IRC-Galleria

Tuo pahistelukuvani näyttää Ubuntun Firefox-selaimella paljon paremmalta kuin belukoneen explootterilta. Pitäisi vissiin jaksaa käyttää serveriä enemmän omiin tarkoituksiinsa.
Lauri pelaa UFO Afterlightia, minä taas aloitin uuden NW:n Chaotic Goodilla Aasimarilla.
Moinen alignmentti ihan haasteen vuoksi. On TODELLA vaikea napsia chaotic pisteitä ja olla samaan aikaan hyvis.

Sydämeni itkee verta siinä vaiheessa kun Bishop tulee haukkumaan minua tuhansia kertoja joten tuskin pidän häntä mukana partyssä. Tuo ällö Lovena ei olekkaan minun alter-egoni kuten Zelex Sinistrus oli ja pelaan uutta peliä silkan uteliaisuuden ja ajantappamisen vuoksi kun ei viikolla pysty paljon muuhunkaan (seli seli...)

Äidin ylpeyttä:
Julius oppi konttaamaan ja melkein samantien kiipesi ihan itse syliini kun istuin lattialla. Heti on vauhti päällä. Samoin poimi lautaselta pieniä päärynänpaloja suuhunsa. Siinä on vielä harjoittelemista ja suuri osa palasista onkin pitkin peittoja mutta silti söi "ihan itse" :)
Eikai se sitten kohta ole vauva enää...

Meillä oli makkarissa aamulla +20 lämmintä! Uskomatonta.
Lisäksi Lauri ampui eilen lutkulla keittiöstä nyrkinkokoisen hiiren. Jospa niitä ei olisi enempää kun maanantaina loukutettiin toinen samanlainen. Ekaa kertaa hiiriä on näin vähän ettei edes välikatossa rapise ja loukut ammottaa tyhjänä. Mutta isoja saatana olivat molemmat. Hännät vieläpä lähemmäs 15cm. Ruskeita valkomahaisia metsähiiriä.

Päästiin eilen vihdoin illalla hieromaan vähän sovintoa. Olen kuitenkin takajaloillani edelleen enkä toleroi mitä tahansa. Liikuttuneessa mielentilassa on kuitenkin ihan hauska harrastaa seksiä joten ehkäpä se kuitenkin kannatti.

Yö olikin sitten persauksesta. Olin illalla koulussa ja Lauri oli laittanut Juliuksen nukkumaan jo klo 20 kun se oli nukahtanut hänen syliinsä. Me menimme makkariin klo 23:30 ja pian pieni pää törrötti pystyssä tikkana ja mönkiminen alkoi. Oli nukkunut sopivasti väsymyksen pois ja valmiina seurustelemaan. Niinpä homma meni vähän katkonaisesti aamuun asti. Välillä koitin tissillä rauhoitella mutta tuntui että poika imi vain lisäenergiaa maidosta oli levoton. Nyt on olo kuin hakatulla eikä yksi tölkki Batterya tunnu missään.

Rattoisasti lapsen kanssa puhellessa. Veimme tänä aamuna mersun korjaamolle ja kotiinpäin oli autossa aika kuollut tunnelma.
Tässä on nyt kyse ihan periaatteesta, minä en ole se joka tulee vastaan tälläkertaa. Onneksi kersa ja elukat ovat opettaneet senverran malttia että odotan vaikka maailman tappiin että toinen avaa suunsa.

Tälläkään kertaa riita ei lähtenyt oikeasta asiasta mutta vitutus on kytenyt jo kuukausia.
En oleta että minun tarvitsisi ymmärtää toista jos hän ei tipan vertaa yritä ymmärtää minua. Ja kun ei mitään pyydä niin ei tule pettymäänkään. Kolmas viisaus tässä on vielä se, että kun ei avaa suutaan niin ei tule vahingossa sanoneeksi jotain mistä toinen suuttuu. Se kun ei ole hyvälläkään tahdolla yleensä ollut vältettävissä vaikka kyse olisi aivan normaaleista arjen askareista. Mielummin on sitten hiljaa niin ei tule kellekkään sen isommin enää paha mieli. En yritä enää pitää keskustelua yllä, tietääpä herra Nieminen miltä tuntuu kun toinen torpedoi kaikki kommunikaatioyritykset saatana.

on kiltti ja kiva koira.

Perkele minä alan olla tämmöinen vanha akka. Tänä vuonna tulee ikää 27v ja hyvälläkään tahdolla ei pääse sanomaan että "voi kun sinä olet teini vasta.."
Ehkä se silloin harmitti, mutta nykyisellään lähinnä piristäisi. Vaikka totuus ei siitä muuksi muutu. Kun olen tuplaten tämän ikäinen niin alan olla jo kuoleman porteilla. Kuinka kauan sitä jaksaa pitää jotain fakin asennetta yllä kun toinen puoli yhteiskunnasta vaatii korrektia ja aikuismaista käytöstä. Olenhan sentään vittu äiti ja kasvattaja saatana.
Pitäisi varmaan kuolla pystyyn ja leikata tukka. Verkkarit löytyykin kaapista mutta ehkä hankin useammat. Jakkupuku sitten jos joskus ottaa hiukan "viineä". Ei minulla ole varaa vaatekappaleeseen jota dissaan.

Aika loppuu kesken. Ehkä se oli siinä parinkympin kieppeissä kun luulin saaneeni kaiken mitä halusin. Vain harhaa siitä että yhtäkkiä maailma olikin avoimena eri vaihtoehdoille.
Yksi ihminen on olemassa johon en elämässäni pettynyt ja hän on vielä pieni mies, mutta kasvaa koko ajan.

Tosin tämä elämän paskuus alkaa jo saada niin koomisia piirteitä että vähän hymyilyttää.
Sentään kukaan ei ole kuollut tai kuolemassa, joten niin kauan kuin on elämää, on toivoa.

Vituttaa aivan hillittömästi saatana.
Oma arvomaailma on oman arvomaailman kanssa nyt pahasti törmäyskurssilla ja kun siihen vielä lisää todellisuuden niin jotain tars tapahtua ennenpitkää.

"Anna olla kun mutsia vituttaa
anna olla aamusta iltaan
Vitutus on otettava kokonaan
silloin kun Vituttaa

Se on niin kaunista katseltavaa
kun kunnolla vituttaa
ja kohtaa toisen samanmoisen
ja vittu kun vituttaa"

Talli näytti tutulta, mutta kuitenkin vieraalta. Väsynyt ruskeanharmaa betoni, kuluneen lapion tarkkarajaiset ääriviivat seinustalla. Ylläni katto joka on joskus ollut valkoinen.
Ei täydellistä, eikä ehkä kovin kodikastakaan tällä hetkellä. Silti jotain omaa, jotain minkä piti olla osa unelmia, mielen levähdyspaikka. Henkireikä "arjen" keskellä.

Kuljin pikkupakkasessa kuun valaiseman pihan yli. Minulle rakkaaksi käynyt maisema, oma koti jo yli kolmen vuoden ajan. Tutut pihapuut, jääpuikkoja mersun sivupeileissä. Hetkiä jotka on luotu, ladattu odotuksin ja toivein. Kaatuneet väsymykseen, kaatuneet yksinäisyyteen.

Koitan sanoa itselleni että se on oman mieleni luomaa harhaa. Hymyile - muut hymyilevät kanssasi. Vai hymyilevätkö? Optimistikaan ei jaksa ikuisesti hakea seuraa vain omasta peilikuvastaan.