IRC-Galleria

_mini

_mini

Tyttö tanssi vaan

[Ei aihetta]Keskiviikko 22.04.2009 02:41

Mun touhukkaan ahkera päivä alkoi sillä että kävelin kouluun tai no juoksin sillä mä olin myöhässä
tyypilliseen tapaan >< Ja jaksoin kävellä myös koulusta kotiin. Se oli suuri saavutus sillä mun kunto on ihan huono kun oon käyttänyt bussia joka paikkaan kulkemisessa.

Koulussa sain matikantunnilla laskettua ja ymmärrettyä tilantolaskennan perusteita. Sekä keksin muutaman hyvän liikeidean. Jyväskylään tarvitaan opiskelijakahvila jossa voi kuunnella musiikkia ja ihan vaan hengailla. Se vois olla tuottava ideakin.

Mun kuntoilu jatkui sitten sillä kun pyöräilin kuntotunnille ja takaisin. Kuntotunnilla mun lihakset joutuivat hirmuiseen rääkkiin ja tuntuu nyt että voisin nukkua sata vuotta.

Ja sain nyt illalla kirjoitettua mun idean ylös jonka sain matikantunnilla. Pitkästä aikaa kirjoittelin
muutakin kuin vain henkilökuvausta tai muutaman rivin alkua jollekkin tekstille. Tuntuu tosi hyvältä kun on saanut pitkästä aikaa näin paljon kaikkea tehtyä. Voisin saada jopa aikaiseksi sanataiteeseen lopputyön nyt tehtyä mut ehkei se enää oo mahdollista kun sen pitäisi olla jo valmis >D

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.