IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

[Ei aihetta]Sunnuntai 17.05.2009 03:01

olen..

[x] karannut ikkunasta
[x] esiintynyt jonakuna toisena henkilönä
[x] syönyt jollekulle toiselle määrättyjä reseptilääkkeitä
[x] rikkonut tahallaan jotakin
[x] heitellyt esineitä
[ ] ollut ambulanssin kyydissä
[ ] vaihtanut nimeä koska kyllästyin vanhaan
[x] rikkonut lasin baarissa
[x] suudellut ihmistä jonka nimeä en muista
[x] häiriköinyt suurta tapahtumaa
[x] kulkenut vappupäähine päässä muulloin kuin vappuna
[ ] matkustanut pummilla
[x] ollut velkaa jollekin yli kaksisataa euroa
[x] kävellyt talvella ulkona piikkikoroissa ja minihameessa
[x] shoppaillut tilini tyhjäksi
[x] juonut raakaa vodkaa
[ ] lihonut yli 20kg ja olen silti normaalipainoinen
[ ] värjännyt hiukseni kolme kertaa viikon sisällä
[ ] tiedän mikä on mepore
[ ] lukenut tai nähnyt elokuvana Virgin Suicide
[x] ollut päivystyksessä
[x] soittanut taksin paikkaan josta en tiedä missä se on
[x] tanssinut pöydillä
[x] valvonut päivän, yön ja seuraavan päivän putkeen
[x] kiivennyt aikuisena puuhun
[ ] jumittunut baarin vessaan
[x] nukkunut väärinpäin sängyssä
[x] kuvitellut olevani satuhahmo
[x] leikkinyt ruoalla
[x] heittänyt jonkun ulos asunnostani tai tullut heitetyksi ulos asunnosta
[x] elänyt päivän/päiviä pelkällä karkilla
[x] saanut diagnoosin/ diagnooseja
[x] valehdellut ikäni
[x] saanut sakot
[x] syönyt kolmiolääkkeitä
[x] kuullut tai nähnyt harhoja
[x] pohtinut olenko oikeasti olemassa.
[x] suunnitellut hautajaiseni.
[x] kuunnellut samaa kappaletta nonstoppina yli tunnin
[x] käyttänyt mustia rajauksia silmien ympärillä
[x] pukeutunut täysmustaan
[x] keksinyt esineille uusia käyttötarkoituksia
[ ] koukussa kofeiiniin
[x] soittanut terveysneuvontaan
[x] lähtenyt tuntemattoman mukaan
[ ] tiedän mitä on semper
[x] lukenut yli kolmea kirjaa yhtä aikaa
[x] käytän teinisanontoja kuten ihqu tai omg
[ ] värjännyt kaverini hiukset väärän värisiksi
[x] kärsinyt oudoista fobioista
[ ] kirjoittanut yli kolmekymmentä päiväkirjaa
[ ] kirjoittanut yleisönosastokirjoituksen
[x] nukkunut ratikassa tai bussissa pysäkin ohi
[x] pitänyt bileet ilman syytä
[x] hylännyt alkoholijuomia kadunvarteen
[x] käynyt täysi-ikäisenä useammin kuin kerran kesässä huvipuistossa
[x] fantasioinut vampyyreista
[x] tanssinut napatanssia
[ ] iskenyt jonkun ruokakaupassa
[x] uinut vaatteet päällä
[x] aiheuttanut palohälytyksen (en ollut yksin:D)
[x] ostanut useammat kuin yhdet korkokengät saman päivän aikana
[x] laulanut musikaalikappaleita keskikaupungilla
[x] laulanut täysi-ikäisenä singstaria
[ ] käynyt sing-a-long elokuvissa
[x] salakuljettanut jotain tullissa
[x] sammunut ennen jatkoille lähtöä
[x] suunnitellut karkaamista ulkomaille
[ ] käynyt ennustajalla
[ ] kokeillut spiritismiä
[x] kirjoitellut vessan seiniin
[ ] korjannut kielioppivirheitä yleisellä ilmoitustaululla olevasta ilmoituksesta
[x] heittänyt avaimet jollekulle ikkunasta
[ ] kirjoittanut itselleni kirjeitä kymmenen vuoden päähän
[x] nähnyt enneunia
[ ] saanut paniikkikohtauksen
[x] joutunut riitaan tuntemattoman kanssa
[x] eksynyt kotiin mennessäni
[x] avannut oven ja löytänyt sen takaa poliisit
[x] asunut yli vuoden jossain muussa paikassa kuin siellä missä olen kirjoilla(joskus kyllä:'D)
[ ] tapellut kelan kanssa
[x] maannut koko päivän peiton alla
[ ] ollut nukutuksessa
[x] lintsannut koulusta yli kolme päivää putkeen
[x] leikannut omia hiuksiani
[ ] ottanut lävistyksen jonnekin muualle kuin korviin
[ ] ottanut tatuoinnin tai hennatatuoinnin
[x] sekoittanut todellisuuden ja unen
[x] heittänyt kännykän seinään
[x] paiskannut luurin korvaan monta kertaa peräkkäin samalle henkilölle
[x] riidellyt itseni kanssa
[x] nauranut hysteerisesti ilman mitään syytä
[x] suudellut varattua henkilöä
[ ] mennyt baariin pukeutuneena 70-luvun vaatteisiin
[x] tunnistin tästä testistä itseni

TULOS: 75½..Menee siis vallan mainiosti:D
Arvosteluasteikko:

Alle 20: Olet tylsä tavis. Voiko joku todella olla näin järkevä…
yli 21: Sinulla on elämä hallussa, pidä siitä kiinni.
yli 30: Keskivertotapaus. Ei tarvitse vielä huolestua.
yli 50: Riskirajoilla ollaan. Olithan rehellinen?
yli 60: No, hulluillahan on aina hauskempaaÂ…
yli 70: Suosittelemme ottamaan yhteyttä psykiatriin.
yli 85 Onnittelut, olet pihalla kuin lintulauta

[Ei aihetta]Tiistai 12.05.2009 00:06

1. Peitä suu kädelläsi.
2. Toivo jotain.
3. Laita kätesi nyrkkiin.
4. Pidä kättä sydämmelläsi 5 sekunttia.
5. Kopioi tämä päiväkirjaasi.
6. Niin huomisesta tulee olemaan paras päiväsi !

[Ei aihetta]Torstai 07.05.2009 18:43



testi...

1. pidätä hengitystäsi.
2. kopioi tämä merkintä.
3. mene päiväkirjaasi.
4. lisää tämä merkintä.
5. jos sait tehtyä tämän pidättäen hengitystäsi, olet hyvä suutelija.(tai nopee dataaja)

[Ei aihetta]Maanantai 09.03.2009 03:06



TYTÖT TYKKÄÄ KUN POJAT:

- halaavat häntä takaapäin
- tarttuvat hänen käteensä kun hän kävelee vierelläsi, eikä itse joudu tarttumaan!!
- kietoo kätensä hänen ympärilleen, kun hän seisoo
- ei pakota häntä mihinkään
- kehuu häntä, rehellisesti
- halaa häntä, eikä päästä irti ennen kuin on pakko
- soittaa hänelle iltaisin sanoakseen hyvää yötä
- lohduttaa häntä kun hän itkee eikä seiso vain tumput suorina!
- pyyhkii hänen kyyneleensä
- rakastaa häntä koko sydämmellään ja aidosti

jos et kopio tätä päiväkirjaasi minuutin sisällä, tulee sinulle huono rakkaus vuosi

[Ei aihetta]Keskiviikko 25.02.2009 17:06

Nyt kun luet tätä tekstiä, sinun on kopioitava tämä blogiisi ja tehtävä tämä,
jos et tee, ihminen jota rakastat kuolee.

Muistatko, missä suutelit ensikertaa? - jep
Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa?: - Ei oo yhtä tärkeintä
Minkälaisessa seurassa viihdyt?: - sekopäisessä ja hauskassa
Tunnetko paljon ihmisiä?: - aikas pal
Mihin suurin haaveesi liittyy? - tällä hetkellä en ees tiiä mikä on mun suurin haave ku kaikki aikas lailla sekasin :P
Kerro jokin pieni mukava toiveesi?: -Hyvä palkkanen työpaikka
Kutiatko helposti? - juu
Antaisitko kumppanillesi anteeksi jos hän pettäisi sinua? - en, jos tekee sen kerran tekee sen uudestaankin
Kuka on tärkein ihminen elämässäsi? - eip oo yhtä
Onko Titanic hyvä? - iiha jees
Ovatko naiset heikompia kuin miehet ?- ei
Kamalin tunne? - ku kaikki on ihan sekasin eikä ittekkään tiiä enää mistään mitään..
Paras tunne? - hyvässä seurassa hengailu..
Oletko ikinä ollut kännissä? - ehkä joskus
Oletko ikinä ollut masentunut? - en
Jaksatko elää elämääsi?- jep
Keihin luotat? - ystäviin tai joihinki niistä..
LUETTELE 1 ASIA JOKA SAA SINUT AINA HYMYILEMÄÄN:
muistelemalla kaikkii hauskoi juttuja

[Ei aihetta]Sunnuntai 22.02.2009 02:41

Mä oon ihan sairaan hyvä kuski onnistuis ajamaan mitsun ojaan ja sillee..

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.01.2009 02:40

Älä sano MITÄÄN muuta kuin KYLLÄ tai EN!

Oletko..

Suudellut jotain hyvää ystävääsi? kyllä
Yli 18? kyllä
Kertonut koskaan valheita? kyllä
Tripannut sienillä? en
Suudellut valokuvaa? en
Nukahtunut koulussa/töissä? kyllä
Pidellyt oikeaa käärmettä? en
Joussut punaisia päin? kyllä
Tullut erotetuksi koulusta? en
Tuhonnut autosi/moottoripyöräsi onnettomuudessa? kyllä
Laulanut karaokea? kyllä
Tehnyt jotain, vaikka vannoit ettet koskaan tekisi? kyllä
Nauranut niin, että purskautat ulos jotain, jota olit juuri juonut? kyllä
Napannut lumihiutaleen kielelläsi? kyllä
Suudellut sateessa? kyllä
Laulanut suihkussa? kyllä
Istunut katolla? kyllä
Muistellut katumuksella jotain menneisyydestäsi? kyllä
Joutunut työnnetyksi altaaseen vaatteet päällä? kyllä
Murtanut luusi? en
Ajanut pääsi? en
Nukahtanut juotuasi liikaa? kyllä
Omistanut salikortin? kyllä
Ollut bändissä? en
Ampunut aseella? kyllä
Tykännyt jostakusta ilman, että kukaan tietää? kyllä
Pelannut räsypokkaa? kyllä
Luovuttanut verta? en
Tykännyt jostain kenestä sinun ei pitäisi? kyllä
Ottanut tatuointia? en
Ottanut lävistystä muualle kuin korviisi? en
Muhinoinut täysin tuntemattoman kanssa? en
Saanut jonkun kiinni pettämässä sinua? en
Jäänyt kiinni poliiseille? en
Liftannut? kyllä
Katunut exääsi? en

[Ei aihetta]Keskiviikko 07.01.2009 16:45

Minttu eiks täs ois jotain ideaa? Ku meiänhän piti repästä;)

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200901078873191_ul.shtml

[Ei aihetta]Tiistai 23.12.2008 15:39

voi vittu ku ihmisen pitää olla känniääliö..

RK2Maanantai 15.12.2008 03:50

Meil on ihan helvetin fiksu luokka yks tunkee tamppoonin nenään ja toinen kattoo kuin pal se paisuu vedes :D Näin sitä kuuluu pikku kännis sunnuntai illal olla:D
« Uudemmat -