IRC-Galleria

_nasutin_

_nasutin_

on rakastunut <3

Tiibet, eli sinne ja takaisinTiistai 13.11.2007 21:47

Sekaisessa järjestyksessä meidän Tiibetin matka;

Yksi matkalainen oli koko ajan hukassa, ja koskapa mimme löysi itsensä turhan useasti laivan respasta kyselemästä hyttinsä numeroa, heräsimme sunnuntaina kuulutukseen; Matkustajat Kallunki ja Lindsten, ottaisitteko heti yhteyttä vastaanottoon!!!
Ja kukas muu se siellä meitä odotteli kuin Mimme krapulaisessa persoonassaan. Tällä kertaa tyttö pääsi ihan hyttiinsä saakka ja voin kertoa, että olin iloinen, että zakura oli hytissä, ja piti mimmestä huolta loppumatkan.

Pojat eli Rockhuora ja Heijari lähtivät sitten sunnuntain päiväkaljalle zakuran ja mimmen kanssa. Ensin Horo oli sanonut lähtevänsä vessaan, matkalla todennut että väsyttää ja tuli hyttiin. Puolen tunnin päästä Heijarille kävi kuta kuinkin samat ja niinpä sunnuntai meni aika lailla nukkumiseksi, mitä nyt itse tein tuttavuutta saniteettitilan tärkeimmän kalusteen kanssa useaan otteeseen.

Ja tämä olotila johtui hyvinkin pitkälti siitä, että lauantai-iltana meillä oli TOSI kivaa!!! Käytiin laulamassa karaoketa, ja sit käytiin syömässä, ja taxfreessä ja sit istuttiin hytissä paljon aikaa, ja tuhottiin taxfree-ostokset. Sit lähdettiin vielä jammaileen. Tai noh, ainoa mitä ehdin tanssia, oli Heijarin kanssa hitaita, koska sitten tuli se mis mimme ja taas piti lähtee ettii sen hyttiä yms..

Hieno oli risteily. Olotila sunnuntaina tosin kehnoakin kehnompi, ja jossain vaiheessa olin liki pitäen varma, etten elä Hämeenlinnaan saakka. Mutta sitten mentiin sasun ja heijarin kanssa Santa Fehen syömään, ja olo parani kummasti.

Mutta kiitos kaikille! Oli mukevaa!!!!! &lt;virne&gt;

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.