IRC-Galleria

Maari tuuppautui maailmaan eräänä lämpimänä yönä. Jossain vaiheessa näki että hänestä tuli sekasikiö.. Perhe oli älyttömän iso ja he antoivat vähästään muille. Koulussa hän oli kaikkien kiusaama, siellä häntä sorrettiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi innostamaan kalat, niinpä ajankuluksi tuli kaukoputket.

Maari kehittyi kymmenennelläkymmenellä varsin ihastuttavaksi. Päähänsä hän sai valkoiset hiukset, sekä tummat silmät.
Isovanhemmista päätellen hän oli erittäin juhlivainen. Lempiruokaansa hevosenmaksaa hän sai työskennellen nappulanpainajana.

Maari ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan urheilutapahtumassa. Alkoholia hän juo puhuessaan sontaa.

Hän osti itselleen puolison jonka kanssa meinasi mennä naimisiin.

Sen pituinen se.

http://koti.mbnet.fi/pikpak/ig/

vai oliko!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.