - Who Wants to Live Forever
Upea kappale, joka parhaillaan soi korvissani. Nämä ovat mestariteoksia. Rakastan tuota kitaraa, sanoja, laulajan ääntä, harmonioita. Upea.

"May all of you have champagne for breakfast" - Freddie Mercury

The Imaginarium of Doctor ParnassusPerjantai 13.11.2009 15:35

Voi apua. Olemme menossa teattereihin katsomaan tuon heti, kun mahdollista. Ensi-ilta 18.12.

Jos et ole jo traileria nähnyt, katso se:
http://www.youtube.com/watch?v=6jU3AimFaz0

Pikkuisen näyttelijä kaartia: Heath Ledger, Johnny Depp, Jude Law, Lily Cole...

APUA. Ken haluaakan tuon nähdä?

saklfnsd¨väsdvnm'

!!!Torstai 05.11.2009 17:04

No nyt se on tullut sitten kokonaan. K.Willin uusi albumi on ilmestynyt.
Saanen esitellä teille K.Will feat. Outsider - Hypnotism (최면)
http://www.youtube.com/watch?v=j-tjpvtdytE

Se on. Ihana. Loistava. Upea. Koukuttava. Kaunis. Sanat on kauniit, tarina hieno. En voi harmikseni ladata levyä vielä, ja kuunnella autossa ;____; Haluaisin kovasti.

Syön suklaata, nautin musiikista, odotan siskoa ja iltatunteja.

당신은 즐거움으로 날 죽일 수있습니다

Halleluja~!Torstai 05.11.2009 00:44

Olen parantunut migreenistä, isä käväisi hakemassa lääkkeitä. Olen saanut koneeni takaisin. Windows 7 käytössä eikä minkäänlaisia valituksia vielä. Meikä haluaa, että toimit nyt sitten.

Ööö... Olen ollut puoli päivää jo ihan hyvässä kunnossa. Tarkoittaa sitä, että olen vaihteeksi kattellut videoita. Haluan jakaa niitä teidän kanssanne~

Ensinnä Park Hyo Shin ja Tei. Kaksi upeaa laulajaa. Jotka on jo pari vuotta sitten esiintyneet yhdessä. Rakkautta noiden kaden duetto.
http://www.youtube.com/watch?v=Y-muI1IyIN4
Siinä on kaksi biisiä.
http://www.youtube.com/watch?v=kEl8YqnLBdY
Ja tuossa yksi toinen. Par Hyo Shin, luulin pitävän noista hiuksista kun teit comebackin tässä vähän aikaa sitten. En tiedä piänkö siitä enää...

Kaksi miestä, joiden äänet on toisaalta niin rauhoittavia, kertovia, valloittavia, toisaalta taas selkäpiitä pitkin menee kylmiä väreitä, kun tekevät juttuja äänillään. Pieni fanityttyö on innoissaan ja toivoo kuulevansa tulevaisuudessa lisää.

Sitten toinen duetto. Olenko maininnut rakastavani Outsideriä? Rakastan sitä enemmän aina, kun korviini kuuluu uusia uutisia. Outsider tekee dueton K.Will:in kanssa. Siitä on 1:11 pituinen teaser.
http://www.youtube.com/watch?v=qpzOXE5Ilk4
Korvia hivelevää. Upeaa. Outsider on sanoittanut biisin. Loistava. Kiljaisin ääneen tuossa 0:16 alkaen. Voi hyvä luoja. En malta odottaa, että se tulee kokonaisuudessaan. Sisko tuossa vieressä alkaa jo kyllästyä meikäläisen reaktioihin. Mutta kun.

MoiTiistai 03.11.2009 14:45

Olen kotona. Eilen alkoi migreeni, lääkkeet loppu. Äiti antoi jotain myrkkyä illalla ja sitten aamulla, kun ei ihan toiminutkaan suunnitelmien mukaan. Olo on vieläkin pikkuisen kummallinen.

Mutta.

En ole vähään aikaan katsonut korealaisia sarjoja. Draamoja. Tällä hetkellä seuraan paria. Big Bangin TOP näyttelee yhdessä näistä. Iris on sarjan nimi. Nam. Aseita, toimintaa, upeita henkilöhahmoja, mieletön juoni, loistavat näyttelijät. Lee Byun Hun, myös Hollywoodissa G.I. Joessa näytellyt, näyttelee yhtä pääosaa. Ja TOP yhtä kans. Unelmieni täyttymys.

Nyt saatiin Big Bangin biisi sarjan soundtrackiltä.
http://www.youtube.com/watch?v=66iJsJUiucs
Olen kaivannut Bangin musiikkia. Kun ovat Japanissa, kuulostavat melko kamalilta mielestäni. Koreassa, korealaisen draaman soundtrackillä jätkät kuulostavat loistavilta. Ja nuo kohtaukset tuossa musiikkivideossa. Haluan kattoa seuraavat kaksi jaksoa, mutta kun ei ole vielä subeja missään ;___;

//Kello vähän vajaa yhdeksän. Vuorokauden päällä ollut tuo migreeni. Päivällä oli melkein hyvä olo, kun olin yksin ja hiljaa kotona. Tultiin tunti sitten takaisin erään sukulaisen 80v. päiviltä, jossa oltiin kolme tuntia. Nyt tuntuu, kuin joku poraisi isolla porakoneella ohimoistani läpi.

ÖrömMaanantai 02.11.2009 23:40

Olen viel henkissä.

Viime viikko ei oikein mennyt suunnitelmien mukaan. Meikäläisen pitäisi olla nyt parin viikon sairaslomalla. En ole. Perjantaina menin leikkaukseen, pääsin leikkaussaliin ja nukutettiin. Herättyäni kerrottiin, ettei oltu pystytty operoimaan. Kirosin hieman. Saa nähdä tuleeko takaisin kirjoitusten aikaan. Mur.

Jotain hyvääkin tässä viikon alussa on ollut. Sain lainakoneen siksi aikaa, kun sitä taas tarvitaan. Milloin saan oman koneeni kuntoon, sitä en tosiaan tiedä.

Siskoni on koukuttunut Beastiin, koukuttanut minut samalla. Ensimmäistä kertaa olen nähnyt siskoni fanityttöilemässä jonkun bändin takia. Olen naureskellut kerran jos toisenkin sen takia. Kokenut nyt myös saman kuin minäkin pariin kertaan.

Äidillä oli tänään 40v. synttärit.