Tommosen jyrsijän hentonen ruumis on sylissä lähes painoton. Sitä vaan kulkee ympäriinsä pikkunen gerbiili sylissä ja on niin avuton olo. Ja se oli hei tommonen elukka vaan, lisäks jo vanha ja kuoli täysin kärsimättä. Miks mua sitten sattuu näin kamalasti? Ja miks kyyneleet kohoo silmiin aina kun katon tota toista gerbiiliä yksin, ku ei se oikeen ees tajuu mitä tapahtu?