IRC-Galleria

Tulisit luokseni,
kun illat taas pimenevät,
kun yöt kylmenevät.
Tulisit luokseni,
kun minun on ikävä,
kun tuuli käy sydämeen jäätävänä.
Tulisit luokseni,
kun sua tarvitsen,
kun elämä sattuu eniten.
Tulisit luokseni ja jäisit.

Auringon kierrettyä puoli taivasta
kirkkaus vaihtuu harmauteen.
Se, mikä kerran oli, on eilistä.
Mitä voimme näille katoaville hetkille
jotka ovat askeleitamme nopeampia?
Yksi askel, yksi auringonsäde jään pinnalla
ja routa sulaa tieltämme
osaksi jääkylmän puron solinaa.
Kevät päivät ovat koski
loppumattomalta tuntuva syöksy
josta ei jälkeenpäin muista
kuin hajanaisia vesipisaroita
ja viimeiset pyörteet ennen kesän suvantoa.

Kuunsirppi kainalossa
istun taivaankannella
ja katselen kuvaasi
pohjantähdestä.
Sä hymyilet, ja sun
hymysi tarttuu muhun.
Ja koko taivas nauraa
loistokasta nauruaan
tiedäthän:
Mä rakastan sua! <3

Onko sinulla yhtä paljon
ikävä kuin minulla?
Nautitko yhdessä olostamme
yhtä paljon kuin minä?
Rakastitko minua yhtä paljon
kuin minä sinua?
Olisitko halunnut olla
kanssani ikuisuuden?
Oletko nyt siellä yksin
kuin minä täällä?

Jos tietäisin että minusta
vielä jotain tulisi suurta
ja viisasta, ehkä sen tähden jaksaisin
valmiiksi kasvaa ja elämä odottaa jos
minusta vielä jotain tulisi edes
itselleni viisasta edes itselleni ylpeä.

Ole täällä, älä mene,
vaikka aurinko jo laskee.
Ole täällä, jää,
vaikka puut jo luovat varjojaan.
Ja vaikka uhkaisivat
myrskytuulet meitä, älä mene.

Sä synnyit tulen liekeistä,
suurista tunteista.
Sä heräsit henkiin,
muovasit onnesi asioista,
jotka meillä on saavuttamattomissa.
Sä istuit ikkunalla,
sytytit rakkauden mun sydämeen,
uskoit huomiseen.
Sun silmies valossa mä koin tarinan,
elämäni hetken.
Ennen kuin palasit,
juuri ennen kuin muistit ettei me
olla täällä sua varten,
tartuit mua kädestä ja veit.
Enkä mä tahdo edes muistaa,
millaista oli ennen sua.
Sä toit mulle jotain,
minkä vuoksi mä elän.
RAKKAUDEN!

Ikävääni kirjoitan,
kiharapilvinen enkeli,
kerron sulle tän jutun
jonka mä oon oppinut
kantapään kautta.
Älä luota kiiltokuviin,
paperienkeleihin.
Niitä mäkin ennen rakastin.

Kai olen aina odottanut liikaa,
aina luullut unelmien toteutuvan,
mutta ei enää.
On aika kohdata viiltävä totuus,
kun kaikki on poissa eikä
mikään tule palaamaan ennalleen.

Ympärilläni äänet muodostavat
turhautuneisuuden verkon.
Voisinkohan joskus herätä olemaan
nuori tanssimaan elämän varjoilla
ja nukahtaa vapauden syleilyyn.