Kun pieninä kaaduimme asfalttiin nousimme aina ylös,
pyyhimme kätemme housuihin, emme pelänneet likaa
vaan poika- ja tyttöbakteereita.
Ei tarvinnut esittää mitään vaan pystyi olemaan oma itsensä.
Kavereiden kanssa suunniteltiin yhdessä kuinka isoina
muutetaan samaan taloon tai ollaan ikuisesti ystäviä.
Mutta totuus on , että kun sanomme tämän,
sen voi korvata lauseella: "mikään ei ole ikuista"
Muistatko kun naurettiin yhdessä ?
Kun luvattiin, ettei kumpikaan saa kuolla ennen toista ?
Entä se ihana nauru kaiken, sen helpotuksen keskeltä ?
Kun kerrotiin salaisuuksia, mistä kukaan ei tiennyt mitään ?
Entä ne kyyneleet, sen kusipään takia ?
Kun vietettiin koko kesän yhdessä ?
Kun olimme erottamattomat ?
Lisää tämä päiväkirjaasi , jos et halua menettää sitä
kenen kanssa olet kokenut paljon hyviä muistoja..