Sanna putkahti maailmaan eräänä rakeisena aamuyönä. Jo miltei heti näki että hänestä tuli tyttö.. Perhe oli iso ja he söivät vain kerran viikossa. Koulussa hän oli kaikkien kiusaama, siellä häntä kiusattiin rumista vanhemmista.
Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kiinnostamaan laamat, niinpä viihteeksi tuli kasvikset.
Sanna kehittyi seitsemännelläkymmenellä varsin tyhmänrohkeaksi. Päähänsä hän sai valkoiset hiukset, sekä mustat silmät.
Ruislevistä johtaen hän oli hyvin paskiainen. Lempiruokaansa ranskalaisia ja kalapuikkoja hän sai työskennellen astronauttina.
Sanna tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan kyläilemässä. Alkoholia hän juo jotta uskaltaisi möykätä.
Hän vaihtoi itselleen puolison jonka kanssa meni vahingossa naimisiin.
Sen pituinen se.