IRC-Galleria

Ajattelin tässä vähän aukaista tätä tunnetta.

Ensin biisistä kohta, joka saa herkistymään.

Sabaton - Hearts of Iron
"Who could ever have believed,
Seems like nothing's been achieved
Just to walk a day, go all the way
The fronts are closing in
As the end is drawing near,
The 12th Army interfere
Open up a route, get people out,
It's forces spread out thin

It's the end of the war
(Hold the corridor!)
Reach for Elbe's shore!

It's the end, the war has been lost
Keeping them safe 'til the river's been crossed
Nicht ein Schlacht, ein Rettungsaktion
Holding their ground 'til the final platoon
„Hurry up, we're waiting for you“
Men of the 9th and civilians too!
Dispossesed, surrendering to the West"

Syy herkistymiseen on seuraava: Ajattelen niitä saksalaisia sotilaita, joita ei natsismi innostanut ollenkaan, joutuivat taistelemaan silti sen puolesta. 12. Armeija päätti toimia Hitlerin käskyjen vastaisesti, eikä lähtenyt tukemaan Berliiniä. Sen sijaan he aukaisivat portin, reitin länteen ja auttoivat 9. Armeijaa, joka taisteli neuvostojoukkoja vastaan.

Ajatella. KAHDEN armeijan jäänteet taistelevat hävittyä taistelua vain koska halusivat mahdollisimman monen sotilaan turvaan ja siviilejä mahdollisimman paljon ennen kuin NL:n joukot vyöryivät Berliiniin ja sen lähialueille. Kaksi armeijaa auttavat toinen toistaan toivottomassa tilanteessa.


Siellä on monet äärimmilleen rasittuneet sotilaat antaneet kaikkensa, jotta saisivat siviilit turvaan, itsensä siinä samalla.
Elbellä jenkit katselivat ja eivät ensin meinanneet päästää saksalaisia ylittämään jokea, mutta lopulta vetäytyivätkin pois ja sitten alkoi vyöry sotaan kyllästyneiden sotilaiden ja siviilien joenylitys. Moni menetti henkensä siinä samalla, koska Puna-Armeija aloitti tykistötulen sillalle. Viimeiset yksiköt pidättelivät neuvostojoukkoja kunnes "viimeinenkin joukkue" pääsee sillan yli.

Kirjoitan tätä kyyneleet silmissä(samalla kuunnellen kyseistä biisiä), koska tuollainen uhrautuvaisuus on kunnioitettavaa, kun se tehdään oikean asian puolesta.