Olin joskus vuosia sitten päättänyt, että musta ei tule yhtään kuvaa,eikä ylimääräistä tietoa nettiin,joten en myöskään ollut ennen tätä päivää niitä tänne laittanutkaan. Pikkusiskoillakin oli ehdoton kielto,että minun kuviani ei saa laittaa heidän galleriasivuilleen edes. Siskojen ihmetys oli luonnollisesti suuri. Kyllä minäkin olisin ihmetellyt. Käytökseni johtui hyvin pitkälle elintavastani,jota silloin elin. Nyt on ihan mukavaa,kun on oma profiili täällä, vaikka kuvat ovat vielä vähän alkutekijöissä,sillä ne otettiin tänään ja aivan sitä varten, että saan oman profiilini kuntoon. Lupaan jatkossa parempia fotoja,joita varmasti tulee lisää. En tiedä mikä minut lopulta sai sortumaan näihin sivuihin... Ehkä poden jonkin näköistä ikäkriisiä,vaikka jokaisen yli 25vuotiaan mielestä ikäkriisi tässä iässä on paskapuhetta, mutta päädyn siihen tulokseen,että päihteet ovat jääneet päivittäisestä elämästäni pois, menen kouluun 1.9, poikani täyttää 4.9 5vuotta, muutin Helsingistä muutama kuukausi sitten pois rauhoittumaan asuttuani siellä koko elämäni,asun ihanan kolmekymppisen minua rakastavan ja palvovan miehen kanssa ihanassa sopivan isossa kodissamme, menemme näillä näkymin naimisiin 10.7.2010 ja suunnitteilla olisi perheenlisäystä sitten, kun lapsi on tullakseen, sillä lapsi on aina lahja. Tuntuu,kuin olisin saamassa elämästäni uudelleen otteen sen livettyä minulta huumeiden myötä kesällä -05. Kolme vuotta kesti siis tajuta, että kuljen koko ajan vain kohti umpikujaa ja eksyn itseeni koko ajan vain yhä pahemmin ja pahemmin. Sanotaan,että huumeiden kanssa eläminen on,kuin olisi helvetissä,jollei jopa pahempikin asia. Mutta jokainen voi mielessään miettiä sitä, miltä tuntuu helvetin alapuolella... Sieltä minä nyt kiipeän hiljalleen ylös,ottaen tietenkin asiaan kuuluvasti myös takaiskuja edelleen vastaan. Onneksi luonteeni on uniikki ja sydämeni hyvä. Monet huume-henkirikos ja elinkautisvangitkin ovat sanoneet minulle, että eivät ole nähneet näin nuoren naisen saavan osakseen niin paljon paskaa,kuin olen saanut näinä muutamana vuotena tai ovathan he nähneet tapauksia,joissa ihminen ehkä tapetaan,joutuu mielisairaalaan tai sulkeutuu kokonaan ja lopulta tappaa itsensä, eikä silloinkaan saa edes puolia siitä taakasta harteilleen, jonka minä olen tähän päivään asti harteillani kantanut. Olen syystäkin ylpeä. Helvetin kovan hinnan saa maksaa siitä,että huumemaailmassa on hyvä ihminen, ja naisena kärsit kaiken kaksinkertaisesti. En valita, enkä sääli itseäni.. Olen tehnyt valintoja elämässäni, niin kuin jokainen meistä tekee, tekee muuten myös vääriä valintoja noin 40-70% kaikista elämänsä valinnoista. En kadu yhtään tekoani, mutta toki myönnän, että olen myös tehnyt vääriä valintoja. On hieno tunne kirjoittaa otsikoksi "Näin minäkin sitten lopulta sorruin!", mutta tällä kertaa tähän palstaan, enkä mihinkään mikä tappaa minua hetki kerrallaan,kunnes en enäää itsekkään tunne itseäni. Näistä kuvista on helppo luntata huonoina hetkinä miltä sitä sitten näyttää ja opetella jälleen tuntemaan itsensä.. =) Tämä on Positiivinen sortuminen, kai ensimmäinen elämässäni... Pakko kai lisätä tähän vielä yksi runon pätkä; SYÖTTINÄ VETEEN, SUN KUVASI ETEEN, VALUU HOPEA, POLTTAVA NOPEA. NÄETKÖ NUO KAKSI KULTAISTA KALAA, SILMÄSI SYTTYVÄT VEDESSÄ PALAA.
Kiitos niille ,jotka jaksoivat lukea. Ensimmäinen teksti on aina vaikea kirjoittaa. Tiedän sen hyvin yli 8vuoden päiväkirjan kirjoittamisen jälkeen,mutta kyllä tämä tästä alkaa varmasti sujumaan, täälläkin. Taidanpa karata aamukasteen kosteaan luontoon ottamaan lisää valokuvia albumiini. See ya!! Zeta