IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 26.09.2006 17:19

Googleta hakusanoilla: "(Nimesi) on" (esim. "Matti on") ja kopioi viestiin 5 ensimmäistä tulosta.
Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
Muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään.


Mia on syntynyt Tampereella, ja kuuluu niihin 1% vähemmistöihin, jotka ovat ruotsinkielisiä Tampereella, eli sopeutuu siten myös kaksikieliseen itä-uusmaalaiseen toimintakulttuuriin täysin.

Mia asuu perheineen Pernajan Isnäsissä isossa vanhassa ihanassa talossa jossa on sopivasti aivan liian iso puutarha omenapineen.

Mia tekee työkseen vain kummallisia tai poikkeavia asioita.

Mia sanoo että voisi itse oikeastaan asua missä tahansa, viihtyy sekä suurkaupungissa että umpikorvessa.

Mia on harjoitellut muutoinkin jo nuoruudesta saakka, jolloin hän mm soitti bändissä kavereiden kanssa, harrasti jazzbalettia ja pianonsoittoa, oli karaoke-emäntänä ja nyttemmin kanttorina Itä-Uudenmaan eri kirkoissa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.