IRC-Galleria

Hehheh. :D Keskiviikko 25.04.2007 22:10

Sonjuska päätettiin synnyttää maailmaan eräänä räntäisenä aamupäivänä. Kauempaa näki että hänestä tuli sekasikiö.. Perhe oli hermoton ja he elivät yltäkylläisyydessä. Koulussa hän opetti muita, siellä häntä ihannoitiin nenästään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ihastuttamaan lusikat, niinpä ammatiksi tuli taikatemput.

Sonjuska kehittyi kolmannellakymmenellä varsin öykkärimäiseksi. Päähänsä hän sai vihreät hiukset, sekä siniset silmät.
Hitaudesta päätellen hän oli suuresti naisekas. Lempiruokaansa klimppisoppaa hän sai työskennellen duunarina.

Sonjuska ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa joka viikonloppuna. Alkoholia hän käyttää ollessaan sairas.

Hän osti itselleen puolison jonka kanssa meni hulluttaan naimisiin.

Sen pituinen se.

http://koti.mbnet.fi/pikpak/ig/index.htm
Jep. Miten sen nyt sanois. hauskaa on ollunna, iisalmen parhaan parkin paikalle muutin, niin eipä käy aika pitkäks. Paitsi, jos tuo yks huuhaa on jossain muualla. Ja Uoti, en tarkoita nyt sinua!! :D Sen voisin sanoo, että se yksi vuori siitä oven vierestä, olisi raivattava ja ehkäpä minä jossain vaiheessa sen imurinkin hommaisin. Ehkä. Njää, mihin minä semmosta.
Juu, näinpä tänään suloisen ruttuisen vaavin. Ja toisen. Ja kolmannen, mut se oli vähä vanhempi. meinasin pistää yhen taskuun, ei kukaan olis huomannu. Nätin nimen sai pieni poika. terveiset vain vanhemmille!
Mutta palataan astialle, minä pakenen tuonne sohvalle kullan kaikkuun. ja tuo yks kylkimyyrä änkee siihen väliin sitten, mutta eipä haittaa. :P

Hei vain! Sunnuntai 11.02.2007 22:14

Kylläpä on niin että alkoi taas uusi perinne meillä. :D Sunnuntaina mennään sinne, missä ei tarttis olla ja sit nukkuu iisalmen parhaaseen parkkiin, vaikka olis toinen kainalokin vapaana. Mutta ei voi mitään ku jokin siellä parkissa viehättää. Ja kohtahan minäkin siellä kirjaimellisesti asun! Että saaspa nähä, mitä naapurit tykkää. :P

Tällanen näin. :D Torstai 01.02.2007 21:18

oraakkeli

Kirjoita kahdeksan kaverisi nimet, ja käy kysymässä ORAAKKELILTA kuka on? Lopuksi kysy oraakkelilta mitä mieltä hän on sinusta ? Haasta 3 ystävääsi.
http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php

1. Johanna- Talonmies Pikkarainen.
2. Outi- Aku Ankka -tyyppi, jatkuvasti peppu paljaana.
3. Taru- Naapurin nätti tyttö.
4. Heli- Minä.
5. Pietu- Se ihme hyypiö joka ei muuta teekään ku nettailee.
6. Kaitsu- Joulupukki tai kaikki tontut, saat valita.
7. Jenni- Uutisankkuri neloselta.
8. Ulla- Prinsessa.



"Lopuksi kysy oraakkelilta mitä mieltä hän on sinusta ?"-Mä juttelen tässä sun kanssa vain sen takia kun siitä saa palkkaa.


Haastanpa vaikka Uotin, Rossun ja Tarun :D

Mikäs päivä tänään on?Lauantai 20.01.2007 15:54

Hei vain te kaikenkarvaiset omituisten otusten kerhoon kuuluvat kummajaiseni rakkainpani. :D Aika kiva päivä ja silleen... 2kk tuli täyteen. Eikä loppua näy. Sitä ollaan oltu harvinaisen kilttinä sitten. Ja tiiätkö kiltit tytöt saapi aina kaks karkkia! Mutta ku ei tiiä, että paljonko sitä tuhmat tytö saa. Ei oo kopastu, pitää kai kopasta heti ku joutaa. :D

Totta vai tarua?Lauantai 13.01.2007 12:44

Oi että. Siis kuinka voikaan olla totta, kuinka voikaan olla näin. siis että tämä tyttö näinkin onnellinen on? Ja tuntuu että tarttuvaa hyvinkin on. On on. Kun vähä ympärilleen katselee niin aijai. Oottehan työ. Ei taida lepakkonainen enää lennellä sen kummemmin. No ei sentään, se ei kuole koskaan. Vähä niinku batman forever. Outi hei! pa pa paleltaako? Oootko viimeaikoina saanu mu mu mummolta markkoja? Ei oo puutetta perunasta ei. :D Sinua vain ajttelen. Oot rakas. Ja samoin hän. :D <3
Kuten jo ehdin tuossa huudella, ei paremmasta väliä. Kyllä on mukava käpertyä oman kullan kainaloon,varsinkin iisalmen parhaassa parkissa. :D Tykkään tykkään tykkään. Ja ja ja. Ei tuu taas mitään, kun Hami on nyt joululomalla meillä. Ei lähe pois, ei sitten kulumallakaan.
Sitten tämä meidän iskä. Viritteli lapsen mönkkärin semmoseen kuntoon, että heikompaa huimaa. Tosin tämä meidän tyttösemme sitten haluis että kone kulkis kovempaa. Hurjia nämä nykyajan lapset. Ja aikuiset.
Ja jos ei kukaan oo vielä varoittanu niin nytten. Joulua varten olis hyvä harjoitella etukäteen, koska ähky tulee aika nopeesti, ku rupeet joulupöydästä ruokaa napaan ahtamaan. Siispä muista samarin.
HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE RAKKAILLE JA VÄHEMMÄN RAKKAILLE, MUT EI NIILLE JOTKA EI OO OLLENKAAN RAKKAITA!
Hami teki viimeisen virheen heittämällä lääkkkeensä pois. Sen lisäks että hami on kylässä, niin on jo aikamoiset tuskat päällä juu. Että hyvin ne lakot pelloo.
Eilen illallla sitten istui tuo herra etupenkillä. Kyllä taas tuli tarkkaa tietoo, mikä on isin pelto, mikä naapurin. Ja sit se säikähti. Luuli, että tämä tyttö kallioon ajais. Nej nej. kuhan vaan läks nopiampaa yrittämään. Todeta täytyy että henki vielä kulkee. Huonosti tosin sekin.
Mutta ei siinä mitään, pitäs paketteja paketoida vielä. Onneks minun ei tarvitse siivota, mutta kultaseni, sinä tietenkin olet aina tervetullut siivoamaan, koska niin hyvin tuo Emännöiminen on alkanu sultakin sujua. Ja hyvin nuo kuivakakut pelloo nekin. Jäivät vaan hiukka pieniks.
Ja sitten vielä tuo ikävä, sinua nyt varsinkin, mutta mutta............. Tämä minun toinen kultain. Sitäpä en näjekään ihan nuin vaan taas. Apua. Siis vasta päivä kulunu ja nyt jo häröttää.
Taidan kohta pakata kimpsut ja kampsut ja muuttaa iisalmen parhaaseen parkkiin. On siellä sen verran hyvä makoilla, vaikka lössiä ois enemmänkin.

Jennin haasteeseen.. Maanantai 30.10.2006 22:34

Kun olet itse täyttänyt, haasta tämän jälkeen vähintään 4 henkilöä tähän.

- Minkä värisellä tuolilla istut nyt?
Sinisellä

- Minkä värinen paita sinulla on päällä?
Ruskea.

- Lempivärisi?
Ah... Musta, ruskee, punanen.... Jos vaatteista katotaan.

- Millainen logo/tausta sinulla on nyt kännykässä?
Semmonen angry emo.

- Mikä on kännykässäsi soittoäänenä?
Erobiisi.

- Mikä susta tulee isona?
Entistä isompi.

- Ketä mietit juuri nyt (mainitse henkilö nimeltä)?
Jossukkaa.

- Montako tuntia nukuit viime yönä/viimeksi kun nukuit?
Saatto olla jotain 9tuntia.

- Tuorekurkku vai suolakurkku?
tuore.

- joululoma vai kesäloma
jaa..

- mikä on toinen nimesi?
Marika

- Mikä on viimeisin sana jonka sanoit?
et.

- kenelle sen sanoit?
outille.

- Mitä odotat tällä hetkellä eniten?
Että johanna tulis kottiin.

- Millä kulkuneuvolla viimeksi liikuit? (auto, linja-auto, pyörä jne.)
omalla autolla.

- Mitä pelkäät tällä hetkellä eniten?
en mä pelkää mitään.

- Mikä on toiveammattisi?
Oi oi. Kaipa se liittyy tähän hoivaamisseen.

- Voisitko kuvitella olevasi opettaja?
eijei. Rajansa kaikella.

- Minkälaista liikuntaa harrastat?
hyötyliikuntaa.. :)

- Mitä kuuntelet juuri nyt?
aika kamalaa musiikkia...

- Montako lävistystä sinulla on?
4

- Missä lävistykset ovat? (nenässä, huulessa, korvissa jne.)
korvissa.

- Mitä sinulle tulee mieleen sanasta vaahto?
partavaahto. Mies.

- Minkä nimistä lehteä luit viimeksi?
tiimarin mainos lehtee, jos lasketaan.

- Minkä merkkistä huulirasvaa käytät?
Vaseliinia... :D

- Onko tylsää juuri nyt?
Njäh.

- Keneltä sait viimeksi viestin kännykkääsi?
Äiteltä.

- Minkä väriset hiukset sinulla on?
tummanruskeat päältä ja punaset alta.

- Mitä kappaletta inhoat? (laita myös esittäjä)
ÖÖ.. joku piipin raiskaama. Tai antti tuiskun kaikki kappaleet.
- Kampaatko hiuksesi joka päivä?
Useamman kerran päivässä.

- Kuinka usein käyt saunassa?
aina kun käyn kotona.

- Minkä merkkinen polkupyörä sinulla on (jos on)?
ei oo omaa.

- Minkä merkkistä ja tuoksuista suihkusaippuaa käytät?
palmoliven milk&honey
- Minkä värinen hiusharjasi on?
mustaa a vihreetä siinä on.

- Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua?
Outi. :D

- Minkä numeron sait viimeisimmästä kokeestasi?
4-

- Mikä on tavoitteesi?
jaa. saada työharjoittelu kunnialla läpi.

- Mitä katsoit viimeksi telkkarista?
Bigbrother

- Mitä kanavaa katsot eniten?
nelonen. Sub

- Mihin maahan haluaisit matkustaa?
Vaikka minne...

- Mitä söit viimeksi?
sisuja.

- Oletko ikinä jäänyt luokallesi:
en.

- Oletko ihastunut johonkin:
:D En myönnä... Enkä kiellä.

- Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi:
Niente.

- Lempieläin:
Kisut.

- Kuka on paras ystäväsi:
ei ole yksittäistä.

- Oletko koskaan hakannut ketään:
en.

- Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa:
äite tai outi.
- Vietätkö paljon aikaa internetissä:
enpä hirveesti.

- Vihaatko koulua:
sillo tällön.

- Pidätkö matkustamisesta:
khyl.

- Oletko hemmoteltu:
en tot.

- Juotko paljon vettä:
jaa... krapulapäivinä.

- Mitä hammastahnaa käytät:
Golgate.

- Onko sinulla kännykkää:
khyl.

- Jos on, niin minkä merkkinen:
Nokia 3220

- Onko sinulla rusketusta:
hyvin vähän.

- Ärsyynnytkö helposti:
riippuu tilanteesta.

- Oletko töissä:
khyl.

- Haaveiletko paljon:
liikaa.

- Millaisen tatuoinnin haluaisit:
jonkun pikkusen.

- Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus:
Kai se liittyi tähän minun uskomattoman ihanaan persoonaan. :D

- Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa:
Mielummin vanhempi.

Milloin oksensit viimeksi:
en ees muista.

- Kengännumerosi:
39

- Millainen olo sinulla on tällä hetkellä:
jaa... vähä hömelö olo juu..

- Mainitse yksi huono puolesi:
ei mussa ole huonoja puolia.!

- Menisitkö naimisiin rahan takia:
jos sitä rahaa olis ihan huimasti.

- Oletko enemmän äidin vai isän poika/tyttö:
äitin.

- Kirjottavatko ihmiset nimesi väärin?
eipä oikeastaan.

- Jättäisitkö sukunimesi, jos sinusta tulisi kuuluisa?
Juu, voisin kai.

- Henkinen ikäsi
Hmm... aika vähänen se vissiin on.

- Oikea/Vasen/Molemmat kädet?
molemmat.

- Puhutko muita kieliä?
vain pakosta.

- Elätkö elämääsi juuri nyt?
yritys hyvä.

- Vihaatko itseäsi?
Eihän mussa oo mitään vihattavaa. Ehkä tätä minun pientä itserakkautta. :D

- Onko sinulla pahoja tapoja?
No, minähän olen täydellinen. eli siinä yks.

- Jos elämästäsi tehtäisi elokuva, mikä sen nimi olisi?
Eipä tuota tule.

- Osaatko laulaa?
en.

- Tykkäätkö viettää aikaa yksin?
joskus...

- Onko elämäsi ollut hienoa tähän mennessä?
juu. Varsinkii yks keskiviikko ilta ja toinen. :D

- Oletko muiden mielestä kaunis/komea?
Tietenkin. No, en nyt tiiä.

- Oletko itsevarma?
kyllä.

- Tajuavatko muut sinut aina väärin?
Ei ihan aina.

- Poltatko?
:D

- Luetko sanomalehtiä?
Luen.

- Käveletkö sateessa?
jos on pakko.

- Oletko ollut rakastunut?
en.

- Uinut alasti?
olen.

- Ollut leikkauksessa?
jep.

- Mitä asiaa et koskaan unohda?
oi oi. :D

- Oletko nukkunut ulkona?
juu, kerran nukahdin riippumattoon.

- Ollut syömättä yhtenä päivänä.
kyllä.

- Nukkunut vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa samassa sängyssä harrastamatta seksiä?
olen.

- Nukkunut koko päivän?
En.

- Ollut TV:ssä tai radiossa?
enpä oo.

- Onko sinulla yhtään homoseksuaalista ystävää?
minä ite. ei nyt sentään. ei oo.

- Paras inside-vitsinne?
Huhhuh!

- Kenen luona olit viimeksi?
Kotona, kun en nyt siellä oo.

- Kenelle nauroit viimeksi?
Outille.

- Kuka nauroi sinulle?
Outi.

- Kuka saa sinut kuumaksi?
Ah... Semmonen suloinen poika.

- Ketä ajattelet?
Jaa...

- Kenen kanssa katsoit elokuvan viimeksi?
itsekseni.

- Mitä ja kenelle haluaisit sanoa nyt tässä?
enpä tiä.

- Mitä teet:
kirjoittelen tätä juttua...


Haastan vaikkapa... Tarun, rossun, outin ja even. :D

:) Maanantai 05.06.2006 00:04

"Noniin. Annan sinulle kysymyksiä ja sinä käyt osoitteessa http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ kyselemässä kysymykset oraakkelilta ja kirjoitat oraakkelin vastaukset tänne. HUOM! Saat muotoilla kysymykset haluamaasi kieleen, tyyliin tai murteeseen tai vaihtaa sanajärjestystä, mutta kysymyksessä pitää olla sama juoni. Nyt kirjoittamaan. Lopuksi haasta neljä kaveriasi tekemään saman."

1. Kuka minä olen?
-Olet mitä olet, mutta mieti millaiseksi haluat tulla.

2. Missä asun?
-Luultavasti ajatuksissasi koska kysyt tuota....

3. Mikä olen?
-Olet Britney Spears -klooni.

4. Millainen olen?
-Tiesitkö muuten että oot aika sairaan rasittava tyyppi?


5. Kuka olen?
-Olet minun asiakkaani

8. Mikä on arvokkain asia mielestäni maailmassa?
-Rakkaus on arvokkainta mitä on. Ja läheisyys

9. Miltä näytän?
-Rakkaudelta.

10. Miltä tunnun?
-Lehmältä, sillä joskushan tämä oli sinulle kerrottava. :D

11. Miltä maistun?
-Pahalta.

12. Miltä tuoksun?
-Naapurin koiralta

13. Missä minun kuuluisi olla?
-Bussissa.

14. Mikä minun kuuluisi olla?
-Tuskanhiki.

15. Mistä minut löytää?
-Deitti.netistä.

16. Miten minut tavoittaa?
-Huonomminkin voisi mennä.

17. Minkä ikäinen olen?
-Kyllä se siinä 49 vuoden kieppeillä on...

18. Sukupuoleni?
-Joo.

19. Kuka on minulle tärkein?
-Prinsessa.

Haastan kaikki tutut ja tuntemattomat. :)