IRC-Galleria

En tiedä ketä tää sattuu eniten.
En tiedä mitä ajatella.
Olen onnellinen mutta samalla haikeena.
Ehkä parempi on näin.
Mulla on omat haaveeni ja sulla omat.
Mä haluun toteuttaa omiani,
mutta se ei onnistu siellä missä haluat olla.
Mun elämä on täällä ja sun siellä.
Toivotan vaan kaikkee hyvää.

Pientä lasta katselen.
Isältään huomiota hakee,
isä ei välitä,
isää ei kiinnosta,
isä ei jaksa enää.
Ei pieni lapsi tajua miksei isä leiki kanssaan.
Tuntuu pahalta katsella sitä.
Itse tunnen syyllisyyttä epäonnistumisesta.
Onneks pienellä on äiti.
Äiti huomio,
äiti välittää,
äitiä kiinnostaa,
äiti jaksaa vaikka onkin väsynyt.

Mitä sitten tapahtuu?
Muistaako lapsi isänsä enää kun oot poissa,
kaukana.
Ei lapsi näe isäänsä kuin pari kertaa vuodessa?
Ei, lapsi ei välttämättä muista enää.
Ei tunne isäänsä.
Luuleeko lapsi isän hyljänneen?
Kysymysten määrä hajottaa minua sisältä,
en tiedä mitä tehdä.

Oma isä hylkäsi,
en tahdo sitä tapahtuvan lapselleni,
tiedän miltä se tuntuu,
mutten voi vaikuttaa toisten tunteisiin.
Ei isä lapseensa kiintynyt koskaan.
Mutta Äiti ei hylkää lastaan koskaan. <3